Kalannin ja Pyhärannan Säästöpankit valmistelevat yhdistymistä

Kalannin ja Pyhärannan Säästöpankit ovat aloittaneet pankkien yhdistymiseen tähtäävän hankkeen. Hallitukset ovat kokouksissaan päättäneet yhteisen sulautumissuunnitelman hyväksymisestä. Sulautumissuunnitelman mukaan Pyhärannan Säästöpankki sulautuu Kalannin Säästöpankkiin, ja näin muodostuvan kokonaisuuden uudeksi viralliseksi nimeksi tulee Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta. Lopulliset sulautumispäätökset tehdään pankkien isännistöjen kevätkokouksissa huhtikuussa. Tavoitteena on, että yhdistynyt pankki aloittaa toimintansa lokakuussa 2019. Yhdistyvän pankin asiakasvarat ovat noin 270 miljoonaa, ja sillä on lähes 14 000 asiakasta.

Kuvassa Kalannin Säästöpankin toimitusjohtaja Jani Eenola ja pankinjohtaja Sinikka Sarin sekä Pyhärannan Säästöpankin toimitusjohtaja Ossi Öhman

Yhdistymisen ensisijaisena tavoitteena on paikallisen säästöpankin toimintaedellytysten vahvistaminen. Pankkiala on voimakkaassa murroksessa, ja tulevaisuuden kilpailukyvyn turvaamiseksi tehtävien investointien määrä kasvaa lähivuosina. Samanaikaisesti lisääntyvä sääntely ja tiukentuvat viranomaisvaatimukset ovat kasvattaneet pankissa vaadittavan hallinnollisen työn määrää ja kustannuksia. Yhdistymällä saavutetaan merkittävä säästö yhteenlaskettujen hallintokulujen osalta ja vapautetaan lisää aikaa asiakastyöhön. Pyhärannan Säästöpankin asiakkaiden kaikki nykyiset palvelut säilyvät sulautumisessa ennallaan. Konttoritoiminta Pyhärannassa Ihodessa jatkuu, ja henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä uuden pankin palvelukseen. Pankin toimitusjohtajana toimii Jani Eenola, ja Ossi Öhman ottaa pankinjohtajana vastuun yritysasiakasliiketoiminnasta sekä varallisuudenhoidon palveluista. Pankinjohtaja Sinikka Sarin vastaa kaikkien konttoreiden henkilöasiakasliiketoiminnasta.

”Pankkitoiminnan murros kaventaa pienimpien itsenäisten pankkien elintilaa, ja yhdistymällä Kalannin Säästöpankkiin pystymme paremmin vastaamaan alan nykyisiin ja tuleviin haasteisiin. Asiakkaidemme näkökulmasta kaikki hyvät asiat toiminnassamme säilyvät, ja varsinkin asiantuntijapalveluiden tarjonta ja saatavuus tulevat yhdistymisen myötä oleellisesti paranemaan”, kertoo Pyhärannan Säästöpankin toimitusjohtaja Ossi Öhman yhdistymisen hyödyistä.

”Yhdistyminen vahvistaa edelleen säästöpankin markkina-asemaa Vakka-Suomen alueella, ja samalla luo uusia mahdollisuuksia kasvaa erityisesti asuntorahoituksen, yritysrahoituksen ja varallisuudenhoidon osalta. Tahdomme olla tulevaisuudessa alueen halutuin kumppani asiakkaille”, lisää Kalannin Säästöpankin toimitusjohtaja Jani Eenola.

Lisätietoja yhdistymisestä antavat:

Kalannin Säästöpankin toimitusjohtaja Jani Eenola, 050 306 6761 / jani.eenola@saastopankki.fi

Pyhärannan Säästöpankin toimitusjohtaja Ossi Öhman, 044 774 0072 / ossi.ohman@saastopankki.fi

 

Kalannin Säästöpankin aukioloaikoihin ja konttoriverkostoon muutoksia


Kalannin Säästöpankki mahdollistaa asiakkailleen neuvottelut ajanvarauksella entistä laajemmin ja joustavammin. Ajanvarauksella henkilökohtaiset neuvotteluajat ovat asiakkaille tarjolla maaliskuun alusta lähtien kaikissa konttoreissa klo 8–20. Muutoksella vastataan asiakkaiden lisääntyneeseen neuvontapalveluiden kysyntään aamuisin ja iltaisin.

Pankissa on tehty myös päätös konttoriverkoston tiivistämisestä. Taivassalon konttorin toiminnot yhdistetään kesäkuun 2019 alusta alkaen Vehmaan konttoriin, joka jatkaa nykyisillä aukioloajoilla ja palveluilla. Samassa yhteydessä Kalannin konttorin palveluajat muuttuvat. Kesäkuun alusta lähtien konttori palvelee asiakkaita tiistaisin ja torstaisin. Kassapalvelut ovat tarjolla Vehmaalla ja Kalannissa, kuten nytkin klo 10-12.  Uudessakaupungissa ja Laitilassa kassapalvelut ovat asiakkaiden käytettävissä maanantaista perjantaihin klo 10-16.30. Asiakkaiden kaikki sopimukset ja tilinumerot säilyvät konttorimuutoksissa ennallaan. Muutoksen taustalla on merkittävä asiakaskäyttäytymisen muutos. Perinteisten kassapalveluiden kysyntä konttorissa on huomattavasti vähentynyt, ja yhä suurempi osa asiakkaista hoitaa päivittäiset pankkiasiansa mobiili- ja verkkopalveluiden kautta.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija
...