Evita Viitala

Säästöpankkiiri - yritys- ja riskiasiantuntija

Rahoittamisen ja sijoittamisen ratkaisuja

Työskentelen asiakasneuvojana Kangasalan ja Pälkäneen konttoreissa. Pääosin päiväni koostuvat henkilöasiakkaiden rahoittamiseen liittyvien ratkaisuiden löytämisestä, mutta toisaalta olen myös konttorin jokapaikanhöylä mm. sekä henkilö- että yhteisöasiakkaiden päivittäisten pankkiasioiden ja yleisen konttoriarjen pyörittämisen suhteen. Myös sijoittaminen, siihen liittyvien ratkaisuiden monipuolisuus ja sillä parhaimmillaan saavutettava taloudellinen vaurastuminen ovat asioita joista toivoisin pääseväni keskustelemaan monien asiakkaidemme kanssa.

3 x tahdon:

Kun en ole töissä, tahdon… viettää aikaa hevosharrastuksen parissa, chillata kavereiden kanssa hyvän ruoan kera tai rentoutua Netflixiä katsellen.

Kun tilillä on ylimääräinen satanen, tahdon… säästää sen tuottamaan tulevaisuutta varten tai sijoittaa sen arjen hyvinvointiin.

Ennen kuin jään eläkkeelle, tahdon… tehdä uraa pankkimaailmassa ihanien työkavereiden kera ja toteuttaa mahdollisimman monen asuntounelmat ja suunnitelmat tulevaisuuden vaurastumisesta.

Toimipiste
Palvelukielet

Suomi

Englanti

Asiantuntijuus

Hallinto

Yritysrahoitus

Yrityksen maksuliikennepalvelut