Pihaideoita, rakentamisen ratkaisuja ja hienoja koteja

Kävimme Seinäjoen Asuntomessuilla tutustumassa, miltä tämän päivän asuminen näyttää ja tuntuu. Myös muutama messuvieras kertoi meille tuoreita tuntojaan asumisesta.

Luonto lähellä, maanläheisyys myös sisustamisessa esillä

Upeat messutalot hyödyntävät hienosti ympäröivää luontoa ja kodit tuntuvat jatkuvan ulos piha-alueille isojen ikkunoiden ja terassien avulla.

Pihat ovat pelkistettyjä ja luonnonmukaisia, pihasuunnitteluissa on käytetty ikivihreitä tuijia ja muita pensaita sekä kunttaa. Perennat ja rönsyilevät kukkapenkit olivat vähemmistössä pihasuunnittelussa.


Lastenhuoneet ovat monessa talossa väripilkkuja, kun sisustuksessa muuten näyttäisi olevan vallalla hillitty ja maanläheinen väritys.

Uima-altaita ja ulkoporealtaita oli useamma

ssakin kodissa piha-alueilla. Myös erilliset ulkorakennukset, vierastalot ja ulkosaunat sekä kesäkeittiöt kiinnostivat messukävijöitä ja toivat ekstraa kohteisiin.

Ideoita ja vinkkejä kotiinviemisiksi

Ari Koskinen perheineen matkusti Ylöjärveltä Seinäjoen asuntomessuille. Oman kodin viime vuonna rakentanut Ari tuli hakemaan Seinäjoen Asuntomessuilta ideoita erityisesti tuoreen kodin piharatkaisuihin. Hyvä koti on Arin mielestä erityisesti ympäristönsä huomioiva ja sopivan kokoinen.

- Hyvä koti on käytännöllinen, ja siinä tulee olla eri toimintoja riittävästi. Terasseja eri suuntiin ja näkymät suunniteltu ympäristö huomioiden, kulut eri puolilla taloa. Kaikilla on toki omanlaisensa tarpeet kodille, mutta itse näen järkevänä keskikokoisen talon. Siinäkin riittää hoidettavaa ja siivottavaa. Trendi näyttäisi tämän puolesta olevan myös messuilla tällä hetkellä järkevä, Ari kertoo.

Oman tuoreen omakotitalonsa Ari rakennutti itse. Lopputulokseen hän on tyytyväinen.

- Pari vuotta suunnittelimme ja välillä jo tuntui siltä, että eikö se rakentaminen ala koskaan. Kaikki meni kuitenkin hyvin, rakentaja oli hyvä ja joka päivä tietenkin käytiin itsekin tontilla.

Asuntolaina-asiat tulisi Arin mukaan mitoittaa siten, että rahaa jää myös elämiseen.

- Lainan olisi hyvä olla sillä tavalla järkevä, että kaikki ei mene lainan maksamiseen, Ari kuvailee.

Monet vierailijoista olivat rakennusprojektin alkumetreillä, ja hakivat messuilta ideoita ja apuja koko projektin toteuttamiseen. Myös tamperelaisella Tea Räsäsellä on oman kodin rakentaminen edessä ja paraikaa projektissa on meneillään suunnitteluvaihe.

- Talot täällä messuilla ovat todella hienoja, ja erityisesti kivitalot viehättävät. Omaan kotiini haluaisin ison ja avaran olohuoneen, jossa on isot ikkunat. Kaikki kyllä tuntuu maksavan hirveästi, kun kartoittaa vaihtoehtoja, eli asuntolainaa on otettava, Tea kertoo.

Jussi ja Marja-Leena Miekkavaara olivat lähteneet asuntomessuille Jyväskylästä. Heille asuntomessuista on muodostunut jokakesäinen perinne. Miekkavaarojen omat kotiasiat ovat kunnossa, joten varsinaisia hankintoja tai tarpeita ei ole tiedossa.

- Oma koti on valmis ja mökkikin saatiin juuri kuntoon, joten nyt katsomme kiinnostuneina muiden ratkaisuja. Ihan joka-jannulla tällaisiin ei kyllä ole varaa, isoja hintalappuja on osassa taloja ja harvalla kylmiltään löytyy 10-20 % käsirahaa, jos tällaisen pelkällä lainarahalla rakentaa, Jussi Miekkavaara pohtii.

Oma koti on kuitenkin tärkeä ja viihtyvyyteen halutaan panostaa. Miekkavaarat ihastelevat pohjalaistalojen vieressä taitavaa suunnittelua.

- Itseäni viehättävät vanhan ja modernin yhdistäminen ja täällä näkee sellaista suunnittelua paljon, Jussi Miekkavaara sanoo.

Kategoriat

Ajankohtaista