Yhteinen tili

Yhteinen tili helpottaa arkea ja yhteisten raha-asioiden hoitamista. Tililtä hoidat kätevästi yhteiset ruokaostokset, laskujen maksut ja asumiskustannukset.

Säästöpankin brändikuva.

Yhteinen tili henkilökohtaisen tilin rinnalle

Yhteisen tilin tarkoituksena on helpottaa esimerkiksi yhdessä asuvan pariskunnan arkea, kun yhteiset menot menevät aina samalta tililtä. Yhteinen tili ei korvaa omaa tiliä, vaan henkilökohtaiselle tilille kannattaa edelleen ohjata kummankin henkilökohtaiset tulot, esimerkiksi palkka tai eläke.

Ennen tilin avaamista kannattaa sopia tilin käytön pelisäännöt, eli mihin tarkoitukseen ja minkälaisiin ostoksiin yhteinen tili on tarkoitettu. Samoin kannattaa sopia summa, jonka kumpikin siirtää tilille kuukausittain.

Yhteisessä tilissä voi olla myös useampia tilin omistajia tai käyttäjiä. Yhteinen tili voi olla hyvä ratkaisu myös esimerkiksi suvun yhteisen mökin kustannusten hallinnointiin.

Tilin käyttö yhdessä vai erikseen?

Tilin avauksen yhteydessä sovitaan, kuka ja miten tilillä olevia varoja voi käyttää. Joko omistajat voivat käyttää tiliä erikseen tai niin, että kaikkien tilin omistajien tulee olla konttorissa paikalla, kun tilin varoja käytetään. Mikäli sovitte, että tiliä voi käyttää omistajat erikseen, on tiliä mahdollista käyttää mobiili- ja verkkopankissa sekä korteilla.

Sopimusmuutoksiin ja tilin lopetukseen tarvitaan aina kaikkien tilin omistajien suostumus, vaikka molemmat voivat käyttää tiliä erikseen.

Tiliin voidaan liittää pankkikortti yhdelle tai useammalle tilin käyttäjälle

Yhteiseen tiliin voidaan liittää kaikki Säästöpankin maksukortit. Tilitapahtumista ja tiliotteelta näet korttitapahtuman yhteydessä aina kortin numeron, jolla ostos on maksettu.

Tutustu myös näihin

Visa Credit/Debit

Visa Credit/Debit on Säästöpankin asiakkaiden yleisin valinta. Luotto- ja pankkikortti samassa kortissa tuo joustavuutta ja valinnanvapautta maksuihin.

Säästöpankki Mobiili

Ketterää ja turvallista pankkiasiointia, missä ikinä kuljet! Lataa puhelimeesi ja tablettiisi Säästöpankki Mobiili.

Säästöpankki Tunnistus

Säästöpankki Tunnistus -sovelluksella tunnistaudut turvallisesti ja helposti verkossa itse määrittelemälläsi PIN-koodilla, sormenjäljellä tai kasvojentunnistuksella.

Maksutavat

Kätevimmin maksat laskusi Säästöpankin verkko- tai mobiilipankin kautta. Voit hyödyntää maksuissasi e-laskua, suoramaksua tai maksukuoripalvelua.