Kiireinen sijoittaja luottaa ammattilaiseen

Sijoittaminen on mahdollista silloinkin, kun oma aika ei riitä pörssikurssien seuraamiseen. Lue, miten kiireinen ihminen laittaa rahansa poikimaan.

Säästöpankin brändikuva.

Suora osakesijoittaminen on aikaa vievää puuhaa. Pitää ehtiä seuraamaan markkinoita, osakekurssien liikkeitä ja tehdä analyyseja. Jos ei ole oikeaan aikaan hereillä, voi tulla pahasti takkiin. Onneksi on muitakin tapoja saada rahansa tuottamaan.

Jos itsellä ei riitä aika sijoitusmarkkinoiden seuraamiseen, sijoitukset kannattaa luottaa ammattilaisen käsiin.

– Ammattilaiset pystyvät reagoimaan markkinoiden muutoksiin ihan toisella tavalla. Heillä on ajantasainen tieto, näkemystä ja oikeanlaiset työvälineet sijoituspäätösten tekemiseen, sanoo Avain Säästöpankin liiketoimintajohtaja Susanna Järvenpää.

Rahastot ovat yksi parhaista keinoista saada varoille vaivattomasti tuottoa. Ammattimaiset salkunhoitajat huolehtivat rahaston tuottavuudesta sijoittajan puolesta.

Laajasta rahastojen valikoimasta löytyy jokaiselle sopiva vaihtoehto. Esimerkiksi Säästöpankin ratkaisurahastoilla rakennat helposti sijoitussalkkusi perustan. Ratkaisurahastoistamme löydät kolme vaihtoehtoa, oman riskinsietotasosi mukaan.

Jos perintöverosuunnittelu kiinnostaa, rahastoihin kannattaa sijoittaa Säästövakuutuksen kautta. Jos taas kyse on suuremmasta kertasijoituksesta kuukausisäästämisen sijaan, varainhoitovakuutus on silloin hyvä vaihtoehto.

Vaivatonta säästämistä

Kun varat on luotettuna ammattilaisen käsiin, sijoitusten hoito tapahtuu kuin itsestään ja sijoittaja voi keskittyä muihin asioihin.

– Rahastoon sijoittaessa sijoittajan ei tarvitse käyttää aikaa yritysten seuraamiseen eikä miettiä, ostaisiko jonkun tietyn yhtiön osakkeita ja milloin, Järvenpää sanoo

Onnistuneet sijoitukset takaa hyvä suunnittelu. Sen takia kiireisimmänkin sijoittajan kannattaa sijoituspäätöksiä pohtiessa raivata kalenterista hetki aikaa, jolloin voi istahtaa pankin asiantuntijan kanssa juttelemaan.

– Kun säästämisen tavoite, sijoitusaika, sijoittajan tuotto-odotukset ja riskinsietokyky on huolella alussa kartoitettu, sijoituksia ei tarvitse sen jälkeen liiemmin ajatella. Jos rahastosijoituksiin tarvitsee jossain vaiheessa tehdä muutoksia, se onnistuu vaivattomasti verkkopankissa.

Tahdotko ammattilaisen apua varallisuutesi sijoittamiseen? Jätä yhteydenottopyyntö.

Kategoriat
Säästäminen ja sijoittaminen

Ajankohtaista