Avain Säästöpankin liiketoiminta vahvassa kasvussa

Avain Säästöpankki teki hyvän tuloksen vuonna 2021. Pankin liikevoitto tilikaudelta oli 991 858 euroa. Liikevoiton suotuisaan kehitykseen vaikuttivat erityisesti palkkiotuottojen voimakas kasvu ja hyvin alhaisina pysyneet luottotappiot. Myös vakavaraisuus säilyi edelleen vahvana 21,25 % (CET 1). Hyvän liiketuloksen myötä hallitus esittää isännille, että kantarahasto-osuuksille maksetaan 2,5 %:n voitto-osuus vuodelta 2021. Isäntien kokous päättää asiasta kevätkokouksessaan 26.3.2022.

Avain Säästöpankki 120 v.

”Onnistuimme erinomaisesti asiakastyössämme, ja asiakasliiketoiminta kasvoi hyvin odotusten mukaisesti”, kertoo Avain Säästöpankin toimitusjohtaja Annamari Malm tyytyväisenä. Palkkiotuotot kasvoivat erityisesti nousevan asiakaskysynnän seurauksena. Luottokanta kasvoi edellisestä vuodesta 6 %. Henkilöasiakkaiden asuntolainakanta kasvoi aikaisempaa ripeämmin erityisesti pankin toimialueen kasvupaikkakunnilla, ja yritysluototus kehittyi erinomaisesti pankin strategisten tavoitteiden mukaisesti. Pankin luottokannan luottoluokitukset pysyivät edelleen erittäin hyvällä tasolla.

Tyytyväiset asiakkaat kirittävät yritysasiakasliiketoimintaa

Avain Säästöpankki on koko pandemian ajan tukenut aktiivisesti pk-yrityksiä ja vahvistanut asemaansa pk-yritysten pankkikumppanina. Pk-yritysten rahoittaminen ja muut pankkipalvelut kuuluvatkin Avain Säästöpankin vahvimpiin kasvualueisiin. Tilikaudella tehtiin panostuksia Yrityspankkitoimintaan, aktiiviseen asiakastyöhön ja erityisesti asiantuntijuuden kasvattamiseen. Näiden lisäksi kasvua tukivat vuoden aikana rahoituksessa käyttöön otetut Euroopan Investointirahaston takausohjelmat. ”Laajennetulla palveluvalikoimalla pystymme vastaamaan asiakaskysyntään yhä paremmin”, Malm lupaa.

Vahvana tulevaisuuteen

Kuluvana vuonna Avain Säästöpankki juhlii 120-vuotista taivaltaan. Pankki toimii aktiivisesti Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. Uudistuneilla ja jatkuvasti kehittyvillä toimintatavoilla, erityisesti digitaalisten palveluiden käyttöönotolla, pankki on pystynyt vastaamaan hyvin nousevan asiakaskysyntään.

”Liiketoiminnan osalta paluu kasvu-uralle vahvistaa pankin toimintakykyä myös tulevaisuudessa. Pankin vakavaraisuus on vahva, ja vankka taloudellinen asemamme tukee asiakastyötämme ja näkyy siten asiakastyytyväisyydessä. Kiitos vuoden 2021 menestyksestä kuuluu sekä asiakkaillemme että erinomaiselle henkilökunnallemme,” päättää Annamari Malm.

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2021

 

Lisätietoja:

Annamari Malm, toimitusjohtaja, Avain Säästöpankki
annamari.malm@saastopankki.fi | puh. 050 525 3161

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista