Mitä maksoi nelihenkisen perheen Amerikan matka? Kannattiko säästää kolme vuotta?

Marilynin jalanjäljet, lumi Mojaven kansallispuistossa, helikopterilento Grand Canyonille ja Patrik Laineen maalit – Amerikan matka antoi meidän perheelle monia ainutlaatuisia muistoja mutta kaikella on hintansa. Kerron mitä nelihenkisen perheemme matka Yhdysvaltojen länsirannikolle maksoi helmikuussa 2019 ja miten siihen varauduttiin. Pohdin myös näin puolen vuoden jälkeen, kannattiko tämä sijoitus yhteisiin elämyksiin?

Amerikan matka

Miksi Amerikkaan?

Noin kolme vuotta sitten heräsi ajatus aloittaa säästäminen Amerikan matkaa varten. Arkemme pyörii ympyrää melko pienessä piirissä ja asumme hiljaisella asuinalueella. Lasten ollessa nyt 7 ja 11 -vuotiaita, tuntui hetki oikealta laajentaa koko perheen näkökulmaa ja näyttää lapsille suurta maailmaa. Tahdoimme matkalle, jolla saamme kokea jotain aivan muuta kuin kotikulmilla. 

Missä näkisimme jotain totaalisesti erilaista kuin kotona Järvenpäässä -  Hollywoodissa ja Las Vegasissa ainakin. 

Mistä luovuimme?

Matkaunelman tavoittelu tarkoitti meille sitä, ettemme toistaiseksi lähtisi etelänlomalle esimerkiksi Välimerelle, vaan kaikki satsataan yhteen isompaan reissuun. Kun tavoite on kaukana ja konkretia puuttuu, oli välillä kieltämättä vaikeuksia motivoitua odottamaan ja säästämään. Etenkin lapsille näin pitkä odotus tuntui varmasti hyvin abstraktilta. 

Olemme jo vuosia säästäneet säännöllisesti rahastoon yllättäviä menoja ja matkoja varten. Säästäminen kannattaa ehdottomasti automatisoida ja mieltää osaksi kuukausittaisia ”pakollisia” kuluja. Jos rahaa laittaa sivuun vain silloin kun sitä sattuu jäämään, on lopputulos huomattavasti laihempi - menoja löytyy aina. Rintamamiestalomme rakennusprojekti oli kuitenkin syönyt aikaisemmat säästöt ja tarvitsimme aikaa vararahaston kerryttämiseen uudelleen.

Matkasta ja siihen säästämisestä puhuttiin usein lasten kanssa. Moni turha ostos jäi tekemättä kun selitimme sen pienentävän matkakassaamme. Lapset alkoivat myös itse aktiivisesti säästämään käyttörahaa matkalle. 

Matkasuunnitelma

Heinäkuussa 2018, eli yli puoli vuotta ennen matkaa, oltiin vihdoin valmiita lyömään reissu lukkoon. Ensin varattiin lennot ja siitä alkoi hiihtoloman odotus. Laskin päiviä kuin pieni lapsi. 

Matkasuunnitelmaksi muodostui kymmenen päivän yhdistelmä Hollywoodia, Meksikon risteilyä ja Las Vegasia. Risteilyllä kävimme kahdessa eri satamassa, Santa Catalina Island ja Ensenada Meksikon puolella. 

Paljonko matkat ja hotellit maksoivat neljälle hengelle?

Lennot Helsingistä Los Angelesiin 1400 € 

Lennot Las Vegaista Helsinkiin 1200 €

Hotelli Hollywoodissa (Loews) 2 yötä 600 €

Hotelli Las Vegasissa (New York New York) 4 yötä 1000 €

Carnival Cruises risteily (All inclusive) 4 yötä 1200 €

Auton vuokraus (Los Angeles-Las Vegas) 1 päivä 150 € 

Olin alun perin varannut huokeammat hotellit mutta kuulimme hyviä vinkkejä samassa paikassa reissanneilta ystäviltä. Onneksi vaihdoin hotellit parempaan sijaintiin, syrjemmälle kulkemiseen olisi saanut kulumaan rahaa ja hermoja. Välimatkat ovat yllättävän pitkiä eikä sitä kartoista ymmärrä. Matkat ja majoitukset yhteensä 5500 €.

Paljonko meni rahaa elämyksiin? 

Aktiviteetit maksavat yllättävän paljon mutta niihin voi varata budjettia tilanteen mukaan. Nähtävää ja koettavaa löytyy varmasti ilman ekstrojakin. Kiersimme Universal Studion, kävimme NHL matsissa ja reissun kruunasi helikopterilento Grand Canyonille. 

Lento kirpaisi hintansa puolesta kovasti mutta tämä oli ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen kerta kun kopteriin pääsen. Näkymät olivat huikeat, tippa linssissä onnesta ja iho kananlihalla koko matkan ajan. 

Universal Studios 400 €

NHL peli Las Vegasissa (Vegas Golden Knights - Winnipeg Jets) 1200 €

Helikopterilento Grand Canyonille 1600 €

Ruoka ja ostokset?

Ruokailu jenkeissä oli mielestäni aika lähellä Suomen hintoja. Risteilyllä rahaa ei juurikaan kulunut koska ruuat kuuluivat hintaan. Arvioisin että ruokailuihin kului koko matkan aikana n. 1200 €. 

Emme kotona ostaneet juuri mitään vaatteita lentojen varaamisen jälkeen, odotimme vain, että pääsemme jenkkeihin shoppailemaan. Siivosin vaatekaappeja ja myin ison kasan vanhoja vaatteita kirpparilla. Matkaan lähdettiin koko perheen tavarat kahdessa pienessä lentolaukussa.  

Kun vuokra-auto oli alla, ajoimme Outlet keskukseen ja hankimme kaksi isoa matkalaukkua, jotka täyttyivät vaatteilla ja kengillä. Ostoksia tehtiin lähinnä lapsille todelliseen tarpeeseen. Pystyimme ostamaan laadukkaampia vaatteita koska niiden hintataso oli ehkä kolmasosa Suomen hinnoista. 

Kannattiko?

Mitä järkeä on laittaa kymmeneen päivään yli 10 000 € rahaa? Ei mitään, mutta onneksi elämä ei olekaan pelkkää järkipeliä. En antaisi mistään hinnasta pois tunteita joita koin nähdessäni Marilynin kädenjäljet Walk of Famella, ajaessani vuokra-autolla Mojaven tienoilla tai nähdessäni Hooverin padon ilmasta käsin. Lapset kertovat parhaiksi muistoiksi Universal studion ja Vegasin valot. Hollywood kyltti jäi myös kaikilla mieleen. Risteilyn osalta on pakko todeta, että tuon ajan olisi ehkä voinut käyttää maissa paremmin.

Silti asiaa syvällisemmin pohtien, suurin yhteinen nimittäjä kaikille hyville tunteille oli se, että teimme kaiken tämän yhdessä - tavoitteen asettamisen, suunnittelun, odotuksen, seikkailut ja matkan muistelu. Hektinen arki repii perhettä usein eri suuntiin mutta tämä matka tehtiin täysin yhdessä. Kokemus yhdisti perhettämme ja oli sen suurin anti, eikä siihen välttämättä tarvita rahaa lainkaan. Mitä muuta voisimme yhdessä tavoitella ja suunnitella? Miten voimme saavuttaa jotain yhdessä ja nauttia tavoitteen täyttymisestä?

Toivottavasti lapsille jää matkasta vahva kokemus siitä, että parhaita asioita joutuu odottamaan mutta kaikki mahdollista, kun oikeasti tahtoo

Ota yhteyttä ja autamme sinua säästösuunnitelman kanssa!
Julkaistu
...