Jarkko Tapio on aloittanut yksityispankkiirina Oulun ja Pohjois-Suomen alueella

Jarkko Tapio on aloittanut Säästöpankki Optiassa yksityispankkiirina Oulun ja koko Pohjois-Suomen alueella. Hän työskentelee sekä henkilö- että yritysasiakkaiden parissa.

- Olen valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 2010. Valmistumiseni jälkeen olen työskennelyt varainhoidon tehtävissä sekä Pohjois-Suomessa että Tampereen seudulla. Päätös hakea Säästöpankkiin yksityispankkiiriksi oli helppo: Pohjois-Suomen lisäksi sydäntäni lähellä on varainhoidon palveluiden jatkuva kehittäminen ja sitä pääsen uudessa työssäni yksityispankkiirina toteuttamaan, Jarkko taustoittaa työpaikan valintaan vaikuttaneita asioita.

Jarkolla on vankka kokemus vaativista varainhoidon tehtävistä. Kauppatieteen maisteriksi valmistumisen jälkeen hän on täydentänyt koulutustaan sijoitusalan monipuolisilla tutkinnoilla. 

- Tuon mukanani vahvaa sijoittamisen ja varainhoidon osaamista ja tahdon käyttää kaiken osaamiseni asiakkaideni hyväksi. Yksityispankkiirina minua motivoi asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin perustuvien ratkaisujen löytäminen sekä asiakkaan oman sijoittajaosaamisen kehittäminen, Jarkko kertoo.

Luonto ja perhe ovat Jarkolle tärkeitä.

- Luonto ja luonnossa liikkuminen ovat lähellä sydäntäni. Tahdon, että myös tulevaisuudessa meillä riittää puhdasta ja hyvinvoivaa luontoa, jossa voin perheeni kanssa viettää vapaa-aikaa, Jarkko toteaa.

Jarkon perheeseen kuuluu vaimo Minna ja 3,5-vuotias Leo.

- Odotamme perheeseemme toista lasta ja tuleva isoveli on jo valinnut lempileluistaan osan odottamaan pikkusisaruksen syntymää, Jarkko kertoo iloisena.

 

Jarkko Tapio, säästöpankkiiri, yksityispankkiiri p. 044 732 1046, 029 041 2636

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija
...