Hyviä tekoja tehdään taas – tukea paikalliselle hyvinvoinnille ja elinvoimaisuudelle

Säästöpankki tekee vuosittain Hyviä tekoja –lahjoittamalla osan tuloksestaan muun muassa harrastus- ja urheiluseuroille sekä erilaisille järjestöille ja yhdistyksille. Myrskylän Säästöpankki on jälleen mukana kampanjassa ja jakaa lahjoituksia toimialueensa hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden tueksi. Tämän vuoden lahjoitusten saajat valitaan pian, ja myös sinä voit vaikuttaa äänestämällä.

Säästöpankin brändikuva.

Viime vuonna Myrskylän Säästöpankki lahjoitti 20 000 euroa Myrskylän, Mäntsälän, Orimattilan, Porvoon, Sipoon, Pukkilan ja Askolan seuroille ja järjestöille. Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä lahjoituksilla saatiin aikaan.

Hyvillä teoilla panostetaan erityisesti lapsiin ja nuoriin

Hyviä tekoja on Säästöpankkiryhmän vuosittainen kampanja, jonka tavoitteena on vahvistaa paikallista hyvinvointia. Viime vuosina painopiste on ollut lasten ja nuorten hyvinvoinnissa.

Lahjoituskohteet valitaan paikallisten asukkaiden ehdotusten joukosta. Pankin henkilöstön edustajat sekä isännistön ja hallituksen jäsenet tekevät kuitenkin lopulliset päätökset lahjoitusten saajista. Myrskylässä asuvalle isännistön jäsenelle lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukeminen on henkilökohtaisesti merkityksellistä.

– Omien lasteni kautta näen, kuinka tärkeitä harrastukset ovat. Haluan tukea hankkeita, jotka saavat lapset ja nuoret liikkeelle ja vähentämään ruutuaikaa, rakennusalan yrittäjä Jukka Keisala toteaa.

Keisalan mukaan harrastusten merkitys ei rajoitu vain liikunnan hyötyihin. Harrastusporukoissa vallitseva ryhmähenki, tsemppi ja toistensa tukeminen ovat aivan yhtä tärkeitä.

– Lapsille ja nuorille tekee todella hyvää olla osa tällaista porukkaa. Toivon, että jokaisella vanhemmalla olisi mahdollisuus tarjota tämä kokemus omalle lapselleen.

Akilles Stipendirahasto tukee vähävaraisia perheitä käsipallon harrastusmaksuissa

Vuonna 2020 perustettu Akilles Stipendirahasto tukee käsipalloseura Porvoon Akilleksen junioritoimintaa. Rahaston perustaja ja hallituksen varajäsen Johan Höystin mukaan ajatus stipendirahastosta syntyi arjen havainnoista.

– Joukkueen johtajana huomasin, että monissa perheissä on vaikeuksia selvitä harrastusmaksuista. Vaikka lajimme on verrattain edullinen, voi elämä yllättää ja tuen tarve koskettaa ketä tahansa.

Myrskylän Säästöpankki on tukenut stipendirahastoa Hyviä tekoja –lahjoituksilla jo useana vuonna. Lahjoitukset käytetään lyhentämättömänä vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastusmaksuihin.

– Emme halua menettää yhtäkään junioria siksi, että perheessä tarvitaan taloudellista tukea harrastuksiin. Katsomme aina tilannekohtaisesti, kuinka paljon ja kuinka pitkäksi aikaa tukea tarvitaan, Höysti toteaa.

MLL Sipoon yhdistys tarjoaa maksuttomia välipaloja perhekahviloissa

Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistys on sipoolaisten lasten, nuorten ja lapsiperheiden tukena arjessa tuomalla siihen iloa, turvaa ja yhteisöllisyyttä. Yhdistys järjestää vapaaehtoisvoimin muun muassa perhekahviloita, kirpputoreja sekä äiti-tytär-iltoja.

– Järjestämme joka viikko yhteensä neljä perhekahvilaa – kaksi Nikkilässä ja kaksi Söderkullassa. Perhekahviloista on tullut tärkeä osa monen paikallisen lapsiperheen arkea, yhdistyksen puheenjohtaja Elina Ilvonen toteaa.

Perhekahvilat tarjoavat lapsille leikkiseuraa ja vanhemmille vertaistukea sekä matalankynnyksen kohtaamisia. Hyviä tekoja –lahjoitusten ansiosta yhdistys voi tarjota perhekahviloissa myös maksuttomia aamu- ja iltapaloja.

– Merkitys on paljon suurempi kuin ilmainen ruoka tai kahvi. Moni vanhempi saa kahvilassa nauttia päivän tai viikon ensimmäisen kahvikupin kuumana, ja ruuan äärellä on helpompi aloittaa keskustelu uusien ihmisten kanssa, Ilvonen kuvailee.

Anna äänesi kuulua – kenelle sinä haluat jakaa Hyviä tekoja?

Vuoden 2026 Hyviä tekoja -äänestys on käynnissä 7.4.-3.5.2026. On siis tullut aika kertoa, mitkä yhdistykset, seurat tai järjestöt ansaitsevat tukea.

Lahjoituksilla edistetään paikallista hyvinvointia, koulutusta ja tutkimusta. Lapset ja nuoret ovat lahjoitusten keskiössä, mutta eivät ainoita tuensaajia. Hyvillä teoilla on tuettu muun muassa paikallisten järvien kunnostusta, vanhusten ryhmäkotia ja omaishoitajien yhdistyksiä.

– Suosittelen yhdistyksiä ilmoittamaan itsensä rohkeasti äänestykseen, Keisala kannustaa.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Myrskylän Säästöpankki