Vältä sijoittamisen sudenkuopat

Kertyneen varallisuuden hoitamiseen ei tarvitse käyttää omaa, kallista aikaa. Ammattilaisten puoleen kääntyminen säästää ajan lisäksi yleensä rahaa ja auttaa välttämään sijoittajan pahimpia sudenkuoppia.

Helmi Saastopankki

Varallisuudenhoito luotettavissa käsissä. Helmi Säästöpankin sijoituspäällikkö Seppo Niukkanen tapaa asiakkaitaan säännöllisesti myös kasvokkain. 

– Varainhoitaja seuraa markkinoita jatkuvasti asiakkaan puolesta ja tekee tarvittavat muutokset. Varallisuudenhoidon asiantuntija on erinomainen apu myös eläke- ja verosuunnittelussa, Helmi Säästöpankin varallisuudenhoitoliiketoiminnasta vastaava sijoituspäällikkö Seppo Niukkanen vinkkaa.

Helmi Säästöpankissa kaikilla varallisuudenhoidon asiakkailla on oma yhteyshenkilö, jonka kanssa he tapaavat säännöllisesti. Omia sijoituksia voi seurata päivittäin myös verkkopankissa, mistä päin maailmaa tahansa.

Verotus on suurin kuluerä, eivät asiantuntijaneuvot

Jokainen sijoittaja tietää, että verokarhu haukkaa itselleen ison osan tuotoista. Niukkasen mukaan voidaan yleisesti ottaen todeta, että verotus on kaikkien sijoitusten suurin yksittäinen kuluerä. Suomen korkea veroaste rajoittaa tehokkaasti vaurastumista, jonka lisäksi kertaalleen verotettua omaisuutta verotetaan vielä uudelleen seuraaville sukupolville siirrettäessä.

– Varallisuuden siirron­suunnittelu on merkittävä osa työtämme. Tämän takia on tärkeää, että meillä Helmi Säästöpankissa on osaava pankkilakimies, Niukkanen jatkaa.

Pankkilakimies Kati Nikkilä palvelee asiakkaita Helmi Säästöpankin kaikissa konttoreissa. Hän avustaa veroasioissa ja laatii asiakkaan puolesta kaikki tarvittavat dokumentit.

– Tee se itse -sijoittaja harhautuu usein välttelemään varallisuudenhoidosta aiheutuvia pieniä kustannuksia, mutta saa tilalle isoja kustannuksia, kuten jopa 34 prosentin verotuksen. Hyvät neuvot eivät ole kalliita, sen sijaan huonot neuvot voivat olla.

Korkojen nousu ei pelota asuntosijoittajaa

Niukkanen on seurannut huolestuneena viime aikojen vilkasta keskustelua erityisesti nuorten asuntosijoittamisen kasvusta, johon on tullut mukaan uutena elementtinä ns. velkavivun käyttö. Tämä tarkoittaa sitä, että asunto ostetaan lähes kokonaan velkarahalla ja luotetaan siihen, että vuokralainen maksaa lainan pois. Osa varallisuudesta voi olla ihan järkevää hajauttaa asuntosijoituksiin, mutta liian suuren velkaosuuden suhteen kannattaa olla varovainen.

– Pitkään jatkunut matalien korkojen aikakausi on hämärtänyt riskejä, eikä tämän päivän kolmekymppinen sukupolvi muista aikuisiällään sellaista aikaa, kun rahalla on ollut hinta. Korkojen noustessa vuokralainen ei enää maksakaan koko lainaa, vaan sijoittajan tarvitsee laittaa joka kuukausi lisää omaa rahaa. Tämä luonnollisesti vähentää tuottoa, varoittaa Niukkanen.


Asiantuntijat lähelläsi. Helmi Säästöpankissa varallisuudenhoidon palveluja saa pankin kaikista konttoreista. Sinua palvelevat Linda Nousiainen (vas.), Pekka Rautio, Mari Rauhala, Seppo Niukkanen ja Johanna Lehtinen. 

Suomen parasta osakevarainhoitoa saa läheltä

Paikallisen Helmi Säästöpankin asiantuntijat tarjoavat täyden palvelun varallisuudenhoitoa, johon sisältyy henkilökohtaisen sijoittajaprofiilin kartoitus, sijoitussuunnitelman laatiminen sekä sen toimeenpano ja seuranta. Pankki kuuluu Säästöpankkiryhmään, jonka Sp-Rahastoyhtiön arvostettu rahastotutkimusyhtiö Morningstar palkitsi äskettäin Suomen parhaana osakevarainhoitajana.

– Meillä Helmi Säästöpankissa on käytössämme koko Säästöpankkiryhmän ammattitaito ja resurssit. Osaava henkilökuntamme huolehtii siitä, että asiakkaillemme kertynyt varallisuus kasvaa ja on kaikin puolin hyvissä käsissä. Jos palkitut varallisuudenhoidon palvelut kiinnostavat, pankin vaihtaminen on helppoa. Me hoidamme kaiken paperisodan puolestasi. Tervetuloa Helmi Säästöpankkiin keskustelemaan vaihtoehdoista, Niukkanen kannustaa.

Artikkeli on julkaistu alun perin ESS.fi:ssä 23.4.2018 osoitteessa: https://www.ess.fi/kaupalliset/helmisaastopankki/art2452209

Kirjoitettu
Kategoriat
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija
...