Palautteet

Välittäjä hoiti kaiken alusta loppuun kitkattomasti.
Hanna (kiinteistövälittäjä) hoiti kaiken aivan loistavasti!
Hanna Daw toimi välittäjänä uuden kotimme ostossa, sekä vanhan kotimme myynnissä. Molemmat prosessit sujuivat todella hienosti ja vaivattomasti. Hanna oli hyvin tavoitettavissa ja piti meidät jatkuvasti ajan tasalla. Hyvin asiakaslähtöistä palvelua. Hanna oli vilpittömästi kiinnostunut siitä, että saamme meille sopivan kodin oikeaan hintaan.
Koko prosessi sujui ihan superhyvin. Minulla oli koko ajan sellainen olo, että välittäjällä on homma hanskassa ja kaikki langat käsissään, joten minun ei tarvinnut huolehtia mistään. Yhteistyö oli myös hyvin lämminhenkistä ja mukavaa.
Viestintä meidän myyjien suuntaan, ostajia aktivoivan myyntitilanteen luominen ja kohteen kunnianhimoinen hinnoittelu. Ammattiylpeydellä ja innostavalla otteella saavutettu erinomainen, myyjien tavoitteet ylittävä suoritus. Välityspalvelua, jonka palkkio on täysin perusteltu. Suosittelemme muille ja pyydämme Hannaa välittäjäksi myös seuraavalla kerralla.
Hannalla oli hyvä myyntistrategia ja myynti meni kerralla nappiin. Hanna oli aina tavoitettavissa ja hänen kanssaan toimiminen oli selkeää ja helppoa. Hän toimi positiivisella ja reippaalla otteella, sekä tuli helposti juttuun erilaisten potentiaalisten ostajien kanssa. Kaikille jäi todella hyvä fiilis asuntokaupoista.
Välittäjä oli meihin yhteydessä säännöllisin väliajoin ja kertoi hyvin selkeästi mitä milloinkin tapahtuu.
Koko prosessi sujui erittäin hyvin. Välittäjän kontaktikyky, välittömyys ja asiakkaasta huolehtiminen, hänen paneutumisensa myyntiprosessiin, prosessin etenemisen informointi sekä keskustelujen pohjalta syntynyt vaikutelma siitä, että toiminnan tausta-arvot olivat kaikki parasta mahdollista ja luottamusta herättävää. Oli todella suuri tyytyväisyyden aihe kilpailuttamisen kautta löytää kiinteistövälittäjä, joka hoiti myyntiprosessin sekä myyjän(minun), että myös ostajan parhaaksi. Todella suuri kiitos vielä sitkeydestä, kärsivällisyydestä ja rohkaisusta itse kaupantekopäivänä, jolloin syntyi stressitilanne minun(myyjän) toimintani aiheuttamana.
Hanna oli todella mahtava tyyppi; ammattimainen, ystävällinen ja asiansa osaava. Vaikka kaupanteossa olikin hieman haasteita, kaikki hoitui mielettömän hyvin. Iso kiitos!
Kaikki sujui
kaikki sujui erinomaisen hyvin, jo siitä lähtien kun kilpailutimme 4 kpl välittäjiä. Hanna Daw:n positiivinen asenne huokui läpi jo ensimmäisestä meilistä.
Nopeus, valokuvat, joustavuus
Kaikki
Kaikki. Hinta arvioitiin oikein. Ilmoitus ja kuvat todella hyvät. Näytöt meni hienosti. Asunto meni kaupaksi alle vuorokaudessa.
Välittäjä Hanna oli asiantunteva ja suhtautuu työhönsä ihanan intohimoisesti. Tuntui turvalliselta antaa asunto hänen myytäväkseen!
Asunnon esittely. Esittelijä sai meidät ihastumaan paitsi asuntoon myös asuinalueeseen.
Hanna Daw oli kaikin puolin ammattitaitoinen, pätevä, ripeä, rehellinen, suora hyvällä tavalla ja kaiken lisäksi myös rento ja iloinen pilke silmäkulmassa. Voin suositella Hannaa lämpimästi!
Välittäjä oli erittäin mukava ja osaava työssään. Meillä oli läpi prosessin tiivis ja mutkaton yhteydenpito, asiat hoituvat tehokkaasti ja varmalla otteella, sekä saimme nopeasti vastauksia kysymyksiin. Tuntui, että olimme asiakkaina tärkeitä.
Hanna Daw oli erittäin miellyttävä ja tehokas välittäjä. Hän järjesti nopeasti kohteen yksityisnäytöt ja toimitti kysytyt tiedot. Pankin edustaja kiitti tehokasta ja ystävällistä välittäjää asiantuntevasta toiminnasta, kun projekti päättyi kauppaan ja kauppa-asiakirjat tarvittiin pankkiin.
kommunikaatio, ystävällisyys, joustavuus
Kaikki sujuivat loistavasti. Erityiskiitos välittäjälle loistavasta työstä.
Kaikki. Hanna Daw on erittäin ammattitaitoinen ja pitää sen minkä lupaa. Realistinen hinnoittelu alkutietoineen ja erinomainen palvelu asunnon esittely kuntoon saattamisessa. Hoiti myynnin luotettavasti valtakirjalla ja tiedotti koko ajan missä mennään. Sähäkkä myyjä, asunto meni kaupaksi alle vuorokaudessa.
Myyntiprosessi saatiin nopeasti käyntiin. Paperityöt sujuivat vaivattomasti. Saimme tarjouksen heti ensimmäisenä näyttöpäivänä. Tarjousprosessi meni vaivattomasti ja saimme kaupat tehtyä. Hanna piti meidät hyvin ajan tasalla myyntiprosessissa, joten kommunikaatio toimi erityisen hyvin.
Kaikki. Yhteydenpito oli nopeaa ja ajantasaista. Tiesimme koko ajan mitä tapahtuu ja mitä meiltä odotetaan. Tietoa oli riittävästi ja saimme kysymyksiimme vastaukset. Selkeys, mikään ei jäänyt mietityttämään. Avoimmuus sekä fiilis.
Koko prosessi alusta loppuun.
Hanna Daw möi asuntomme kolmessa päivässä, kun toinen välittäjä ei saanut 4 kk aikana edes yhtään tarjousta aikaiseksi. Hanna hoiti sovitut asiat ja yhteydenpidon huolellisesti asioihin perehtyen ja hyväntuulisesti. Aivan mahtava tyyppi!
Kaikki sujui erinomaisesti.
Kaikki sujui ja eteni niinkuin yhdessä sovittiin.
Yhteydenpito sekä käytännön asioiden hoito ja niissä neuvominen.
palvelu ja koko prosessi
Täsmällisesti, asiallisesti, ystävällisesti
Välittäjällä oli hyvä tuntemus alueesta ja asiakasverkosto valmiina. Myyntiteksti oli erinomainen. Hän toimi erittäin nopeasti ja aktiivisesti. Hän esitteli asunnon yksityisnäytöillä ottaen huomioon sekä ostajaehdokkaat että myyjän.
Kaikki! Koko prosessi alusta lähtien oli niin taitavan välittäjän käsissä ettei myyjänä tarvinnut huolehtia mistään. Viestiminen oli ystävällistä, asiantuntevaa ja nopeaa, myönteinen asenne näkyi kaikessa toiminnassa. Välittäjämme ammattitaito ylitti kaikki odotuksemme!
Erittäin ystävällinen ja yhteydenpidossa nopea oli välittäjämme Hanna Daw uutta kotia ostaessamme. Positiivisuus ja asiakaspalveluhenkisyys välittyi ensi metreiltä homman loppuun saakka.
Päädyin Hannaan välittäjänä, sillä ystäväni olivat suositelleet häntä. Suositus ei pettänyt laisinkaan, päinvastoin, palvelun ensiluokkaisuus ja ammattitaito oli erinomaista ja koimme olevamme Hannalle asiakkaina tärkeitä. Hänen myyntistrategiansa oli todella toimiva, asunnon hinnoittelu oli perusteltu ja saimme hinnan mitä toivoimme. Asunto meni nopeasti kaupaksi. Kaikki myynnin vaiheet sujuivat jouhevasti ja tiesimme koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuu. Myyjänä koin, että olin todella hyvissä käsissä eikä minun tarvinnut huolehtia mistään. Suosittelen Hannaa välittäjänä kaikille ja tulen jatkossakin käyttämään hänen palveluitansa.
Hanna toimi erityisen ketterästi ja tarkasti. Asiat hoidettiin salamannopeudella. Oli aivan loistavaa työtä!
En ole koskaan aiemmin tavannut yhtä ammattitaitoista ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvaa välittäjää! Hanna on todella luotettava, sydämellinen, nopea ja aidosti asiakkaistaan välittävä. Kaikki sujui erinomaisesti!
Mm. yhteydenpito ja neuvottelut ja valokuvaus, kaikki hoitui nopeasti ja hienosti! Hanna Daw oli tuttujen suosittelema välittäjä ja ehdottomasti suosittelen häntä jatkossa itsekin!
Yhteydenpito
Välittäjä oli luonteva, ei liian ”myyjä”, johon menisi hermo. Yhteydenpito oli helppoa ja hän oli tavoitettavissa iltaisinkin myöhemmin. Käytännönjärjestelyt kauppojen yhteydessä sujuivat suht mutkattomasti ja ostajan näkökulmasta vaivattomasti.
Mukava ja asiantunteva välittäjä
The agent took care of everything related to the sell process.
Kaikki oli valmiina jo hyvissä ajoin ennen pankin aikaa, kauppakirjat valmiina.
Asiantuntevaa realismia
Ammattimaisuus, yhteydenpito, avoimuus.
Välittäjä oli sosiaalinen ja puhelias ja mukavan oloinen.