Koivulahden Säästöpankin tulos 2015

Vuoden aikana ottolainaus lisääntyi 1,4 % ja oli vuodenvaihteessa 142,2 M€. Hallinnoitavat asiakasvarat olivat 163,1 M€ ja lisääntyivät 4,4 %. Myös antolainaus lisääntyi 4,9 % ja oli 143,2 M€.

Säästöpankin korkokate nousi hiukan eli 5,3 % vuoden aikana. Palkkiotuotot nousivat vielä enemmän ja olivat 1,17 M€. Palkkiotuottojen merkitys tulokselle suurenee vuosi vuodelta, koska hyvän tuloksen saavuttaminen korkokatteen kautta on vaikeaa vallitsevan korkotilanteen takia. Pankin vuoden 2015 liikevoitto on selvästi parempi kuin 2014 tai 1,26 M€ verrattuna 0,89 M€ vuonna 2014. Vallitsevissa olosuhteissa tulosta voidaan pitää hyvänä.

  • Olen erittäin tyytyväinen ja ylpeä tuloksesta ja siitä, että olemme voineet saavuttaa sen saneeraamatta toimintaa henkilökustannusten, konttoreiden aukioloaikojen ja konttoripalvelujen osalta, toteaa pankin toimitusjohtaja Peter Finne. Meillä ei myöskään ole maksimaalista voittoa ja osingonjakoa vaativia osakkeenomistajia. Osa vuoden ylijäämästä jaetaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja stipendeinä opiskelijoille. Pankki on vakavarainen, vakavaraisuusaste on jopa 22,3 %, joten meidän ei myöskään sen takia tarvitse maksimoida voittoa.
  • Vuoden aikana uusien asiakkaiden lukumäärä on noussut hyvin ja oli lähemmäs 600 kpl. Tämä on mielestämme osoitus siitä, että asiakkaat arvostavat säästöpankin edustamia asioita; henkilökohtaista palvelua sekä paikkakunnalla nopeasti, joustavasti ja mahdollisimman lähellä asiakasta tehtyjä päätöksiä. Tunnemme asiakkaidemme henkilökohtaiset tarpeet, jolloin voimme luoda ainutlaatuisia asiakaskohtaamisia. Tämän vahvistavat riippumattomat tutkimukset, jotka antavat erittäin hyvän todistuksen pankin asiakaspalvelulle, selvästi yli alan keskiarvon. Yhdessä kaikista Suomen Säästöpankeista tehdyssä tutkimuksessa Koivulahden Säästöpankki sijoittuu nk. suositteluindeksin mukaan mitattuna toiselle sijalle ryhmässään. Tämä on asia, jonka huomaamme konkreettisesti päivittäisessä toiminnassamme, uudet asiakkaat sanovat usein, että läheiset ystävät ovat kehottaneet heitä menemään säästöpankkiin.
  • Vuoden 2016 alussa pankki sai 10 000:nen asiakkaansa, ja tämä huomioitiin antamalla asiakkaalle pyörä sekä kukkia.
 31.12.2015  Koivulahti
 Ottolainaus, M€ 142,2 
 Muutos % 1,4 % 
 Hallinnoitavat asiakasvarat, M€ 163,1 
 Muutos %  4,4 %
 Antolainaus, M€ 143,2 
 Muutos %  4,9 %
 Tase, M€  174,1
 Muutos % 8,4 % 
 Liiketulos, M€  1,26
 Kustannukset/tulot  0,72
 Vakavaraisuus, %  22,3 %
 Asiakaslukumäärä 9 986 


Vuoden 2016 taloudelliset näkymät

Syksyn aikana huoli kiinalaisesta taloudesta ja keskuspankkien muuttuneesta politiikasta johtuva epävarmuus on pitkälti ohjannut kansainvälisiä rahoitusmarkkinoita. Euroopan keskuspankin lisäkannustimien takia voimassa oleviin euriborkorkoihin ei ole odotettavissa suurempia muutoksia. Kuten tavallista ei ole olemassa yksiselitteisiä talouden kasvua koskevia ennusteita, mutta yksi arvaus on, että globaali talous tulee kasvamaan yli 3 % vuoden 2016 aikana. Euroopalle ennustetaan alle 2 % kasvua, ja tämä kasvu on erittäin riippuvainen talouksien kulutuksesta.

Suomen talous tulee tuskin kasvamaan ollenkaan tai vain 0,5 % BNP:ssä ja tämä kasvu on erittäin riippuvainen siitä, että vienti kasvaa odotetusti. Kotimarkkinoiden yksityinen ja julkinen kulutus ei kasva ollenkaan. Tulevaisuutta ajatellen on tärkeää, että Suomi lisää kilpailukykyään ja työllisyysastettaan.

Koivulahden Säästöpankin toiminta jatkuu aikaisemman mallin mukaisesti. Pankilla on konttoreita Mustasaaren, Vaasan ja Vöyrin kunnassa. Tavoitteenamme on olla alueellinen vastuullisen toiminnan pankki. Pankki on kehittynyt tyypillisestä paikallisesta toimijasta alueelliseksi pankiksi, esimerkiksi osa hankituista uusista asiakkaista tulee paikkakunnista kuten Maalahti ja Vöyri.

Pankin hallituksen vahvistamissa arvoissa sanotaan, että pankin on oltava itsenäinen, kannattava, vakavarainen ja asiakkaiden omistama. Tulemme toimimaan aktiivisena osapuolena paikallisyhteisössä samanaikaisesti kun seuraamme tapahtumia myös suuressa maailmassa. Meille on tärkeää, että asiakas saa odotuksia ylittävän säästöpankkikokemuksen. Kuten aikaisemminkin vahvuutenamme on paikkakunnalla, nopeasti ja joustavasti tehdyt päätökset. Meillä asiakkaan tarvitse ei jonottaa viikkoja.

Kirjoitettu
Kategoriat
Tyyppi
Raportit ja julkaisut
Julkaisija
...