Oona Kivisaari - Lammin Säästöpankki.

Oona Kivisaari

Rahoitusneuvoja

010 441 7073

Hei kaikille!

Itselläni pankkitaustaa tulee täyteen 4 vuotta joulukuussa 2021. Toimin Lammin Säästöpankissa pääsääntöisesti henkilörahoituksen parissa, jossa tulee kartoitettua asiakkaan kokonaistilanne myös säästämisen osalta. Työn parhain puoli on ehdottomasti asiakaskohtaamiset, sillä on mahtavaa päästä tekemään ratkaisuja elämän suurissa asioissa uusille sekä nykyisille asiakkaillemme. Jokaisen asiakkaan tilanne on monella tapaa erilainen, mikä tuo rikkautta työpäiviin vaihtelevuudellaan.

Nyt kun maailman tilanne on muuttanut tapaa työskennellä myös kotoa käsin puhelimitse tai verkkotapaamisena, mikäli en ole Hyvinkään konttorilla paikalla, todennäköisesti istun kotona Järvenpäässä työkoneen ääressä käymässä neuvotteluja. Järvenpäähän olen muuttanut 2021 vuoden alusta, vaikka syntyperäinen Hyvinkääläinen olenkin. Vapaa-aikaani kuuluu ehdottomasti perhe, ystävät, avopuoliso sekä kääpiömäyräkoira Hubert, jonka kanssa taittuu helposti pidempikin lenkki. Ihmisenä personallisuuteeni kuuluu ennakkoluulottomuus, positiivisuus ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa helposti. Pankkimaailma on mielenkiintoinen työpaikka, jossa pystyy haastamaan omaa osaamista monessa roolissa sekä kehittyminen tällä alalla on mielekästä ja kannustavaa.

Varaa minulle aika niin nähdään konttorilla, verkossa tai jutellaan puhelimitse!

Toimipiste
Palvelukielet

Englanti

Suomi

Asiantuntijuus

Lainat

Säästäminen