Huutijärveltä löytyi unelmien puutalo ja pihapiiri kolmelle sukupolvelle

Toisin kuin monissa muissa maissa, meillä Suomessa on harvinaista, että isovanhemmat asuvat samassa taloudessa tai pihapiirissä lastensa ja lastenlapsiensa kanssa. Kevättalvella 2019 Kangasalan Huutijärvellä oli tulossa myyntiin viehättävä ja hyvin pidetty rintamamiestalo isolla ja idyllisellä puutarhatontilla. Ville Mäensivu ja hänen äitinsä Mari Kotkaslahti ihastuivat nykyiseen kolmen sukupolven kotipaikkaansa ensisilmäyksellä.

Perhe talon terassilla

– Se taisi olla helmi–maaliskuuta, kun Ville soitti ja kertoi, että Huutijärvelle oli mahdollisesti tulossa myyntiin vanha puutalo isolla 4 000 neliömetrin puutarhatontilla. Hän oli kuullut kohteesta heidän asunnonvälittäjältään, kertoo Mari Kotkaslahti. – Ville etsi perheelleen uutta omakotitalotonttia ja tiesi minun haaveilevan vanhasta puutalosta omenapuineen ja marjapensaineen.

Tässä Kangasalan Huutijärvellä sijaitsevassa rintamamiestalossa tontteineen yhdistyivät sekä Villen kolmilapsisen perheen että Marin asumisen unelmat. Villen ja hänen vaimonsa Tanjan uudehko omakotitalo oli jo ehditty antaa Sp-Kodin kiinteistönvälittäjä Johanna Peltoselle myyntiin. Haaveissa oli löytää uusi tontti lähialueilta niin, ettei lasten tarvitsisi vaihtaa koulua ja päivähoitopaikkaa.

– Kun Ville soitti ja ehdotti, että hankkisimme paikan yhdessä, innostuin heti. Jo ensimmäisellä käynnillä paikan päällä totesimme kumpikin, että tämän me haluamme, jos vain myyjä on valmis myymään ja hinnasta päästään sopuun, Kotkaslahti muistelee. – Talo oli hyvin pidetty, siistissä kunnossa ja täysin asumiskelpoinen. Alkuun sen omaksi saaminen tuntuikin utopistiselta ja liian ihanalta ollakseen totta.

Rahoitus Säästöpankista ratkaisi kauppojen onnistumisen

Ei mennyt aikaakaan, kun välittäjä ilmoitti myyjän päättäneen myydä kiinteistön. Aika lailla samaan aikaan Mäensivujen oma talo meni kaupaksi. Lopullisen ostopäätöksen tekemisen suhteen ei ollut aikaa vitkutteluun.

– Kyllähän siinä hikeä pukkasi, kun omalta osaltani rahoituksen järjestyminen oli vielä selvittämättä. Tiesin, että Villenkin haaveet ja suunnitelmat kaatuisivat, jos en saisi pankilta lainaa talon ostamiseen, kertoo Kotkaslahti. – Minulla oli yksiö puisessa pienkerrostalossa Koivistonkylässä, Tampereella. Olin ajatellut laittavani sen vuokralle, mutta se ei riittänyt pankille lainapäätöksen myöntämiseen. Annoin asunnon Johannalle myyntiin, ja hän sai onnekseni rahoituksen järjestymään Säästöpankin kanssa.

– Sen jälkeen palaset alkoivat loksahdella paikoilleen nopeasti. Jätimme Villen kanssa kiinteistöstä yhteisen ostotarjouksen, johon myyjä suostui.

Kotkaslahti kertoo tehneensä omasta asunnostaan kaupat toukokuussa ja muuttaneensa väliaikaisesti miesystävänsä luokse.

– Sovimme, että Villen perhe saa asua talossani heidän rakennusprojektinsa ajan. Se helpottaa heidän elämäänsä huomattavasti, ettei tarvitse muuttaa vuokralle jonnekin kauemmas ja kuskailla lapsia päivittäin kouluun, päiväkotiin ja harrastuksiin. Onhan se rakentamisenkin kannalta helppoa asua samalla tontilla, toteaa Kotkaslahti. – He rakennuttavat omalle tonttiosuudelleen modernin ison hirsitalon. Se valmistunee reilussa puolessa vuodessa.

– Ville ja Tanja ovat korostaneet, että olen koska tahansa tervetullut omaan kotiini, myös yökylään. Olemmekin olleet miesystäväni kanssa tekemässä pihatöitä tontilla. Saamme olla siellä kuin kotonamme.

Ihanasta puutarhasta ja puusaunasta riittää iloa kaikille

– Olen vuosia haaveillut vanhasta puutalosta ja omasta puutarhasta omenapuineen, marjapensaineen ja kauniine kukkaistutuksineen. Se unelma toteutui näiden kauppojen myötä. Olen todella onnellinen siitäkin, että talo löytyi Kangasalta, jossa kaikki neljä lastani perheineen asuvat, Kotkaslahti toteaa tyytyväisenä.  – Minulla on seitsemän lastenlasta. Se on etu meille kaikille, että pian mummolaan on lyhyt matka kaikilta.

– Ja vaikka asummekin jatkossa samassa pihapiirissä Villen perheen kanssa, on meillä molemmilla riittävästi tilaa ja omaa rauhaa. Voi hyvin olla, että joskus tulevaisuudessa myymme osan tontista kolmannelle osapuolelle. Rakennusoikeuttakin riittää vielä, Kotkaslahti pohtii. – Puusauna sijaitsee Villen ja Tanjan puolella, mutta olemme sopineet sen yhteiskäytöstä – sulassa sovussa.

– Olen aina tullut poikani kanssa hyvin toimeen. Osaamme kumpikin vetäytyä hetkeksi, jos tulee klikkiä, Kotkaslahti kertoo. ­– Myös miniäni kanssa meillä on hyvät välit. Kunnioitamme toisiamme ja puhumme asioista suoraan. He eivät ole koskaan tuupanneet lapsia minulle hoitoon kysymättä, joten miksi tekisivät sitä jatkossakaan.

– Tanjan kanssa naurettiinkin tuossa eräänä päivänä, että ruvetaankohan me kohta tappelemaan tonttiemme rajoilla olevista marjapensaista ja omppupuista, kun ei olla koskaan aikaisemmin mistään tapeltu.

Tarvitsetko apua asunnon hankinnassa, tai myymisessä? Ota meihin yhteyttä. 

Kategoriat
Koti, asuminen ja arki

Ajankohtaista

;