Mitkä tekijät vaikuttavat eniten asunnon hintaan?

Kysyimme yli sadalta Sp-Kodin kiinteistönvälittäjältä ympäri Suomen, mitkä asunnon elementit vaikuttavat heidän kokemuksensa mukaan eniten myyntihintaan. Kysymyksissä keskityttiin pääasiassa kerrostalohuoneistoihin. Neljän tärkeimmän tekijän kärki erottui selvästi.

Olohuone

Suomalaisille kerrostaloasujille tärkeimmät mukavuustekijät ovat hissi ja oma parveke, jotka nousivat Sp-Kodin kyselyssä yhtä suosituiksi. Hissillä on suuri merkitys erityisesti yläkerroksissa sijaitseville asunnoille.

– Kahden alimman kerroksen asunnoissa hissillä ei ole yhtä paljon merkitystä kuin ylemmissä kerroksissa. Hissi on kuitenkin kynnyskysymys pikkulapsiperheille ja ikääntyneille. Jos talossa ei ole hissiä, asunnot menevät usein nuorille sinkuille ja nuorille pariskunnille. Hissin koollakin on merkitystä, sillä lastenvaunujen pitää mahtua hissiin, luonnehtii Sp-Koti Turku Humaliston yrittäjä ja kiinteistönvälittäjä Mikko Mannila.

Oma parveke on tärkeä

Koronaepidemia on nostanut oman parvekkeen merkitystä entisestään, sillä kotona vietetään aiempaa enemmän aikaa ja elämänlaatua lisää, jos pääsee helposti parvekkeelle happihyppelylle. Kyselyn perusteella parvekkeen toivotaan yleensä olevan lasitettu.

– Parveke on tänä päivänä jo melkein perusvaatimus omaan käyttöön ostettavaan asuntoon. Jos laseja ei ole, mutta lupa lasittamiseen on, lasien puute ei ole myynnin este. Muutaman tuhannen euron satsaus laseihin on lopulta aika pieni, jos asunto on muuten mieluisa ostajalle. Etenkin kun lasituksen voi teettää milloin vain, sillä työ ei häiritse asumista, Mikko Mannila sanoo.

Mieluisin parveke sijaitsee yläkerroksissa ja on suunnattu pihalle tai luontoon.

– Ilmansuunnista länsi eli ilta-auringon suunta on kaikista arvostetuin. Asunnon myyntihinnan kannalta ilmansuuntaa oleellisempaa kuitenkin on, että asunnossa ylipäätään on parveke, Mannila sanoo.

Mieluummin oma kuin vuokratontti

Kolmanneksi tärkeintä on kyselyn mukaan se, sijaitseeko kiinteistö omalla vai vuokratontilla. Oma tontti tai omistusosuus siitä luonnollisesti nostaa asunnon tai talon myyntihintaa verrattuna vuokratonttiin. Tontin omistussuhde kiinnostaa niin kerrostalokohteita kuin omakotitaloa etsiviä.

– Kerrostaloasuntoa etsivät miettivät tontin omistussuhdetta lähinnä kiinteiden kuukausikustannusten näkökulmasta. Omakotiasujille on usein kyse myös identiteetistä. Jos haluaa oman talon, haluaa usein myös oman tontin. Se luonnollisesti nostaa talon hintaa, Mikko Mannila sanoo.

Vuokratonteissakin on eroa. Kerrostalo voi sijaita kolmenlaisella vuokratontilla: valinnaisella vuokratontilla, kaupungin omistamalla tai yksityisen tai säätiön omistamalla tontilla.

– Valinnainen vuokratontti tarkoittaa sitä, että asunto-osakkeen on mahdollista ostaa osuus tontista, jolla kerrostalo sijaitsee. Osuuden hankintahinta per asunto on merkittävä, esimerkiksi Turun seudulla sijaitsevassa kaksiossa noin 50 000 euroa. Asunnon myyntihintaan vaikuttaa merkittävästi, onko kyseisen asunto-osakkeen osuus tontista lunastettu. Jos osuutta ei ole lunastettu, tontista joutuu maksamaan kuukausivuokraa, joka on usein parin sadan euron luokkaa. On huomioitava, että vuokra ei lyhennä omaa osuutta tontista, Mannila taustoittaa.

Kaupungin tai kunnan omistamat vuokratontit ovat halutuimpia.

– Tavallisista vuokratonteista kaupungin omistamaa tonttia pidetään usein vakaimpana ja turvallisimpana vaihtoehtona kuin säätiön tai yksityisen omistamaa, sillä vuokrasopimukset ovat pitkiä, kymmenien vuosien mittaisia, Mannila sanoo.

Nuoret aikuiset arvostavat saunaa

Sp-Kodin kyselyn mukaan neljänneksi suosituin mukavuustekijä on oma sauna. Sauna vaikuttaa myyntihintaan, käytti asukas sitä tai ei. Kerrostalosauna kuitenkin jakaa tänä päivänä mielipiteitä.

– Kokemukseni mukaan sauna on ehkä hieman yllättäen tärkeämpi alle nelikymppisille kuin varttuneemmille asunnonostajille. Varttuneet arvostavat usein enemmän taloyhtiön saunaa ja lenkkisaunavuorojen yhteisöllisyyttä. Monilla heistä on myös puusauna kesämökillä ja sen löylyihin tottunutta ei pieni kerrostalosauna ehkä niin sytytä, Mikko Mannila pohtii.

Vaikka sauna on edelleen arvossaan, sen kysyntä on esimerkiksi uusien asuntojen markkinoilla jonkin verran vähentynyt.

– Vielä reilu viisi vuotta sitten kaikkiin uusiin asuntoihin rakennettiin sauna. Viime vuosina tästä on luovuttu ja osa pienistä asunnoista rakennetaan ilman saunaa. Tällöin säilytystilaa on usein hieman enemmän. Osalle ostajista tämä on saunaa mieluisampi ratkaisu, Mannila sanoo.

Asunnon hyvä kunto ja siisteys on muodissa

Kiinteistönvälittäjä Mikko Mannila haluaa nostaa Sp-Kodin kyselyn ulkopuolelta esiin tekijän, joka hänen mielestään vaikuttaa asunnon hintaan ja myyntiaikaan kaikista eniten: asunnon hyvä kunto ja yleinen siisteys.

– Niin sanottujen pommikuntoisten remonttikohteiden kysyntä on muutaman viime vuoden aikana selvästi vähentynyt. Nyt halutaan valmista, siistiä ja visuaalisesti kaunista ja siitä ollaan valmiita maksamaan. Kärjistäen heittäisin, että vanhasta kodista halutaan ajaa uuteen Ikean kautta ja alkaa asumaan, Mannila sanoo.

Isoa remonttia vaativat kohteet menevät tällä hetkellä usein asuntosijoittajille.

– On olemassa pieni aktiivinen porukka, joka etsii remonttikohteita. He remontoivat asunnon ja myyvät sen voitolla pois, Mannila sanoo. 

Kuva: Sp-Koti Turku Humaliston myyntikohde Kaarinassa.
Mitä tekijöitä sinä arvostat eniten omassa kodissasi? Tutustu myytäviin kohteisiimme ja vertaile.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija
...