Aiemmin pankissa asioitiin useammin, ja toimihenkilöt ja asiakkaat oppivat tuntemaan toisensa. Verkkopalvelujen ja uusien toimintatapojen kehittymisen myötä pankissa asioidaan harvemmin, eikä samanlaista suhdetta enää välttämättä synny. Lainsäädäntökin on tiukentunut. Pankin pitää kuitenkin edelleen tunnistaa ja tuntea asiakkaansa.
Pankin on siis varmistuttava siitä, että se tietää asiakkaan henkilöllisyyden. Tätä kutsutaan henkilöllisyyden todentamiseksi. Todentamiseen hyväksytään vain viranomaisen myöntämät kuvalliset henkilöllisyysasiakirjat. Todentaminen on aina myös asiakkaan etu. Siksi todentamisasiakirja tai sen tiedot talletetaan pankin järjestelmään.
Henkilöllisyyden todentamisen lisäksi asiakkaan tuntemiseen kuuluu, että pankilla on riittävät tiedot asiakkaan taloudellisesta asemasta, mahdollisesta liiketoiminnasta sekä tiedot pankkipalveluiden käyttötarkoituksesta. Siksi pankki kysyy muun muassa tietoja tilille saapuvista ja lähtevistä varoista, niiden alkuperästä ja käyttötarkoituksesta, sekä mahdollisista ulkomaanmaksuista ja niiden määrästä.
Jos Säästöpankki ei saa riittäviä tietoja asiakkaan tuntemiseen liittyen pankilla on lain mukaan jopa velvollisuus kieltäytyä asiakassuhteen avaamisesta, jatkamisesta tai toimeksiannon hoitamisesta.
Näistä edellä mainituista syistä johtuen esitämme kysymyksiä, kun sinusta tulee asiakkaamme ja myös sen jälkeen asioidessasi konttorissa, verkkopankin kautta tai puhelimitse tunnistautuneena. Tietoja käsitellään luottamuksellisesti suomalaisen pankkisalaisuussäännöstön mukaisesti.