Hyviä Tekoja - Yhteiskuntavastuun mukaisia lahjoituksia pankin toimialueelle

SÄÄSTÖPANKILTA LAHJOITUKSIA ALASATAKUNNASSA

 
Toimialueen paikallisen yhteisön talousosaamisen ja vaurastumisen edistäminen on Huittisten Säästöpankille tärkeä asia. Vastuullisuustyö on osa toimintaamme. Jaamme vuosittain osan voittovaroistamme toimialueemme asukkaiden hyväksi. Vuonna 2017 Huittisten Säästöpankki lahjoittaa yhteensä 140 000 € varoja toimialueemme hyvinvoinnin edistämiseen. Näistä varoista lahjoitetaan 35.000 € pankin Euran ja Säkylän konttorien alueelle Alasatakunnassa.
 
Säästöpankkilaissa todetaan, että Säästöpankit voivat jakaa voittovarojaan säästäväisyyden edistämiseen ja muihin yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Näin toimien asiakkaamme ja muut paikkakuntalaiset voivat parhaimmillaan kokea, että kun paikkakunnalla on Säästöpankki, koko yhteisö voi paremmin.
 
Huittisten Säästöpankki vaikuttaa toimialueellaan aktiivisesti ja on mukana yhteiskunnan kehittämisessä. Omistajattomana toimijana on luontevaa, että ohjaamme osan voittovaroistamme toimialueemme asukkaiden hyväksi, toteaa pankin varatoimitusjohtaja Jukka Kianen.
 
Vuosittain on järjestetty äänestys, jossa pankin asiakkaat saavat vaikuttaa tukikohteisiin. Äänestäjien sydäntä lähellä ovat olleet erityisesti lapset ja nuoret sekä vanhukset.
 

Yhteiskuntavastuun mukaiset kohteet Alasatakunnassa 2017

  • Hiisirasti ry: Seuratukea osa-aikaisen nuorisotyöntekijän palkkaamiseen (3.000 €)
  • Euran Kunnan Palvelukoti Nuutti: Asukkaiden virkistystoiminta (1.500 €)
  • Lions Club Säkylä: Defibrillaatiolaitteiden hankinnan tukeminen (2.500 €)
  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Köyliön, Säkylän, Euran, Hinnerjoen, Honkilahden ja Kiukaisten paikallisyhdistykset: Perheiden tukeminen arjessa, leikkipäivätoiminta ym. (6.000 €)
  • Panelian koulun vanhempainyhdistys PALAVA ry: Oppilaiden kerhotarjonta, välituntiohjaajien koulutus (oppilaista) ja opintoretket (2.000 €)
  • Rauman kriisikeskus Ankkurpaikk` Euran toimipiste: Lasten ja nuorten ryhmätoiminta (7.000 €)
  • Suomen Punainen Risti Euran osasto: Omaishoitajat ja ystävätoiminta (3.000 €)
  • Suomen Punainen Risti Säkylän osasto: Omaishoitajat ja ystävätoiminta (3.000 €)
  • Säkylän Urheilijat ry: Vapaaehtoistoiminnan tukeminen ja varustehankinnat (4.000 €)
  • Säkylän VPK: Ensivasteen defibrillaatiolaitteen hankinnan tukeminen (3.000 €)
Lisätietoja:
Jukka Kianen varatoimitusjohtaja
puh. 050 436 0476
Kirjoitettu
Kategoriat
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija
...