Asiakkaan kiitos ja luottamus ovat kiinteistönvälittäjän paras palkinto

Omakotitalo järven rannalla kaupungin keskustassa tai ainakin sen tuntumassa. Siitä haaveilivat monet sukupolvet, mutta maailma on tältäkin osin muuttunut.

– Toki omakotitaloilla on kysyntää edelleen, mutta nykyään yhä useammat arvostavat asumisen helppoutta ja valitsevat siksi mieluummin rivi- tai kerrostalokodin, toteaa Sp-Kodin kiinteistövälittäjäyrittäjänä Kuopiossa, Joensuussa ja perjantaista 16.3. lähtien myös Siilinjärvellä toimiva Markus Itkonen.

Elämän suuria hankintoja

Markus korostaa, että aika on aina oikea asunnon hankinnalle, jos siihen vain on tarvetta.

– Kiinteistönvälittäjän tehtävä on saattaa ostaja ja myyjä yhteen ja pitää huolta siitä, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Tärkeintä tässä työssä on asiakkailta saatu luottamus ja kiitos. Asunto on elämän suuria hankintoja, joten siinä onnistuminen on monella tavalla ratkaisevaa elämänlaadun suhteen. Siksi meidän toiminnassamme hyvä asiakaspalvelu ja hyvän kiinteistönvälitystavan noudattaminen ovat kunnia-asioita, joista emme tingi.

Asiakkailta saatu luottamus poikii pitkiä asiakassuhteita ja uusia asiakkaita.

– Minulla on asiakkaina pariskuntia, joiden kanssa on vuosien mittaan tehty kolmetkin asuntokaupat. Tässä työssä palkitsevinta onkin ehdottomasti tyytyväiset ostajat ja myyjät. He ovat myös palvelujemme parhaita suosittelijoita.

Hyvällä välittäjällä on kokemusta ja koulutusta

Kuten muissakin ammateissa, myös kiinteistönvälityksessä asiakaspalvelijoiden ammattitaito kasvaa kokemuksen myötä.

– Itse olen toiminut alalla vuodesta 2007 lähtien koko ajan itseäni kehittäen ja kouluttaen. Olen suorittanut muun muassa kiinteistönvälitysalan ammattitutkinnon sekä laillistetun kiinteistönvälittäjän ja yleisauktorisoidun kiinteistöarvioijan pätevyyden. Toimin myös Keskuskauppakamarin hyväksymänä kiinteistönarvioitsijana ja Maanmittauslaitoksen määräämänä kaupanvahvistajana. Myös muut toimipisteidemme työntekijät ovat koulutettuja ja kokeneita alan ammattilaisia, Markus kertoo.

Tunneälyäkin tarvitaan

Asuntokaupan hinnoittelun ja lakisääteisten kiemuroiden hallitsemisen ohella tunneälykkyys on kiinteistönvälittäjälle tärkeä ominaisuus. Välittäjän pitää ymmärtää, että asunnon ostamiseen ja etenkin myyntiin liittyy usein suuria tunteita.

– Jos on esimerkiksi pitkään asuttu samassa talossa tai asunnossa, ja siitä pitää syystä tai toisesta luopua, on välittäjän hoidettava työnsä pieteetillä.

Yrittäjänä kasvun tiellä

Markus Itkonen on toiminut Sp-Koti-yrittäjänä kesästä 2014 lähtien.

– Olin harkinnut oman yrityksen perustamista jo aiemmin. Palaset loksahtivat paikoilleen, kun Sp-Koti oli laajentumassa Kuopioon ja etsi yrittäjää vastaamaan liiketoiminnasta. Viime marraskuun alussa toiminta laajentui Joensuuhun ja nyt avaamme toimipisteen myös Siilinjärvelle, jotta voimme palvella paikallisia asiakkaitamme siellä paremmin.

Markus ja hänen yhtiökumppaninsa työllistävät itsensä lisäksi kolmessa toimipisteessä kahdeksan työntekijää, kun mukaan lasketaan huhtikuussa Joensuussa aloittava uusi kiinteistönvälittäjä.

Pankki antaa uskottavuutta ja parantaa palvelua

Markus pitää ensiarvoisen tärkeänä sitä, että hänen yrityksensä kuuluu valtakunnalliseen Sp-Koti-ketjuun. Myös tiivis kumppanuus Säästöpankki Optian kanssa on pelkkää plussaa.

– Säästöpankki Optia taustalla antaa meille uskottavuutta ja parantaa samalla asiakkaidemme palvelutarjontaa, sillä asuntokaupassa tarvitaan lähes aina myös rahoittajaa. Me ohjaamme omia asiakkaitamme Optiaan ja vastavuoroisesti meille tulee pankin suosituksesta asunnon ostajia ja vaihtajia, kiinteistönvälitysyrittäjä kuvailee.

 

Markuksen vinkit asunnon myyjälle ja ostajalle:

  • Kun olet myymässä asuntoasi ja on valokuvien ottamisen tai näytön aika, vähennä kodissa esillä olevan tavaran määrää. Raivaa tasoja ja avoimia hyllyjä tyhjemmiksi, sillä tavarapaljous luo helposti ahtauden tuntua. Huolehdi avaruuden ohella myös siitä, että asuntoon pääsee valoa. Perussiisteys riittää, sillä asuttu koti saa näyttää asutulta.
  • Kun olet ostamassa asuntoa, mieti valmiiksi, mitä uudelta asunnolta haluat ja mitkä ovat perusvaatimuksesi. Jos esimerkiksi haluat 1-tasoisen kodin, esittelyn tilaaminen kaksikerroksisesta asunnosta voi vain vaikeuttaa päätöksen tekemistä.

 

Kategoriat
...