Juuso Siltanen

Säästöpankkiiri - talousasiantuntija

Pankkiasiat kerralla kuntoon

Työskentelen talousasiantuntijana. Työpäiväni koostuvat monipuolisista tehtävistä uusien sekä nykyisten asiakkaidemme rahoituksen parissa.

Haluan tarjota aina mahdollisimman kokonaisvaltaista palvelua ja hoitaa kerralla kaikki pankkiasiasi kuntoon. Kanssani voitkin hoitaa myös päivittäiset pankkiasiasi sekä keskustella säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvistä asioista. 

Jos olet esimerkiksi aikeissa ostaa unelmiesi asuntoa, olethan yhteydessä, niin löydetään juuri sinulle sopivimmat rahoitusratkaisut!

3 x tahdon:

Kun en ole töissä, tahdon… urheilla monipuolisesti ja viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa. 

Kun tilillä on ylimääräinen satanen, tahdon… sijoittaa puolet tuottavasti hyvän päivän varalle ja toiset puolet käyttää itselleni tärkeisiin asioihin.

Ennen kuin jään eläkkeelle, tahdon… tehdä merkityksellistä työtä pankkimaailmassa sekä kehittää jatkuvasti omaa osaamistani haastamalla itseäni.

 
Toimipiste
Palvelukielet

Englanti

Suomi

Asiantuntijuus

Päivittäispalvelut

Lainat

Säästäminen

Sijoittaminen