• Hyviä tekoja

    Hyviä tekoja on toimintamme ytimessä: tahdomme auttaa paikallisesti. Ehdota, äänestä ja vaikuta – tehdään yhdessä Hyviä tekoja.
Säästöpankin brändikuva.

Mistä Hyvissä teoissa on kyse?

Hyviä tekoja on Säästöpankkiryhmän vuosittainen kampanja, jolla tuemme paikallista hyvinvointia. Kampanjan kautta Säästöpankit ja Säästöpankkisäätiöt tukevat esimerkiksi nuorisotoimintaa, urheilu- ja harrasteseuroja sekä muuta hyvän tekemistä ympäri Suomen. Viime vuosina olemme panostaneet etenkin lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.

Aina alkuvuodesta toteutettava Hyviä tekoja -äänestys kehottaa paikalliseen aktiivisuuteen: ehdota, äänestä ja vaikuta. Keräämme äänestyssivustolle ehdotuksia lahjoitusten saajaksi ja kohteita voi äänestää. Vuoden 2024 äänestysaika oli 19.2.-31.3.2024. 

Kampanjan päätyttyä ehdotukset äänineen jaetaan alueittain Säästöpankeille päätöksen tekoa varten. Äänestys on suuntaa antava, ja Säästöpankit sekä Säästöpankkisäätiöt tekevät päätökset lahjoitusten saajista ja summista. Päätökset lahjoituksen saajista tehdään vuoden aikana ja niistä kerrotaan somekanavissamme ympäri vuoden. Kannattaa siis ottaa Säästöpankki seurantaan!

Tuhansia lahjoituskohteita ympäri Suomen 

Vastuullisuus on meille sanojen sijaan tekoja, Hyviä tekoja. Se on sitoutumista paikalliseen yhteisöön, nuorten tulevaisuuteen ja taloudelliseen hyvinvointiin. Vuosien varrella olemme päässeet lahjoituskohteidemme kautta todistamaan lukuisia isompia ja pienempiä mahtavia tarinoita ja tekoja. Uutisnostoja aiheesta löydät sivun alaosasta.

Vuonna 2023 lahjoitimme noin 860 000 euroa yli 600 kohteeseen ympäri Suomen. Hyviä tekoja on vain osa Säästöpankkiryhmän hyväntekemisestä. Lisäksi lahjoitimme apurahoja muuan muassa koulutukseen ja tutkimukseen sekä Pelastakaa Lapset ry:n toimintaan, jolloin lahjoitusten summa nousi yli kahteen miljoonaan euroon. Lue lisää.

Lue lisää vastuullisuudestamme

Aiempien vuosien Hyviä tekoja: