Emilia Wacklin on aloittanut taloudenvalmentaja arjen pankkipalveluissa Jyväskylässä

Emilia Wacklin - Säästöpankki Optia.

Emilialla on aikaisempaa työkokemusta erilaisista asiakaspalvelutehtävistä, kuten ravintola-alalta sekä peruspankkipalveluiden parissa työskentelystä.

”Koen, että Säästöpankin arvot ja asiakaslähtöisyys sopii juuri minun arvomaailmaani. Säästöpankista työnantajana on muodostunut minulle myös hyvä kuva, lämminhenkisyys ja innostava ilmapiiri tuli ilmi jo heti alussa. Odotankin jo innolla työn aloittamista, mukavaa päästä osaksi tätä porukkaa ja tapaamaan uudet työkaverit!” Emilialle asiakkaiden palveleminen ja talouden hyvinvoinnin tukeminen lähtee aidosta kuuntelusta.

”Haluan löytää asiakkaalle parhaan mahdollisen ratkaisun, joka tukee hänen tämänhetkistä tilannettaan ja ohjaa myös tulevaisuutta kohti. Kohtaamisissa tavoittelen rentoa, ammattimaista ja selkeää ilmapiiriä, johon jokainen voi tulla omana itsenään ja tuntea, että häntä kuunnellaan ja autetaan. Matkassa saa olla myös ripaus huumoria.”

Vapaa-ajalla Emilia viettää mieluusti aikaa perheen, ystävien ja liikunnan parissa.

Ota yhteyttä Emiliaan ja varaa aika

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista