Aito Säästöpankki tukee hyvää tekeviä toimijoita 70 000 eurolla

Aito Säästöpankki jakaa Säästöpankkien valtakunnallisen Hyviä tekoja -äänestyksen kautta yhteensä 70 000 euroa lahjoituksina toimialueellaan Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Pankki sai Hyviä tekoja -äänestyksen kautta 142 lahjoituskohde-ehdotusta, ja ehdotetut kohteet keräsivät yli 28 000 ääntä. Äänestyksen pohjalta valittiin lopulta 48 lahjoituksensaajaa.

Säästöpankin brändikuva.

- Paikallisten toimijoiden tukeminen Hyviä tekoja -lahjoituksin on jo vuosia jatkunut perinne. Tänäkin vuonna tahdoimme panostaa hyvin teoin erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, kertoo Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen.

Hyviä tekoja on Säästöpankkiryhmän vuosittainen kampanja, jolla tuetaan paikallisesti esimerkiksi urheilu- ja harrasteseuroja, nuorisotoimintaa ja muuta hyvän tekemistä ympäri Suomen. Lahjoituskohteiden kerääminen sekä kohteiden yleisöäänestys oli käynnissä Säästöpankin verkkosivuilla maaliskuun alusta huhtikuun puoleenväliin.

Liikunta ja harrastustoiminta äänestäjien sydäntä lähellä

Viime vuoden tapaan myös tänä vuonna ylivoimaisesti eniten ääniä Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla keräsi liikunta- ja muu harrastustoiminta. Myös eläinten sekä lasten ja nuorten hyvinvointi ovat äänestäjien kestosuosikkikohteita. Vähiten ääniä keräsivät tämän vuoden äänestyksessä luonto ja ilmasto sekä vanhukset.

- Uskomme, että monipuolinen harrastustoiminta, rikas kulttuuritarjonta ja yhteisöllisyyden vaaliminen lisää toimialueemme ja sen asukkaiden hyvinvointia. Siksi lahjoitusten saajista löytyy kaiken ikäisten kaksi- ja nelijalkaisten sekä luonnon monimuotoisuuden hyväksi toimivia tahoja, Ahonen kertoo.

-  Hyviä tekoja -äänestyksen lisäksi omistajamme Huittisten, Ikaalisten, Luopioisten ja Ylihärmän Säästöpankkisäätiöt tukevat toimialueemme elinvoimaisuutta, hyvinvointia ja taloudellista kehitystä vuosittain apurahoin ja avustuksin, Ahonen lisää.

Hyviä tekoja -lahjoitusten saajat maa- ja paikkakunnittain:

Pirkanmaa


Hämeenkyrö

Parkunmäen Apassit ry on hämeenkyröläinen jalkapallo- ja futsalseura, joka tarjoaa harrastusmahdollisuuden kaikille matalalla kynnyksellä. Lajin parissa toimii satoja pelaajia lapsista aikuisiin sekä joukkueiden vapaaehtoisia toimihenkilöitä. Edellytyksenä toiminnalle ovat vapaaehtoistoimijat ja Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään heidän osaamisensa kehittämiseen ja palkitsemiseen.


Ikaalinen

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ikaalisten yhdistys ry:n toiminnassa lapset tulevat ensin. Yhdistys pyrkii vahvasti ajamaan lähialueen lasten, perheiden ja nuorten hyvinvointia. Hyviä tekoja -lahjoitussummalla mahdollistetaan monipuolisia tapahtumia ja tekemistä eri ikäisille lapsille ja lapsiperheille.


Kangasala

Kangasalan Kansantanssijat ry on vuodesta 1976 pitänyt yllä suomalaista kansantanssiperinnettä opettaen lapsia ja nuoria tanhun saloihin. Tanssilajit ovat perinteisiä suomalaisia kansantansseja. Yhdistys vie Kangasalaa tunnetuksi Pohjoismaissa ja Hyviä Tekoja -lahjoitus käytetään matkakuluihin Nordlekiin, joka on yhteispohjoismaalainen kansantanssi- ja musiikkitapahtuma Arendalissa, Norjassa.

Pitkäjärven koulun vanhempainyhdistys ry:hyn kuuluvat automaattisesti kaikki koulun oppilaiden vanhemmat ja huoltajat. Yhdistyksen päätavoitteita ovat kodin ja koulun yhteistyön tukeminen sekä oppilaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin lisääminen. Hyviä Tekoja -lahjoitus käytetään sekä nuorten hyvinvointiin, että yhteisöllisyyden tukemiseen Pitkäjärven koululla.


Lempäälä

Lempäälän Werstas- Lembois Werkstad ry toteuttaa nuorten moottoripaja-toimintaa Funkkis-Essolla Lempäälässä. Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään moottoripajatoimintaan, joka antaa nuorille mahdollisuuden yhdessä tekemiseen ja harrastamiseen kaksi- ja nelipyöräisten moottoriajoneuvon parissa. Pajalla voi huoltaa myös polkupyöriä ja skuutteja.

Suomen Punainen Risti Lempäälän osasto ja paikalliset kalastajat yhdessä organisoivat jouluruokailun vähävaraisille/ tarvitsijoille sekä ovat paikalla tapahtumassa auttamassa. Hyviä tekoja -lahjoituksella tuetaan jouluruokailun järjestelyjä.


Nokia

Basketball Club Nokia ry:n 2012 pojat -joukkue tulee pelaamaan tulevallekin kaudella useammalla kokoonpanolla läntisen alueen u13-sarjaa. Hyviä Tekoja -lahjoitussummalla saadaan maksettua joukkuemaksut sarjaa varten. Summasta osa tulee käytettäväksi tuomarikuluihin syksyn sarjapeleissä.

Vesilahden-Tottijärven 4H ry on lasten ja nuorten järjestö, joka tukee lasten ja nuorten kasvua aktiivisiksi, vastuullisiksi ja yritteliäiksi. Yhdistys kannustaa kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen ja tätä toteutetaan järjestämällä Nokialla kerho-, leiri- ja kurssitoimintaa. Hyviä Tekoja -lahjoituksella tarjotaan 9.-luokkalaisille 4H:n Ajokortti työelämään -koulutus.


Pirkkala

Mannerheimin lastensuojeluliiton Pirkkalan paikallisyhdistysjärjestää vapaaehtoisvoimin tapahtumia ja harrastustoimintaa paikallisille lapsiperheille. Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään yhdistyksen toimintaan.


Pälkäne

Kukkian suojeluyhdistys ry:n tehtävänä on vaalia Kukkiajärven aluetta ja myös sen alapuolisia vesistöjä. Kukkiajärvi on karu, kirkas, kasvistoltaan ja linnustoltaan rikas, Natura-statuksen saanut järvi, jossa on jo käynnissä veden tummuminen ja rehevöityminen sekä linnuston ja kalaston yksipuolistuminen. Suojeluyhdistys pyrkii tiedotuksella ja neuvonnalla opastamaan erityisesti ranta-asukkaita vähentämään järveen valuvia ravinteita ja edistämään omalla pihallaan luonnon monimuotoisuutta. Yhdistys tulee käyttämään Hyviä tekoja -lahjoitussumman tiedotustoiminnan tehostamiseen.


Sastamala

Jaaran kyläseura ry pääsee Hyviä tekoja -lahjoituksen avulla vaihtamaan kyläseurantalolle sähköpatterit.

Kiikoisjärven osakaskunta käyttää Hyviä tekoja -lahjoituksen vesikasvien niittoon.

Kiikoisten 4H-yhdistys ry:n toiminnan keskiössä ovat lasten kerho- ja päiväleiritoiminta sekä nuorten työllistämistoiminta. Hyviä tekoja -lahjoituksen yhdistys käyttää ensiapukoulutukseen ja retkikulujen kattamiseen.

Kiikoisten Kirma ry on paikallinen urheiluseura, joka panostaa toiminnassaan lasten, nuorten ja perheiden liikuttamiseen. Hyviä tekoja -lahjoitus tullaa käyttämään junioreiden salibandytoimintaan.

Kiikoisten Maamiesseura ry on paikallinen, neuvontaa maaseudulla järjestävä taho. Hyviä tekoja -lahjoituksen avulla seura hankkii jankkurin vuokrattavaksi.

Kiikoisten Partiopojat ry käyttää Hyviä tekoja -lahjoituksen partiomökin kunnostukseen.

Kiikoisten VPK tukiosasto saa Hyviä tekoja -lahjoituksen avulla hankittua vaatteita tukiosastolle.

Kiikoisten Yrittäjät ry käyttää Hyviä tekoja lahjoituksen Kiikoisten alueen palvelu- ja tapahtumatarjontaa esittelevän palveluluettelon painatuskuluihin.

Kintunperän SeinäRuusut ry on vuonna 2016 syntynyt tanssiseura, joka keskittyy erityisesti kansantansseihin. Hyviä tekoja -lahjoitus tullaan käyttämään yleisesitteen ja mainoksen tekoon.

Kokemäenjoen yläosan kalatalousalue kunnostaa Hyviä tekoja -lahjoituksen avulla venelaskupaikan Kiikoisjärveen.

Leijonaemot ry:n toiminnan tarkoitus on edistää vertaistukitoimintaa erityislasten vanhempien kesken sekä vuorovaikutusta erityislasten vanhempien ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatuksen ammattilaisten välillä. Hyviä tekoja -lahjoitussumma tullaan käyttämään erityislasten vanhempien jaksamiseen ja heidän perheidensä virkistykseen.

Lions Club Kiikoinen ry on osa maailmanlaajuista Lions-hyväntekeväisyysjärjestöä. Yhdistyksen pääpaino tekemisessä on oman paikkakunnan avustuskohteissa. Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään Hämeenlahteen tulevan laiturin hankintaan sekä kesämarkkinoihin.

Marjajärven Järjestely-yhtiö käyttää Hyviä tekoja -lahjoituksen ojaston kiertosuodatuksen kehityshankkeeseen.

Mannerheimin lastensuojeluliiton Kiikoisten yhdistys ry järjestää toimintaa ja tapahtumia alueen lapsiperheille. Hyviä tekoja -lahjoitus tullaan käyttämään sauna- ja pitsaillan järjestämiseen lapsiperheille.

Sastamalan Susihukkaset on 10–13-vuotiaisista tytöistä koostuva iloinen koripallojoukkue. Hyviä tekoja -lahjoitus tullaan käyttämään joukkueen yhtenäisten peliasujen hankintaan.

Toimintakeskus Oivapaja hankkii Hyviä tekoja -lahjoituksen turvin kolmipyörän.

Toukolan koulun vanhempainyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää vanhempien ja koulun välistä yhteistoimintaa. Hyviä tekoja -lahjoitus tullaan käyttämään välitunti- ja liikuntavarusteisiin.


Tampere

Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry auttaa kodittomia kissoja, joita tulee populaatioista, sosiaalisista syistä sekä kodinvaihtajina. Ennen oman kodin etsimistä yhdistys leikkauttaa, rokottaa ja tunnistemerkitsee kissat sekä huolehtii niiden terveyden- ja sairaanhoidosta. Eläinsuojeluasioissa yhdistys toimii yhteistyössä viranomaisten kanssa. Yhdistys tarjoaa myös kissaneuvontaa. Hyviä tekoja -lahjoitus tullaan käyttämään kissojen
ruoka-, lääke- ja hiekkakuluihin sekä eläinlääkärikustannuksiin.

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys PESU ry toimii edistääkseen lemmikkien, tuotantoeläinten ja luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia. Hyviä tekoja -lahjoitus tullaan käyttämään yhdistyksellä olevien eläinten lääkärikustannuksiin, ruokaan, lääkkeisiin sekä tarvittaviin eläintenhoitotarvikkeisiin.

Respect Boxing Club ry järjestää Liikuttava Kaveri Soveltava -toimintaa, joka tarjoaa syrjäytymisvaarassa oleville vähän liikkuville vammaisille nuorille (15–29 v.) ja heidän tukihenkilöilleen mahdollisuuden harrastaa ohjattua lajiliikuntaa maksuttomasti ja matalalla kynnyksellä. Kyseessä on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kaksivuotinen kehittämishanke.

Sairaalaklovnit ry kiertää lastenosastoilla viihdyttäen ja ilahduttaen pieniä potilaita ja heidän perheitään. He saavat lapset hetkeksi unohtamaan sairautensa ja antavat luvan vapauttavalle naurulle ja leikkimielelle keskellä sairaalan arkipäivää. Toiminta tukee myös hoitohenkilökuntaa työssään ja tarjoaa perheille yhden tukiverkon sairaalassaoloajalle.

Tampereen Reumayhdistys ry on kansanterveys-, potilas-, vammais- ja liikuntajärjestö, joka tekee työtä reumasairauksiin ja muihin tuki- ja liikuntaelinsairauksiin sairastuneiden parhaaksi valvomalla ja puolustamalla heidän etujaan ja oikeuksiaan. Hyviä tekoja -lahjoituksella yhdistys pystyy tarjoamaan laadukkaita luentoja Kahvilapäiviin sekä järjestämään kaikille avoimen reumatologin yleisöluennon Reumaviikolla. Lahjoitus auttaa myös pitämään joulujuhlan omavastuun kohtuullisena, tarjoten erityisesti iäkkäimmille, yksinasuville jäsenille mieleenpainuvan ja lämminhenkisen joulujuhlan jouluruokineen, -lauluineen ja musiikkeineen.

Yhdessä Selviytymisen Tuki YSTI ry tarjoaa yhteisöllisiä sosiaalialan palveluita ja vähentää ihmisten eriarvoisuutta ja yksinäisyyttä Hervannassa. Hyviä tekoja -lahjoituksen turvin tuodaan yksin asuvia ikäihmisiä yhteen kohtaamaan toisiaan. Kohtaamispaikoissa järjestetään vanhuksille kaksi retkeä ja lisäksi toteutetaan yhteinen kulttuuritapahtuma syksyllä 2024.


Valkeakoski

Yönusvan Tuki ry on perustettu vuonna 1992. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea aatteellisesti ja taloudellisesti jalkautuvaa nuorisotyötä sekä muuta nuorten toimintaa ja edistää yhdenvertaisuutta sekä nuorten osallisuutta Valkeakoskella. Keskeisenä tehtävänä on hyvien ja turvallisten kohtaamisten tuottaminen aikuisten ja nuorten välille. Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään nuorten katukulttuuria tukeviin toimintoihin; tapahtumiin, varusteisiin, markkinointiin sekä vapaaehtoisten koulutukseen.


Ylöjärvi

Ylöjärven musiikkipainotteisten luokkien tuki ry tukee musiikkipainotteisten luokkien toimintaa mahdollistamalla toimivien soittimien ym. välineiden käytön ja antaen näin mahdollisimman hyvän ja laadukkaan kokemuksen oppilaille ja kuulijoille musiikin tuomasta ilosta. Samalla mahdollistetaan lapsille ja nuorille esiintymiskokemuksia ja yhdessä musisoinnin riemua.


Satakunta


Kokemäki

Eläinsuojeluyhdistys Kuura ry;n tavoitteena on auttaa ja suojella kaikkia eläimiä lajiin katsomatta. Keskeinen osa Kuuran toimintaa on Kokemäellä sijaitseva eläinten turvakoti, jossa asuu vakinaisesti noin 70 lemmikki- ja tuotantoeläintä. Kuuran eläinten turvakoti toimii myös luonnonvaraisten eläinten hoitolana sekä opastaa ja ohjaa puhelimitse eläinsuojelullisissa kysymyksissä. Hyviä tekoja -lahjoitus tullaan käyttämään eläinten ruoka- ja eläinlääkärikuluihin.

Kauvatsan Voima ry ylläpitää kuntosalia ja jääkiekkokaukaloa Kauvatsalla sekä toimii alullepanijana ja organisoijana Lähteenmäen koulun läheisyyteen pystytettävässä kotahankkeessa. Yhdistyksellä on oma urheilujoukkue, joka osallistuu muun muassa erilaisiin kaukalopallo- ja jalkapallo-otteluihin nimellä Kauvatsa Coyotes. Hyviä tekoja -lahjoitussumma käytetään kuntosalin uuteen ilmalämpöpumppuun.


Pori

Chanbara Pori ry on miekkailuun erikoistunut porilaisseura. Seura pyörittää harjoituksia kaiken ikäisille, perheryhmästä vanhempien kuntokamppailuryhmään. Hyviä tekoja -lahjoitus tullaan käyttämään uusien tilojen varustamiseen ja rakentamiseen.

Porin Cheerleading Akatemia ry on Porissa toimiva, pelkästään cheerleadingiin keskittyvä urheiluseura. Seura tarjoaa harrastajilleen mahdollisuuden harrastaa ja kilpailla lajia upeissa olosuhteissa, laadukkaassa valmennuksessa sekä kehittyvässä ympäristössä. Hyviä tekoja -lahjoituksesta saadut varat osoitetaan seuran perustoimintojen ylläpitämiseen ja toiminnan laadun parantamiseen. Lahjoituksen turvin voidaan lisäksi tarjota seuran nuorille valmentajille koulutusmahdollisuuksia.

Satakunnan Syöpäyhdistys on terveys- ja potilasjärjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä syöpää sekä auttaa syöpäpotilaita ja heidän läheisiään hoidon ja kuntoutuksen aikana. Yhdistys tarjoaa matalan kynnyksen palveluita, luotettavaa tietoa, jäsentoimintaa ja tukea. Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Syöpyköiden toimintaan. Syöpykät järjestävät lapsen kuntoutumista edistävää toimintaa perheille sekä tarjoavat vertaistukea ja yhteistä virkistäytymistä vanhemmille ja lapsille.


Säkylä

Säkylä Karhukopla ry on salibandyn erikoisseura Säkylästä. Seurassa on tällä hetkellä miesten edustusjoukkueen lisäksi neljä eri ikäluokan juniorijoukkuetta sekä kerhotoimintaa. Hyviä tekoja -lahjoitus tullaan käyttämään täysimääräisesti juniorijoukkueiden kauden aikana ilmeneviin kustannuksiin, joita on mm. hallivuorojen käyttömaksut, Salibandyliitolle menevät tuomari- ja sarjamaksut sekä erilaiset varustehankinnat.


Etelä-Pohjanmaa


Isokyrö

Kyrönmaan 4H-yhdistys on lasten ja nuorten järjestö, joka tuottaa 6–13-vuotiaille lapsille matalan kynnyksen harrastustoimintaa, järjestää nuorille erilaisia työelämävalmiuksia vahvistavia koulutuksia ja kursseja sekä kannustaa nuoria yrittäjämäiseen elämäntapaan mm. 4H-yrittäjyyden kautta. Hyviä tekoja -avustus tullaan käyttämään kaikkiin edellä mainittuihin toimintoihin tasapuolisesti.


Kauhava

Härmänmaan 4H-yhdistysen ydintoimintaa ovat nuorten työllistäminen, työelämätaidot, yrittäjyyskasvatus, sekä erimuotoisen harrastustoiminnan järjestäminen leirien, kerhojen ja kurssien muodossa. Hyviä tekoja -avustus käytetään nuorten (13–29 v.) palkkoihin sekä kerhotarvikkeiden hankintaan.

Ylihärmän Pesis-Junkkarit ry:n D-tyttöjen joukkueeseen kuuluu 17 pesäpalloa harrastavaa 13–15-vuotiasta tyttöä. Joukkue harjoittelee 2–3 kertaa viikossa lähes ympäri vuoden. Pelikauteen kuuluu aluesarjan pelien lisäksi leirit ja turnaukset. Hyviä tekoja -avustus tullaan käyttämään osana talviharjoitustilojen kustannuksia.


Kurikka

Jalasjärven Jalas ry on vuonna 1914 perustettu urheiluseura. Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaa ja urheilua, antaa kaikille mahdollisuus harrastaa ja osallistua omien edellytystensä ja tarpeidensa mukaan. Seuran alla toimii monta eri urheilujaostoa. Kaudella 2024 Jalas jalkapallossa pelaa 10 juniorijoukkuetta, 7–16-vuotiaita tyttöjä ja poikia. Pallokerhossa jalkapallon saloihin tutustuu iso joukko 5–7-vuotiaita lapsia. Hyviä tekoja -lahjoituksella tuetaan juniorijoukkueiden valmennusosaamisen kehittämistä.


Seinäjoki

Rataskadun kotieläinhaka on Seinäjoella Alakylässä kaupunkialueella sijaitseva metsäisä kaikille avoin ja maksuton luontokokemuspaikka. Haalla asustaa kolme lammasta, ankkoja, myskisorsia ja joutsenhanhia. Satunnaisesti haalla voit tavata myös kissoja. Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään kotieläinhaan toimintaan.

Seinäjoen 4H-yhdistys ry toimii lapsia ja nuoria varten tukemalla heidän kasvuaan kestävään elämäntapaan, työhön ja yrittäjyyteen. Tavoitteena on, että jokainen lapsi ja nuori voisi löytää paikkansa yhteiskunnasta ja olla sen aktiivinen jäsen. Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään kesäleirien toteuttamiseen.

Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistys, tuttavallisemmin Ssesy, toimii Etelä-Pohjanmaalla ja työskentelee eläinten aseman parantamiseksi rakentaen eläinystävällisempää yhteiskuntaa, jossa eläimiäkin kohdellaan arvokkaasti. Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään kokonaisuudessaan eläinlääkärikuluihin.

 

Lisätietoja: Pirkko Ahonen | toimitusjohtaja | Aito Säästöpankki | 050 407 0334 
Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista