Kolme askelta uuteen kotiin
Keväällä ja kesällä asuntokauppa käy perinteisesti vilkkaana. Kun tahdot uuden kodin, tässä muutama vinkki joita noudattamalla voit päästä kiinni unelmaasi. Siitäkin huolimatta, että elämme juuri nyt asunnonvaihdon sesonkiaikaa.

Ensimmäinen askel: Käy lainaneuvottelussa heti, kun asuntokuume nostaa päätään.
On paljon helpomi miettiä omalle kukkarolle sopivaa asuntoa, kun mahdollinen lainamäärä on jo etukäteen laskettu yhdessä asiantuntijan kanssa. Ja kun sinulla on asuntolainalupaus takataskussa jo näytölle mennessä, pystyt tekemään unelmakodistasi tarjouksen vaikka heti. Esimerkiksi silloin, kun astut tulevan kotisi kynnyksen yli ensimmäisen kerran ja tiedät tulleesi kotiin. Näin varmistat, ettei unelmakotisi mene kaupaksi nenäsi edestä.
Toinen askel: Sovi rohkeasti yksityisnäyttö välittäjän kanssa.
Vaikka asuntojen myyntiaika on yleisesti pidentynyt, menevät varsinkin hyväkuntoiset yksiöt ja kaksiot keskeisellä sijainnilla edelleen kaupaksi – jopa ennen ensiesittelyä. Joten kun kohde miellyttää, ota heti yhteys sitä esittelevään välittäjään.
Näytölle kannattaa pyytää mukaan vanhempi tai ystävä, joka näkee asunnon ilman vaaleanpunaisia laseja - näin myös asunnon mahdolliset epäkohdat tulevat helpommin huomatuksi.
Kolmas askel: Jätä omalle kukkarollesi sopiva tarjous.
Kun oikea koti kolahtaa kohdalle, jätä tarjous joka sopii omalle tai perheesi taloudelle. Muista tarjoussummaa miettiessäsi varata rahaa myös välttämättömiä remontteja, kalustehankintoja ja esimerkiksi varainsiirtoveroa varten.
Vaikka olisit neuvotellut lainasi jo valmiiksi pankin kanssa, tarjous kannattaa kuitenkin tehdä lainaehdollisena. Jos pankki ei jostain syystä voikaan lainoittaa unelmiesi kotia, ei tarjouksesta vetäytymisestä aiheudu sinulle sanktioita.
Mitoita yhdessä pankin asiantuntijan kanssa tulevan lainasi lyhennykset niin, että rahaa riittää kuukausittain myös säästöön. Sillä elämästä pitää nauttia – varsinkin uudessa kodissa.
Mikko Haverinen
Kirjoittaja toimii Aito Säästöpankissa luottopäällikkönä ja hänen takataskustaan löytyy myös laillistetun kiinteistönvälittäjän paperit.