Kuopion asuntomarkkinoilla on tapahtunut selvää piristymistä

Jouni Pekkarinen ja Markus Itkonen

Vuoden 2023 alku lupaa hyvää Kuopion asuntomarkkinoille. Sp-Koti Kuopion Markus Itkosen mukaan yleisnäytöillä on alkanut käydä selvästi enemmän väkeä ja kiinnostus asuntoja kohtaan on kasvanut. Erityisen kysyttyjä kohteita ovat uudehkot ja muuttovalmiit asunnot, joille riittää tällä hetkellä kysyntää kaikissa asuntotyypeissä ja kokoluokissa. Asuntokauppaa jarruttaa epävarman korkotilanteen lisäksi pula myytävästä. 

– Viime vuoden loppu oli lokakuusta lähtien Kuopionkin asuntomarkkinoilla poikkeuksellisen hiljainen. Vuodenvaihteen jälkeen on kuitenkin tapahtunut selvää piristymistä. Myyntiin on tullut jonkin verran enemmän kohteita, ja ihmiset ovat alkaneet aktivoitua uuden kodin hankinnassa. Tälle kuulle on jo sovittuja kauppojakin mukavasti tiedossa, kertoo yrittäjä Markus Itkonen Sp-Koti Kuopiosta.

– Vanhoille hyväkuntoisille asunnoille riittää kysyntää kaikissa kokoluokissa, mutta niitä on myynnissä aivan liian vähän kysyntään nähden. Haluankin rohkaista ihmisiä laittamaan oma asunto myyntiin, jos myynti ja kodinvaihto ovat olleet mielessä.

– Tilanne on erityisen haasteellinen uudiskaupassa. Uudisasuntoja on Kuopiossakin paljon myynnissä, ja niiden kauppa on nyt erityisen hidasta. Kuitenkin uudisasuntokauppa laski viime vuonna Kuopiossa selvästi vähemmän kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudun isoissa kaupungeissa, Tampereella ja Turussa.

– Markkina vetää ja asuntojen hinnat ovat pysyneet hyvällä tasolla. Viime vuonna vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat laskivat vain reilu kolme prosenttia ja omakotitalojen kauppahinnat noin neljä prosenttia. Hintojen laskuun on vaikuttanut myös se, että kauppoja tehtiin enemmän hintapyynnöiltään halvemmista asunnoista, kertoo Itkonen. – Ihmiset ovat viime vuosina tottuneet asuntojen hintojen jatkuvaan nousuun, vaikka hintavaihtelut kuuluvat asuntomarkkinoiden kehitykseen.

– Kauppamäärissä pudottiin viime vuonna vuoden 2016 tasolle, mikä vastaa koko maan kehitystä. Kaikkien asuntojen kauppamäärä laski täällä 19 prosenttia huippuvuodesta 2021 ja 6,5 prosenttia vuodesta 2020.

Vuoden alusta voimaan astuneet uudet ASP-säännökset helpottavat pariskuntien ensiasunnon ostoa

– Asunnonostajien ostopäätöstä hidastavat ennen kaikkea huoli korkotilanteen kehittymisestä ja puheet talouden taantumasta. Varovaisuus on ymmärrettävää, sillä onhan talouden epävarmuustekijöitä ollut ilmassa poikkeuksellisen paljon viimeisen vuoden aikana, sanoo Säästöpankki Optian myyntijohtaja Jouni Pekkarinen.

– Vuoden alusta voimaan astuneet ASP-lainan ehtojen muutokset helpottavat ensiasunnon ostajia, erityisesti pariskuntia, jotka ovat yhdessä hankkimassa ensimmäisen omistusasunnon. Uudet säännökset mahdollistavat heille aiempaa paremmat mahdollisuudet päästä käsiksi arvokkaampaan, isompaan ja hyväkuntoiseen asuntoon hyvältä alueelta, jatkaa Pekkarinen.

–  Muutokset ovat hyviä ja tervetulleita. Vuoden alusta korotettiin kahden asuntosäästäjän yhdessä hankkiman asunnon ASP-lainan enimmäismäärää 50 prosentilla, ja säästämisen aloittamisen ikärajaa nostettiin 44 vuoteen. Korkotason noustua ASP-lainaan sisältyvällä valtion kymmenen vuoden korkotuellakin on jo merkitystä ensiasunnon ostajalle, korostaa Pekkarinen.

–  Asuntomarkkinoiden kehitysnäkymien kannalta sekin on positiivista, että muutokset korkokäyrässä ovat olleet maltillisia viime aikoina, eikä markkina ennusta enää korkojen nousun jatkuvan merkittävästi. Myös sähkön hinta on laskenut takaisin kohtuullisen matalalle tasolle, ennusteiden mukaan pysyvästi. Ja kun vielä otetaan huomioon sekin, että Kuopoissa työllisyystilanne on erittäin hyvä, en näe mitään syytä, miksi asunnon myyntiä tai ostoa harkitsevan kannattaisi nyt jäädä odottamaan niin sanottuja parempia aikoja, Pekkarinen toteaa.

– Uskon, että ihmiset uskaltavat viimeistään siinä vaiheessa tehdä päätöksiä asunnonvaihtoon ja -ostoon liittyen, kun oma korontarkistuspäivä on mennyt ohi ja kuukausittaisten lainanhoitokulujen määrän taso on selvinnyt, sanoo Itkonen.

– Asuntokauppaa tehdään tarveperusteisesti, ja elämäntilanteiden muuttuessa asumisen tarpeet vaihtelevat väistämättä lähes kaikilla. Olen kevään suhteen luottavainen, markkina tulee Kuopiossa varmasti piristymään entisestään, kunhan vain saisimme uutta myytävää lisää.

Testaa asuntolainalaskuria ja hae lainaa helposti verkossa!

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista