Asiakkaan tunteminen Sp-Henkivakuutuksessa

Mikä on FATCA?

FATCA (Foreign Account Tax Compliance Act) eri maiden kanssa solmittava sopimus, jonka avulla USA haluaa estää USA:ssa verovelvollisten henkilöiden ja yritysten veronkiertoa ulkomaisten finanssialan yritysten kautta. Raportoitavia tietoja ovat muun muassa korkotulot, osingot ja johdannaisten perusteella saadut tulot, henkivakuutuskorvaukset sekä osakkeiden ja velkakirjojen bruttomyyntihinnat. 
Suomi ja USA solmivat vuonna 2014 FATCA-sopimuksen, joka koskee maiden välistä verotietojen vaihtoa. FATCAn mukaan rahoituslaitosten täytyy tunnistaa asiakkaat, joiden tiedot on raportoitava Yhdysvaltoihin. 
Siksi myös Sp-Henkivakuutusyhtiön on noudatettava FATCA-sopimusta ja tunnistettava asiakkaat, joita FATCAn mukainen raportointivelvollisuus koskee.  USA:ssa verovelvollisia tahoja ovat mm. USA:n kansalaiset (myös henkilöt, joilla on kaksois- tai kolmoiskansalaisuus), henkilöt, jotka oleskeluluvan (Green Card) turvin ovat USA:ssa, USA:han rekisteröidyt yritykset sekä yritykset, joiden merkittävinä omistajina on USA:ssa verovelvollisia henkilöitä. Kaikkia asiakkaan pankille antamia tietoja ja asiakirjoja käsitellään luottamuksellisesti suomalaisen pankkisalaisuussäännöstön mukaisesti.

Henkilötietojen käsittely

Henkilötietojen käsittely on olennainen osa vakuutusyhtiön toimintaa. Henkilötietoja käytetään vakuutus- ja korvausasioiden hoidossa, markkinoinnissa ja muissa asiakassuhteen ylläpitämiseksi tarvittavissa tehtävissä. Henkilötietojen käytöstä säädellään henkilötietolaissa sekä vakuutusyhtiölainsäädännössä. Noudatamme henkilötietojen käsittelyssä alan yhteisiä ohjeita.

Rekisteröidyistä henkilötiedoista on laadittu rekisteriselosteet. Asiakas-, vakuutus-, korvaus- ja puhelinnauhoituksia koskevien rekistereiden lisäksi Sp-Henkivakuutuksella on suoramarkkinointirekistereitä esimerkiksi asiakaskilpailuihin osallistumisesta.

Vakuutusyhtiöihin kohdistuvan rikollisuuden torjumiseksi vakuutusyhtiöillä on yhteinen vahinkorekisteri, johon kerätään tiettyjä vahinkoja koskevia tietoja sen estämiseksi, että samasta vahingosta haettaisiin perusteetta korvausta useammasta yhtiöstä. Vakuutusyhtiöön kohdistuneeseen rikokseen syyllistyneen henkilön tiedot rekisteröidään niin ikään yhteiseen väärinkäytösrekisteriin. Yhteisten rekisterien pitämiselle on saatu tietosuojaviranomaisen erillinen lupa.

Tietoja käsitellään laillisesti ja huolellisesti ja noudattaen hyvää tietojenkäsittelytapaa sekä toimien muutoinkin niin, ettei rekisteröidyn yksityisyyden suoja vaarannu. Rekisteröitäviä tietoja saadaan asiakkailta itseltään, hänen valtuuttamiltaan tahoilta, julkisista viranomaisten ylläpitämistä rekistereistä sekä luottotietorekisteristä.

Asiakkaiden kanssa käytäviä puheluita tallennetaan asioinnin todentamiseksi. Tallennuksen piiriin kuuluvat asiakaspalvelupuhelut, henkivakuutusyhtiön tuotteiden vakuutus- ja korvausasiointiin liittyvät puhelut sekä pääsääntöisesti kaikki pankki- ja varainhoitoasioiden hoitoon liittyvät puhelut. Lisäksi puheluita tallennetaan satunnaisesti myös asiakaspalvelun kehittämiseksi.

Sp-Henkivakuutus Oy ei luovuta saamiaan tietoja sivulliselle ilman asianomaisen suostumusta, ellei tietojen luovuttaminen perustu lain säännökseen.

Rekisteröidyn oikeudet

Henkilötietolain mukaan jokaisella henkilöllä on tarkastusoikeus, henkilötiedon korjaamisvaatimuksen esittämisoikeus sekä kielto-oikeus.

Tarkastusoikeuden perusteella jokaisella on oikeus saada tietää, onko rekisterissä tietoja hänestä ja, jos hänestä on tallennettu tietoja, mitä ne ovat. Tietojen tarkistusta voi pyytää oheisella lomakkeella. Vastausaika on kolme kuukautta.

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia oikaistavaksi, poistettavaksi tai täydennettäväksi rekisterissä oleva tieto. Markkinoinnin voi halutessaan kieltää ilmoittamalla siitä Säästöpankin konttoreissa, puhelimitse tai postitse.

 

Sp-Henkivakuutuksen tietosuojaseloste