Olen työskennellyt pankkialalla jo yli kymmenen vuoden ajan, ja sinä aikana olen saanut olla mukana toteuttamassa monen asiakkaan asuntounelmia. Parasta työssäni ovat aidot kohtaamiset – kuulla asiakkaiden toiveet, pohtia ratkaisuja yhdessä ja nähdä haaveiden muuttuvan todeksi.
Rahoitusosaamiseni lisäksi minulla on kokemusta kiinteistönvälittäjänä toimimisesta sekä sisustussuunnittelun ja tilasuunnittelun parista.
Lähestyn jokaista asiakastilannetta lämmöllä, avoimuudella ja vahvalla asiantuntemuksella.
Voimme tavata joustavasti sinulle sopivalla tavalla meidän kauniissa ja viihtyisässä Tampereen konttorissa tai verkkotapaamisessa.
Nähdään pian – tehdään yhdessä haaveistasi totta!
- Toimipiste
- Palvelukielet
-
Suomi
Englanti
- Asiantuntijuus