
Arvoisa yrittäjä,
Olen Arto Finérus, rahoituspäällikkö Someron Säästöpankissa.
Olen toiminut rahoitusalalla yli 20 vuoden ajan, ja sinä aikana olen saanut olla mukana lukuisissa yritystarinoissa – perustamisesta kasvuun, muutoksiin ja myös toiminnan päättämiseen. Työurani on kulkenut sekä liike- että paikallispankkien vastuutehtävissä, ja tämä monipuolinen kokemus antaa vahvan pohjan ymmärtää yrittäjän arkea ja tarpeita.
Yrittäjyys vaatii rohkeutta, selkeitä ratkaisuja ja luotettavia kumppaneita. Minulle tärkeintä on olla helposti tavoitettavissa, kuunnella aidosti ja tarjota konkreettisia, liiketoimintaa tukevia rahoitusratkaisuja. Uskon suorasanaiseen ja selkeään vuorovaikutukseen – asioiden pitää edetä tehokkaasti ja ymmärrettävästi.
Vapaa-ajalla minut löytää pellolta, metsältä tai harjoittelemasta dojolta – paikoista, joissa keskittyminen, sinnikkyys ja tasapaino ovat läsnä. Samat arvot ohjaavat myös työtäni yritysasiakkaiden parissa.
Tavataan ja keskustellaan, miten Someron Säästöpankki voi olla mukana tukemassa yrityksesi kasvua ja kehitystä – pitkäjänteisesti, asiantuntevasti ja luottamuksella.
- Toimipiste
- Palvelukielet
-
Suomi
- Asiantuntijuus