Nopea rahoituskumppani ymmärtää yrittäjän tarinan
Säästöpankki Sinetti ratkaisukeskeisenä rahoittajana tuntee asiakasyritystensä taustat ja tavoitteet.

Mitä sinä yrittäjänä tavoittelet liiketoiminnallasi?
Säästöpankki Sinetin pankinjohtaja Heikki Liukkonen kysyy jokaiselta uudelta yritysasiakkaalta, mihin yrittäjä itse pyrkii yritystoiminnallaan. Kysymys on tärkeä, sillä rahoittajan näkökulmasta keskeisintä on tuntea asiakasyrityksen tilanne ja tulevaisuudensuunnitelmat.
– Jollain yrittäjällä voi olla tavoitteena tehdä exit viiden vuoden päästä, kun joku toinen taas haluaa antaa oman panoksensa sukupolvelta toiselle siirtyneelle perheyhtiölle, eikä missään nimessä voisi kuvitella sen myymistä kenellekään ulkopuoliselle.
Erilaiset tavoitteet vaikuttavat tietenkin kaikkeen liiketoiminnan kehittämiseen.
– Meidän tulee pankissa aina ymmärtää, mikä asiakkaan lopullinen tavoite on, jotta pystymme rakentamaan toimivia ratkaisuja, avaa Liukkonen kysymyksen merkitystä pitkäjänteiselle yhteistyölle.
Strategia selvästi toimii, sillä Säästöpankki Sinetin yritysasiakkaiden asiakastyytyväisyys on pysynyt jo monta vuotta todella kovalla tasolla.
– Meidän tavoiteasiakassegmentissämme ei asiakaspoistumaa ole ollenkaan. Alle 10 vuoden aikana yritysluotonantomme on kasvanut 30 miljoonasta eurosta 130 miljoonaan ja valtaosa tästä yrityspuolen kasvusta on tehty pelkkien yritystenvälisten suositteluiden kautta, Liukkonen iloitsee.
Ota yhteyttä niin keskustellaan yrityksesi tarpeista.
Kilpailuetuna asiakkaan kuunteleminen – ja ymmärtäminen
Pankkialan digitalisaation myötä asiakkaat törmäävät yhä useammin chatbotteihin tai kasvottomaan byrokratiaan. Fuusioiden kautta etenevä konsolidaatiokehitys puolestaan tarkoittaa aiempaa suurempia yksikkökokoja, jolloin päätöksentekokin siirtyy paikallistasolta kauemmas.
Säästöpankki Sinetti pyrkii liikkumaan tässä kehityksessä valtavirtaa vastaan. Rahoituskumppanin saa jatkossakin kiinni puhelimeen tarttumalla, eikä samoja asioita tarvitse pankin edustajalle selittää aina uudestaan.
– Me tuotamme edelleen asiakaspalvelua, jossa olemme asiakkaidemme mukana liiketoiminnan eri vaiheissa ja pidämme heihin säännöllisesti yhteyttä. Meillä yrittäjiä palvelee aidosti tavoitettavissa oleva ihminen ihan omilla kasvoillaan ja puhelinnumerollaan – nyt myös Tampereen keskustassa, kertoo Liukkonen.
Säästöpankki Sinetti on syyskuun alussa avannut uuden konttorin Tampereelle, historialliseen Frenckellin kortteliin. Konttori sijaitsee Keskustorilla osoitteessa Frenckellinaukio 1a. Uusi toimipiste mahdollistaa erilaiset asiakastapahtumat monine palveluineen, mutta lisäksi tarjoaa Sinetin tamperelaisille asiakkaille tilat kohtaamisille pankin asiantuntijoiden kanssa.
Säästöpankissa asiakaspalvelu palaa aina vuorovaikutuksen äärelle. Asiakkaiden kanssa keskusteleminen ja säännöllinen yhteydenpito mahdollistavat sen, että rahoitusratkaisut syntyvät tarvittaessa hyvinkin nopeasti.
– Tavoittelemme sitä, että yrittäjällä olisi viikossa ratkaisu omalla pöydällään, Liukkonen kertoo.
Säästöpankki Sinetti nyt myös Tampereella – tutustu konttorin avajaistarjouksiin!

Asiakkaiden onnistumiset ja kasvutarinat luovat merkitystä työhön
– Olen työskennellyt yritysten kanssa pian 20 vuotta, ja jos jokin on sinä aikana tullut selväksi, niin se, että yrittäjyys vaatii todella paljon luonnetta ja paineensietokykyä, Liukkonen kuvailee Sinetin asiakkaita.
Koska yrittäjällä on monesti omatkin kädet tiukasti savessa eikä aikaa rahoitusasioiden pohtimiseen ole liikaa, kulkee Säästöpankki Sinetti vahvasti rinnalla.
– Pysäyttävimpiä hetkiä työssä itselleni ovat ne, kun kuulen, että jokin asiakkaamme hanke on onnistunut ja me olemme rahoittajina olleet sitä mahdollistamassa. Juuri nämä konkreettiset kasvutarinat ja muutokset meidän asiakkaidemme elämässä – niiden merkitys minulle on ihan uskomattoman suuri, pohtii Liukkonen.
Pankkialaa ohjaa tiukka regulaatio, jonka vuoksi kaiken päätöksenteon taustalla on paljon sääntöjä ja velvoitteita. Käytännössäkin arki pyörii paljon numeroiden, erilaisten raporttien tai laskelmien ympärillä.
– Kaiken tämän rinnalla tärkeää on jokaisen yrittäjän oman tarinan kuuleminen ja hänen toimialansa ja liiketoimintansa lainalaisuuksien ymmärtäminen. Se rikastuttaa meidän työtämme valtavasti.
Rahoittaja voi olla joko kivi yrittäjän kengässä tai sitten kumppani, joka aktiivisesti miettii mahdollisuuksia ja ratkaisuja siihen, miten asioita on mahdollista edistää yhdessä. Liiketoimintaan sisältyy aina sekä parempia että heikompia aikoja, ja todellinen kumppanuus punnitaan nimenomaan liiketoiminnan tiukemmissa hetkissä. Mitä pidempään töitä tehdään yhdessä, sitä konkreettisemmaksi luottamussuhde juurtuu.
– Aina, kun suunniteltu hanke on fiksu ja yritys on kestävästi ja suunnitelmallisesti johdettu, me Säästöpankki Sinetissä olemme hyvin kiinnostuneita etsimään liiketoimintaa kehittäviä rahoitusratkaisuja nopeastikin. Ja jos yrittäjän omaan valintakoriin kuuluu myös kumppanuus rahoittajan kanssa, niin siinä me olemme kyllä hyviä, tiivistää Liukkonen.
Yrityksen ja yrittäjän tahdon asialla
Tahdotko yrityksellesi rehdin ja asiantuntevan talouden kumppanin? Tervetuloa Säästöpankkiin – nyt myös Tampereen keskustassa!
Tutustu yritysasiakkuuteen ja Säästöpankki Sinetin uuteen Tampereen konttoriin.
Tutustu asiantuntijoihimme
Heikki Liukkonen
pankinjohtaja
040 162 6561
Hedda Helén
yritysrahoituspäällikkö
050 448 5230
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija