Anu Laukkanen on aloittanut säästöpankkiirina Kiuruvedellä ja Pyhäjärvellä

Anu Laukkanen

Anu Laukkanen on aloittanut säästöpankkiirina Kiuruvedellä ja Pyhäjärvellä ja toimii asiantuntijana henkilöasiakkaiden rahoitusasioissa. 

- Muuttuvassa maailmantilanteessa koen, että arvojeni osuus valinnoissani korostuu kaikkialla. Säästöpankin arvot kohtaavat täysin omien arvojeni kanssa. Esimerkiksi turvallisuuden tunne näkyy mahtavassa työyhteisössämme, jossa jokainen on tärkeä osa tiimiä ja jokaisesta pidetään huolta. Minulle oli henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeää päästä myös työskentelemään omaan pankkiini, jonka palveluihin olen asiakkaana ollut aina tyytyväinen. Olen myös ihaillut säästöpankkiirien tapaa kohdata asiakkaan tarpeet valmentavasti ja keskittyen tulevaisuuden tahtotilan tavoitteluun, Anu kertoo.

Anulla on hyvää työkokemusta eri aloilta

- Olen työskennellyt kukka- ja hautauspalvelussa ja viimeisimmät vuodet vähittäiskaupassa apulaismyymäläpäällikkönä. Koen, että säästöpankkiiriksi siirtyminen luo sopivaa jatkumoa ammatilliselle kehitykselleni.

Vapaa-aikaa Anu viettää perheen ja erilaisten harrastusten parissa

- Työn vastapainona harrastan monenlaista liikuntaa ja maailman ihmettelyä tyttäreni kanssa. Perhe ja ystävät ovat iso osa elämääni. Inspiroidun musiikin, podcastien ja äänikirjojen kautta erilaisista elämän tarinoista. 
- Minulla on suuri ilo päästä toteuttamaan itseäni ja vahvuuksiani tässä työssä. Ilolla odotan kaiken uuden oppimista ja kohtaamisia! 

Tervetuloa työkaveriksemme Anu!

Anu Laukkanen, säästöpankkiiri, henkilöasiakkaat, asiantuntija p. 029 041 2546

 

 
Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista