Vuosi 2024 on alkanut vilkkaasti Jyväskylän asuntomarkkinoilla

Sp-Koti Jyväskylän yrittäjä Tanja Heinosen ja Säästöpankki Optian myyntijohtajan Jouni Pekkarisen mukaan tammikuu on alkanut positiivisissa tunnelmissa Jyväskylän asuntomarkkinoilla. Haetuimpia asuntotyyppejä ovat 2000-luvulla rakennetut hyväkuntoiset omakotitalot ja rivitalokolmiot. Myös asuntolainahakemusten määrän selvä nousu indikoi hyvää asuntokauppakevättä Jyväskylään.

Jouni Pekkarinen ja Tanja Heinonen

– Jyväskylän asuntomarkkinoilla vuosi on alkanut positiivisissa tunnelmissa. Tosin viime vuosikin oli täällä kohtuullisen hyvä asuntokauppavuosi verrattuna moniin muihin paikkakuntiin Suomessa. Myös joulukuu oli normaaliin joulukuuhun verrattuna oikein hyvä kuukausi. Ensiasuntokauppoja tehtiin Jyväskylässäkin paljon, kertoo yrittäjä Tanja Heinonen Sp-Koti Jyväskylästä

 

– Olen työskennellyt pankkialalla ja asuntorahoituksen parissa yli kolmekymmentä vuotta. En muista, että joulukuu olisi koskaan aikaisemmin ollut vuoden vilkkain asuntokauppakuukausi, kuten se nyt oli, vahvistaa Säästöpankki Optian myyntijohtaja Jouni Pekkarinen.

 

– Asuntonäytöillä käy edelleen melko paljon myös ensiasunnon ostajia. Kaikki eivät ehtineet tehdä kauppoja ennen vuodenvaihdetta ja hyödyntää varainsiirtoverovapautta. Ostopotentiaalia jäi alkuvuoteen. Siirtymäaika olisikin voinut olla muutaman kuukauden pidempi, sanoo Heinonen.

 

– Tämän hetken isoin haaste on se, ettei halutuimpia asuntotyyppejä ole riittävästi tarjolla vastaamaan kysyntään. Esimerkiksi viime viikolla myyntiin laittamamme 1980-luvun omakotitalo poiki yhden vuorokauden aikana 100 yhteydenottopyyntöä. Kohde näyttäisi menevän nopeasti kaupaksi ja jopa yli pyyntihinnan. Se, että 99 omakotitalosta haaveilevaa asunnonostajaa jää odottamaan myyntiin tulevia uusia kohteita, kertoo markkinoiden selvästä aktivoitumisesta, Heinonen jatkaa.

 

Jyväskylässä kaivataan lisää asuntoja myyntiin – myyjien kannattaisi nyt aktivoitua

 

– Jyväskylässä ostajia riittäisi nyt erityisesti perheasunnoille. Uudehkot rivitaloasunnot ovat Jyväskylän alueen kestosuosikkeja, joihin kohdistuu markkinatilanteesta riippumatta aina kysyntää. Omakotitalojen kysynnän kasvu on sen sijaan alueellamme uusi kiinnostava ilmiö, kertoo Heinonen.

 

– Asunnon kunnolla ja asuinalueella on iso merkitys asunnon kiinnostavuudelle. Perheasunnot, jotka sijaitsevat hyvien lähipalveluiden äärellä, ovat arvossa arvaamattomassa. 2000-luvulla rakennettuja rivitaloasuntoja ja omakotitaloja kaivataan erityisesti lisää myyntiin. Myös ensiasunnon ostajille pitäisi saada heitä kiinnostavia hyväkuntoisia keskustakaksioita lisää tarjolle.

 

– Monilla oman asunnon myyntiä harkitsevilla tuntuu nyt olevan suurimpana huolenaiheena ja myyntiin laittamisen jarruna se, ettei uutta kotia ehkä löydy riittävän nopeasti, jos nykyinen menee nopeasti kaupaksi. Siksi haluan nyt kannustaa asunnon myyntiä harkitsevia ihmisiä toimimaan.

 

Nyt on hyvä aika myydä asunto monestakin syystä. Ostajat ovat liikkeellä ja monentyyppiselle asunnolle on kysyntää. Asuntojen hinnatkaan eivät ole vielä lähteneet nousemaan, kuten tälle vuodelle on ennustettu. Lisäksi asuntolainojen viitekorkoina käytetyt euriborit ovat laskeneet viime vuoden huippulukemista ja korkonäkymät ovat positiiviset, painottaa Heinonen.

 

Uusia asuntolainoja on haettu tammikuussa vilkkaasti Säästöpankki Optiassa

 

– Meille on tullut tammikuun kahden ensimmäisen viikon aikana asuntolainahakemuksia saman verran kuin koko joulukuussa yhteensä. Tämä indikoi asuntokaupan vilkastumista Jyväskylässä, sanoo Jouni Pekkarinen.

 

– Asuntolainahakemusten määrät lähtivät meillä syyskuun jälkeen kasvamaan, ja loka–marraskuussa niitä tuli jo poikkeuksellisen paljon. Joulukuu olikin sitten Säästöpankki Optialle viime vuoden vilkkain asuntolainakuukausi nostettujen lainojen suhteen. Siksi rohkenen nytkin ajatella, että lainahakemusten osalta vilkkaasti alkanut tammikuu lupaa hyvää tuleville kevätkuukausille.

 

– Markkinat kaipaavat nyt ennen kaikkea rohkaisua ja myyjien aktivoitumista. Haluan muistuttaa siitäkin, että asunnon hankintaa suunnittelevan kannattaa hakea lainatarjous etukäteen, jotta sopivan ostokohteen osuessa kohdalle voi toimia nopeasti, muistuttaa Tanja Heinonen Sp-Kodista.

Tutustu asuntolainalaskuriin ja tee lainahakemus netissä

Olemme sinuun pian yhteydessä ja sovimme ajan neuvottelulle esimerkiksi verkkotapaamisena. Katsomme talouttasi aina kokonaisuutena ja etsimme yhdessä sinulle parhaat ratkaisut.

Sp-Kodin myynnissä olevat kohteet löydät täältä. Tutustuthan myös ostotoimeksiantoon, jolla pääset kiinni kohteisiin, jotka eivät vielä ole julkisessa myynnissä ja saat käyttöösi Sp-Kodin kiinteistönvälittäjillä olevan hiljaisen tiedon. 

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista