Avain Säästöpankilta lahjoituksia toimialueen yhteisöille

Säästöpankin brändikuva

Avain Säästöpankki on lahjoittanut yhteensä 30 000 euroa Hyviä tekoja -äänestyksen kautta toimialueensa hyvinvointia edistäville toimijoille. Keväällä järjestetyssä äänestyksessä tuli ehdotuksia Avain Säästöpankin toimialueelta lähes 40:stä tukea tarvitsevasta tahosta yli 2000 äänen voimin. Ehdotusten pohjalta valittiin lopulta 14 lahjoituskohdetta

”Paikallisten toimijoiden tukeminen Hyviä tekoja -lahjoituksilla on jo vuosia jatkunut perinne Säästöpankissa. Tänäkin vuonna panostimme vahvasti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen”, kertoo Avain Säästöpankin toimitusjohtaja Annamari Malm.

Hyviä tekoja on Säästöpankkiryhmän vuosittainen kampanja, jolla tuetaan paikallisesti esimerkiksi urheilu- ja harrasteseuroja, nuoriso- ja vanhustyötoimintaa ja muuta hyvän tekemistä ympäri Suomen. Lahjoituskohteiden kerääminen sekä kohteiden yleisöäänestys oli käynnissä Säästöpankin verkkosivuilla maaliskuun alusta huhtikuun puoleenväliin.

Tänä vuonna eniten ääniä pankin toimialueella Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla keräsi nuorten liikunta- ja muu harrastustoiminta. ”Yhteisöllisyys, monipuolinen harrastustoiminta ja kulttuuri sekä näiden paikallinen tukeminen vahvistaa toimialueemme ja sen asukkaiden hyvinvointia. Hyviä tekoja -lahjoitusten lisäksi tuemme Kortesjärven Säästöpankkisäätiön kautta toimialueemme elinvoimaisuutta ja taloudellista kehitystä. Tärkeintä kuitenkin on, että paikallisen hyvinvoinnin edistäminen on mukana päätöksissämme ja toiminnassamme joka päivä, kun kohtaamme asiakkaita”, Malm toteaa.

Hyviä tekoja -lahjoitusten saajat:

MLL Kalajoen yhdistys | Kalajoki
Kannuksen Moottoripaja | Kannus
Kortesjärven Järvi-Veikot ry 100 v. | Kauhava
Kansantanssiryhmä OttOset 40 v. | Kaustinen
Vetelin Poikakuoro 40 v. | Kaustinen
Kälviän Tarmo jalkapallojuniorit | Kokkola
Gbk Tigers Kokkola | Kokkola
Kokkolan Ensi- ja turvakoti ry | Kokkola
Karleby Ungdomsförening r.f. | Kokkola
Vimpelin Veto, E-juniorit | Kortesjärvi
RaaheFighters ry | Raahe
Mustan sauna – Raahen Saunaseura ry | Raahe
Toholammin Urheilijat | Toholampi
MLL Alavieskan yhdistys ry | Ylivieska

Pankin lahjoitusten kohteeksi valittujen toimijoihin pääsee syksyn aikana tutustumaan mm. pankin somekanavilla https://www.facebook.com/avainsp ja https://www.instagram.com/avainsaastopankki.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista