Säästöpankki Sinetillä konttori kohta myös Tampereella
Säästöpankki Sinetti avaa uuden toimipisteen Tampereelle historialliseen Frenckellin konttoriin Keskustorin laidalle, osoitteeseen Puutarhakatu 2. Säästöpankki Sinetin lisäksi kiinteistössä tulee olemaan muita toimistotiloja sekä ravintola. Vappuaattona Frenckellin konttorin saneerauksen osalta vietettiin merkittävää välietappia harjakaisten merkeissä. Kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen saneerauksen myötä Säästöpankki Sinetin uusi konttori Tampereella toimii lähes yhtä vanhassa rakennuksessa kuin mitä Säästöpankin historia on. Uuden Säästöpankki Sinetin Tampereen konttorin avajaisia päästään juhlistamaan syksyn 2025 aikana.

”Säästöpankkiryhmä on Suomen vanhin pankkiryhmä, jolla on yli 200 vuoden historia. Meitä ohjaa edelleen sama tavoite asiakkaidemme taloudellisen hyvinvoinnin edistämisestä. Olemme iloisia voidessamme avata uuden konttorin Frenckellin historiallisessa rakennuksessa Keskustorilla. Asiakaskuntaamme kuuluu jo nyt monia tamperelaisia asukkaita ja yrityksiä, ja yli viidesosa Säästöpankki Sinetin luottokannasta suuntautuu Tampereelle. Uuden konttorin avaaminen tukee myös Säästöpankkiryhmän kasvustrategiaa, sillä Tampere on yksi Suomen nopeimmin kasvavista kaupunkiseuduista," kertoo Säästöpankki Sinetin toimitusjohtaja Hannu Syvänen.
Yksilöllistä palvelua asiakkaillemme
"Henkilökohtainen ja yksilöllinen palvelu, asiantuntijuus ja nopeat paikalliset päätökset ovat toimintamme kulmakiviä. Uskomme, että meidän tavallamme tarjota pankkipalveluja on kysyntää myös Tampereella. Tahdomme auttaa asiakkaitamme saavuttamaan tulevaisuuden tavoitteensa, olipa kyseessä asunnon hankinta, varallisuuden sijoittaminen tai yrityksen investoinnit. Tavoitteenamme on tarjota asiantuntevaa palvelua ja sparrausta taloudellisissa kysymyksissä," sanoo Säästöpankki Sinetin pankinjohtaja Heikki Liukkonen.
Uudessa Tampereen konttorissa tulee työskentelemään Säästöpankki Sinetin asiantuntijoita henkilö- ja yritysrahoituksen, varallisuudenhoidon sekä maksamisen palveluiden parissa. Uuden konttorin myötä Säästöpankki Sinetti tahtoo tarjota välittömän kohtaamispaikan myös Tampereen keskustassa. Konttorin avaukseen saakka Säästöpankki Sinetti palvelee laajasti eri asiakasryhmiä Tampereen keskustassa Finalysonilla osoitteessa Finlaysoninkuja 21a.
Menestyksekäs liiketoiminta mahdollistaa uudet avaukset
Säästöpankki Sinetin liiketoiminnan menestys viime vuosina antaa mahdollisuuden panostaa kasvuun ja uusiin avauksiin kuten Tampereen konttorin perustamiseen. ”Vuonna 2024 liiketoimintamme kasvoi kannattavasti asiakastyytyväisyyden ollessa myös erinomaisella tasolla. Teimme viime vuonna 5,1 miljoonan tuloksen ja vakavaraisuutemme kipusi ennätykselliselle 23,26 % tasolle. Luottokantamme kasvu oli poikkeuksellisen vahvaa etenkin asuntolainakannassa. Myös talletuskantamme kasvoi viime vuonna ja asiakkaamme tukivat muutenkin vaurastumistaan, sillä sekä rahasto- että vakuutussijoitukset kasvoivat.
Toivotamme lämpimästi nykyiset ja tulevat asiakkaamme Tampereella tervetulleiksi palvelevaan pankkiin, olemmehan olemassa asiakkaitamme varten. Ennen Frenckellin konttorin ovien aukeamista henkilökuntamme palvelee asiakkaita Tampereella Finlaysonin väliaikaisen toimipisteen lisäksi asiakkaan valinnan mukaan verkossa ja puhelimessa.” Syvänen summaa.
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija