Liedon Säästöpankin Hyviä tekoja -lahjoituksen saaja esittäytyy:

Kansalaistoiminnan keskus Puntari, yhteinen hankkeemme

Nainen tekee sydänmerkin käsillään. Tahtova asenne ja positiivinen suhtautuminen asioihin auttavat pitkälle elämässä.

Kliseinen sanonta on, että ihminen on sosiaalinen olento ja me tarvitsemme toinen toistamme. Se on kuitenkin myös totta. 

On runsaasti tutkimustietoa siitä, kuinka yhteisöllisyys ja mahdollisuus olla toisten ihmiset kanssa vaikuttaa monin tavoin ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Yksin jääminen puolestaan heikentää hyvinvointia. Hyvän olon tunteiden ja positiivisuuden taas tiedetään esimerkiksi vähentävän sydän- ja verisuonisairauksien riskiä ja parantavan vastustuskykyä. 

Mielialalla on siis suuri merkitys hyvinvoinnillemme. Mieliala vaikuttaa kehomme toimintaan ja päinvastoin. Tämä on yksi syy, miksi esimerkiksi koronapandemian aiheuttamasta karanteenista on erityisesti ikäihmisten hyvinvointiin oltu niin huolissaan. Moni yksin asuva on jäänyt pitkiksi ajoiksi kokonaan ilman seuraa ja juttuseuraa.  Pitkän karanteenin pelätään myös passivoivan ihmisiä ja vaikeuttavan ihmisten lähtemistä kodin ulkopuolelle toisten joukkoon. Tähän voi liittyä myös pelko omasta turvallisuudesta.

Toisten ihmisten tapaamisessa tärkeää ja hoitavaa on tunteiden ja kokemusten jakaminen. Hyvät yhdessä koetut hetket ovat korvaamattomia, ”jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” tiesivät jo vanhat suomalaiset.

Matalan kynnyksen Puntari keskellä kylää

Puntari on käsite Kaarinassa eri järjestöissä toimiville ja kaikille, jotka ovat osallistuneet järjestöjen toimintoihin. Ja heitä on paljon. Puntari on tila ja se on toimintaa. Tila on hyvällä paikalla keskellä kylää. Kynnys tulla mukaan on kaiken aikaa ollut matala ja sinne on helppo ohjata vieraitakin ihmisiä, se on avoin kaikille. Tilan käytöstä on kuitenkin jouduttu keskustelemaan viime vuoden aikana, kun toimintojen rahoituksen kanssa tuli ongelmia. Onneksi siihen on löytynyt ratkaisuja. 

Miksi juuri tällainen tila? Kuten todettu, paikka on hyvä ja keskeinen. Huonetilat ovat osoittautuneet olemassa oleviin toimintoihin sopiviksi. Puntarissa on iso ”olohuone” erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen, siellä on keittiö elämäneliksiiri kahvin keittämiseen ja kolme toimistotilaa pienempiin tapaamisiin ja kokouksiin. Ainut haittapuoli on ollut joskus ”olohuoneen” koko. Parhaimmillaan on ollut ahdasta, mutta kaikki on mahduttu.

Toiminta onkin tärkeintä. Puntari on alusta alkaen järjestänyt mahdollisuuksia yhdessäoloon ja yhdessä toimimiseen. Tarkoitus on tuottaa ihmisille mielihyvää ja hyvinvointia sekä jakaa tietoja ja kokemuksia. Toiminnan ydin on tapaaminen ja yhteisten kokemusten rakentaminen. Hyvää mieltä saamme, kun istumme yhteisen pöydän ääressä, juttelemme ajankohtaisista asioista, muistelemme menneitä, pelaamme pelejä, laulamme, jumppaamme ja kilpailemme yhdessä. Vaihdamme ajatuksia, nauramme ja itkemme sekä tutustumme uusiin ihmisiin. Parasta tässä on, että jokainen voi halutessaan tulla mukaan ja vaikutta siihen, mitä tehdään. 

Punaisen Ristin Kaarinan-Piikkiön osasto Puntarissa

Yksi Puntarin aktiivisista käyttäjistä on Punaisen Ristin Kaarinan-Piikkiön osasto. Pidämme siellä kokouksia ja koulutuksia, joihin tarvitsemme isoa tilaa. Esimerkiksi ystävätoiminnan vapaaehtoiset tarvitsevat tätä tilaa säännöllisesti. Osaston Terveyspiste on siellä avoinna joka toinen perjantai ja erityistapahtumissa. Terveyspiste tarvitsee tällaisen tilan, jossa ihmiset voivat odottaa isossa tilassa, ”olohuoneessa”, ja heidän kanssaan jutellaan hyvinvointiasioista ja tehdään mittauksia kaikessa rauhassa pienissä tiloissa. ”Olohuoneessa” ihmiset voivat odotellessaan vaihtaa kuulumisia toisten kanssa ja juoda kahvia. 

Usein ihmisillä ei ole kiire kotiin. Olemme myös olleet mukana järjestämässä toimijoiden yhteisiä tapahtumia kuten naisteniltoja ja miesteniltoja sekä kirpputoria. Näitä on toteutettu yhdessä kaarinalaisten yrittäjien kanssa.

Vielä yksi Puntarin toimintaideaa hyvin kuvaavan esimerkki vuodelta 2019, jolloin pystyttiin toimimaan ”normaalisti”. Järjestimme yhteisiä kahvihetkiä mm. joulun pyhinä ja uutena vuotena, jolloin lähes kaikki muu toiminta oli kiinni. Niihin osallistui kymmeniä ihmisiä, juuri ja juuri mahduttiin. Esimerkiksi uuden vuoden päivänä (2020) kuunneltiin yhdessä presidentin puhe, laulettiin ja luettiin runoja. Vietimme yhdessä upean juhlahetken, koimme vahvoja tunteita, jotka ovat mielessä vieläkin. 

Yhteistyö antaa paljon ottamatta keneltäkään pois

Puntarin toiminta on saanut aikaan järjestöjen yhteistyötä uudella tavalla. Olemme oppineet, että yhteistyö ei vie keneltäkään mitään, vaan antaa jokaiselle mahdollisuuksia kehittää uutta. Kaarinassa toimii suuri määrä järjestöjä, jotka tietysti haluavat olla mukana kuntalaisten elämässä. Eri järjestöt ovat toimintaideologialtaan erilaisia, mutta jokaisen toiminnan ydin on tuottaa ihmisille mielekästä toimintaa ja harrastuksia, jotka lisäävät hyvinvointia yhteisöissä. 

Tähän tarvitaan paikkoja, joissa toimia, ja ihmisiä, jotka haluavat toimia yhdessä. Kokemukset ovat opettaneet, että aina löytyy tekeviä ihmisiä, jos on mielekästä tekemistä, ja aina löytyy ihmisiä, jotka haluavat tulla jakamaan kokemuksia. Meissä on tervettä uteliaisuutta.

Koronan jälkeinen aika haastaa meitä kaikkia. Miten opimme taas olemaan yhdessä, miten löydämme ihmiset, joiden on näiden kokemusten jälkeen vaikea lähteä ihmisten ilmoille? Sosiaali- ja terveydenhuollossa on paljon puhuttu ns. etsivästä työstä. Tarvitsemmeko nyt aiempien työmuotojen rinnalle myös sitä. Pitääkö miettiä, millaisia uusia esteitä ihmisten elämään on tullut koronan myötä? Pitääkö meidän jatkossa viedä Puntarin toimintoja myös sinne, missä seuraa tarvitsevat asuvat? 

Mutta, suunnataan nyt niihin mahdollisuuksiin, joita uusi vuosi meille tarjoaa. Hyvää vuotta 2021! 

 

Lea Leiwo - SPR.

Lea Leiwo
Hallituksen jäsen, SPR Kaarinan-Piikkiön osasto

Julkaistu
...