Sonja osti ensiasuntonsa vain 20-vuotiaana – miten kaikki onnistui?

Sonja Aiello tiesi nopeasti kotoa poismuuttamisen jälkeen, että hän haluaa ostaa oman asunnon. Aiello kertoo, mistä idea lähti ja asiakaspalvelupäällikkö Tuukka Alanko vastaa siihen, mitä ensiasunnon ostajan kannattaa pitää mielessään ennen ostopäätöstä.

Omistusasunnon osto nuorena

Ensiasunnon osto on iso askel elämässä. Niin se oli 20-vuotiaalle vloggaaja Sonja Aiellollekin, jolle ajatus ensiasunnosta oli kypsynyt varhain. Hausjärveltä alkujaan kotoisin oleva Aiello muutti 18-vuotiaana asumaan Helsinkiin. Hän ehti asua alle kaksi vuotta vuokralla, kunnes päätyi ostamaan oman ensiasuntonsa.

- Kun asuin vuokralla, niin mietin sitä faktaa, että kuinka paljon todella laitan rahojani jonkun muun taskuun, kun voisin lyhentää omaa asuntolainaa joka kuukausi, Aiello kertoo.

Aiello kertoi, että päätökseen vaikutti osaltaan se, että hänen isosiskonsa oli juuri ostanut ensiasunnon ja hänen äitinsä on kiinteistönvälitysalalla. Nainen ryhtyi tuumasta toimeen. Hän aloitti katselemalla asuntoja Helsingin keskustan läheltä ja sai samalla käsitystä siitä, mitä yksiöt maksavat sillä alueella. 

Lainaneuvottelut menivät hyvin

- Äitini neuvosta varasin ajan pankkiin, jotta saisin vielä varmuutta budjettiini. Äitini antoi vinkin asunnon etsimiseen, että kannattaa todellakin katsoa aluetta, jolta asunnon ostaa. Varsinkin nuorena ensiasunnon ostajana on hyvin mahdollista, että myyminen on luvassa jossain vaiheessa, joten silloin jälleenmyyntiarvo pitää olla kunnossa, Aiello muistelee.

Pankkitapaaminen sujui hyvin ja Aiello sai varmuutta asuntobudjettiinsa. Nainen työskentelee yrittäjänä hyvinvointialalla. Hän myöntää, että totta kai lainan ottaminen arvelutti, mutta uskoo kuitenkin pärjäävänsä. Aiello löysi oman unelma-asuntonsa kahdessa kuukaudessa, mutta se tarkoitti aktiivista etsintää. Nainen kertoo, että yhdessä viikonlopussa hän saattoi käydä jopa kahdeksassa eri näytössä. Hän löysi remontoitavan asunnon itselleen, jota myytiin tarjouskaupalla.

- Kauppa ratkesi silloin, kun olin lomamatkalla Barcelonassa, joten siinä oli jännittämistä. Kun tarjoukseni sitten hyväksyttiin, tunne oli uskomaton, Aiello muistelee.

Aiello otti myös remonttilainan, joka auttoi unelma-asunnon toteuttamisessa. Koko kesä meni remontoidessa ja nuori nainen teki itsekin niin paljon kuin mahdollista. Jopa juhannus kului remonttihommissa, mutta kun hän pääsi lopulta muuttamaan omaan asuntoonsa, kaikki työ oli sen arvoista. Aiello teki remontistaan myös YouTube-videon, jossa hän summaa tuntojaan sekä vastaa seuraajiensa kysymyksiin. Pääset katsomaan sen täältä.

Mitä ensiasunnon ostajan pitää ottaa huomioon?

Säästöpankin asiakaspalvelupäällikkö Tuukka Alanko kertoo, mitä ensiasunnon ostajan kannattaa pitää mielessä asuntoa ostaessa.

- Varainsiirtovero etuus on keskeinen asia ensiasunnon osalta. Eli varainsiirtoveroa ei ensiasunnonostajalta mene. Toinen keskeinen asia on oman pääoman vaade. Ensiasunnon ostajalle pankki voi antaa asuntolainaa 95 prosenttia vakuuksien käyvästä arvosta, kun taas muissa tapauksissa 85 prosenttia vakuuksien käyvästä arvosta.

Alanko muistuttaa, että kannattaa summata realistisesti tulonsa ja miettiä, minkälaiseen lainaan ne riittävät.

- Kannattaa suhtautua realistisesti siihen, että lainalyhennykset sekä asunnon muut kulut ovat hoidettavissa nykyisillä tuloilla. Tähän toki saa pankista hyvät eväät, koska asiakkaan maksukykyä käydään läpi neuvotteluissa ja pyritään löytämään järkevä taso, jolloin luotonhoito on realistisella pohjalla. Ensiasuntoa ostettaessa kannattaa aina toki pyrkiä miettimään myös elämää hiukan pidemmälle, eli mitä aikoo tulevaisuudessa tehdä (esim. työ- ja opiskelusuunnitelma), ja tähän liittyen onko asunto helposti myytävissä tai vuokrattavissa jos sellainen tilanne eteen tulee, Alanko painottaa.

Mieti realistisesti oma budjettisi ja maksukykysi

Alanko suosittelee myös, että omat lainansaantimahdollisuudet kannattaa kartoittaa etukäteen. Näin ollen saa tietää, minkä hintaiseen asuntoon on todella varaa.

- Lopullisesti tarkat laskelmat ja maksusuunnitelman pystytään vahvistamaan vasta kun ostettava kohde ja tarkka lainan tarve on tiedossa. Huomattavasti mukavampi kuitenkin on käydä katsomassa asuntoja, kun tietää omat realiteetit ja sen minkä hintainen kohde on itselle järkevä.

Yksi neuvo, jonka Alanko haluaa antaa kaikille jossain kohtaa omaa asunnon ostoa mieliville, on ASP-tilin avaaminen hyvissä ajoin.

- Toki ASP-säästäminen tulee aloittaa jo hyvissä ajoin ennen asunnon ostoa, mutta helpottaa huomattavasti lainansaantia ja auttaa siinä, että muita ulkopuolisia vakuuksia ei välttämättä luottoihin tarvita. Säästössä on minimissään oltava 5 prosenttia asunnon ostohinnasta + kauppaan liittyvät kulut, Alanko summaa.

Onko oma koti haaveissa? Varaa aika meille tai jätä yhteydenottopyyntö, niin keskustellaan vaihtoehdoista.

Kategoriat
...