Markus Korhonen on aloittanut henkilöasiakkaiden rahoitusasiantuntijana Kuopiossa

Markus Korhonen - Säästöpankki Optia Oy.

Markus on kerryttänyt kattavaa osaamista muun muassa henkilöverotuksen ja henkilöasiakkaiden pankkipalveluista sekä rahoituksesta.

”Tavoitteenani on ratkaista asiakkaan kuin asiakkaan kaikki tarpeet ”kerralla kuntoon”-periaatteella. Minua kiinnostaa erityisesti järkevä taloudenhallinta, sillä raha mahdollistaa meille mukavia asioita ja vahvistaa luottamusta sekä turvaa. Tällaista rahankäyttöä haluan jakaa asiakkaideni kanssa myös jatkossa.”

Markus kertoo odottavansa innolla tutustumista uuteen rooliinsa sekä osaamisensa laajentamista.

Vapaa-aikaansa Markus viettää kahden lapsensa ja vaimonsa kanssa urheillen, joskus herkutellen ja seikkaillen. ”Maila kuin maila mahtuu käteeni, kuntosali palauttaa hektisimmistä hetkistä ja syksyllä tarkoituksena on kokeilla taitoja kamppailulajien parissa.”

Ota yhteyttä Markukseen ja varaa aika

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Säästöpankki Optia

Ajankohtaista