Suositukset kantavat Pirkanmaan haastavilla asuntomarkkinoilla – Muutos LKV:sta Sp-Koti Muutos
Muutos LKV vaihtaa nimensä Sp-Koti Muutokseksi. Aito Säästöpankin vuodesta 2025 lähtien omistama kiinteistönvälitysyritys on menestynyt alalla erityisesti tyytyväisten asiakkaiden ansiosta: jopa 80 prosenttia kaupoista syntyy vanhojen asiakkaiden ja suosittelijoiden kautta.
Pirkanmaan alueella toimiva Pirkanmaan Laatuvälitys Oy eli Muutos LKV vaihtaa nimensä 2. marraskuuta alkaen Sp-Koti Muutokseksi ja liittyy myös nimensä puolesta tiiviimmin osaksi Sp-Koti-ketjua. Aito Säästöpankki osti Muutos LKV:n koko osakekannan huhtikuussa 2025. Nimenvaihdoksen myötä välitysliike näkyy asiakkaille entistä selvemmin osana samaa kokonaisuutta kuin omistajapankki.
Pirkanmaan käytettyjen asuntojen markkinalla on ollut tänä vuonna viime vuotta hiljaisempaa, ja alalla pärjää vain hoitamalla työnsä hyvin. Muutos LKV:n kauppoja ovat kantaneet asiakkaiden suositukset: valtaosa toimeksiannoista tulee tyytyväisiltä asiakkailta ja muilta suosittelijoilta. Käytettyjä asuntoja myytiin Kiinteistövälitysalan Keskusliiton tilastojen mukaan tämän vuoden tammi–syyskuun aikana 2 510 kappaletta, kun vuonna 2025 samaan aikaan kauppamäärä oli Pirkanmaalla 3 100. Laskua kauppamääriin tuli noin viidenneksen. Muutos LKV:n liikevaihto kasvoi silti tammi–syyskuussa 8 prosentilla 3,9 miljoonaan euroon viimevuotiseen verrattuna.
“Liikevaihdon kasvun taustalla on pitkäjänteisyys. Hyvä maine ja tyytyväiset asiakkaat ovat tässä markkinassa ratkaisevia, ja meidän kohdallamme se näkyy suosituksina. Valtaosa, noin 70–80 prosenttia, kaupoista tulee vanhoilta asiakkailtamme ja suosittelijoiden kautta. Lisäksi useampi välittäjistämme on ollut meillä jo yli 10 vuotta, mikä on kiinteistöalalla melko harvinaista. Tämä tarkoittaa, että moni asiakas on saanut saman tutun välittäjän useampiin asuntokauppoihinsa”, kuvailee Sp-Koti Muutoksen toimitusjohtaja Samuel Riippa.
Kaikkia asuntotyyppejä kauppamäärien lasku ei kuitenkaan koske. Riipan mukaan muuttovalmiita, pihallisia perheasuntoja myydään edelleen yhtä vilkkaasti kuin parin vuoden takaisina huippuvuosina. Vaikeimmin myytäviä ovat pienet asunnot sekä asunnot, joita ei ole pitkään aikaan päivitetty sisältä. Ostajia kiinnostavat entistä enemmän myös kokonaisasumiskulut, joihin vaikuttavat esimerkiksi vastikkeen suuruus ja tulevat isot taloyhtiöremontit.
”Asuntomarkkinoista puhutaan usein koko maan tai kaupungin kauppamäärien kautta, jolloin markkinan sisäiset erot jäävät helposti piiloon. Uudistuotannon hiljaisuus painaa koko markkinan lukuja, mutta käytettyjenkin asuntojen kysyntä vaihtelee voimakkaasti asunnon tyypin, kunnon jasijainnin mukaan”, Riippa toteaa.
Sujuvaa yhteistyötä pankin ja välittäjien välillä
Muutos LKV ja Aito Säästöpankki ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo ennen nimenvaihdosta.
“Välittäjät ovat pitäneet erityisesti siitä, että Aito Säästöpankkiin on saanut aina nopeasti asiointiaikoja asuntolainaneuvottelua ja kaupantekoa varten. Pankin ja kiinteistönvälittäjän yhteistyön täytyy toimia, jotta asiakas saa palvelua nopeasti ja ilman pompottelua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan lainatarpeen ollessa akuutti, pystymme käymään Sp-Kodin vinkkaaman asiakkaan kanssa asuntolainaneuvottelun ohituskaistaa hyödyntäen”, kertoo Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Heini Piitulainen.
Sp-Koti Muutoksen tutut välittäjät jatkavat nimenmuutoksen jälkeen nykyisissä liiketiloissaan Tampellan esplanadilla.
Yhteyshenkilöt
Samuel Riippa | toimitusjohtaja | Sp-Koti Muutos / Pirkanmaan Laatuvälitys Oy| 040 129 9197 | samuel.riippa@spkoti.fi
Heini Piitulainen | toimitusjohtaja | Aito Säästöpankki | 050 412 9240 | heini.piitulainen@saastopankki.fi
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija