Huittisten Säästöpankin lahjoituksilla edistetään digitalisoitumista ja mielenvirkeyttä

Digitalisaatio on pankkimaailmassa kovassa vauhdissa. Tämän johdosta Huittisten Säästöpankille oli luontevaa kannustaa omalla toimialueellaan tapahtuvaa digitalisaation kehittämistä. Huittisten Säästöpankin konttoripaikkakuntien alueella tahdotaan myös kaiken muutoksen keskellä pitää kiinni ihmisten hyvinvoinnista ja tätä tuetaan lahjoituksin. Huittisten Säästöpankki lahjoitti keväällä 2020 kaikkiaan 60.000 euroa hyvien tekojen muodossa toimialueensa yhteisöille.

Huittisten Säästöpankin lahjoituksella tuettiin LC Kiikoinen ry:n Toukolan kouluun kohdistuvaa digitalisaatiohanketta. Pankinjohtaja Sami Iltasen (oik.) tuomaa tervehdystä vastaanottamassa Kiikoisten LC:n presidentti Jouko Reikko (vas.) ja Toukolan koulun rehtori Juha Kankaanranta.

Nuoret ja harrastustoiminta vahvasti mukana lahjoituksissa

Kun Säästöpankkien valtakunnallinen Hyviä tekoja -kampanja keväällä jälleen käynnistyi, lasten ja nuorten asiat nousivat perinteisesti kansanäänestyksessä etusijoille. Kiikoisissa pankin lahjoitus LC Kiikoinen ry:lle tukee osaltaan suurempaa hanketta, jossa Toukolan koululle luodaan ohjelmointitekniikan opetusympäristö sekä hankitaan kuntalaisten käyttöön tarjottavia tietokoneita 15 kappaletta. Jatkossa hankkeen kautta kehitetään erilaisia aktiviteetteja lasten ja nuorten harrastustoimintaan sekä panostetaan kouluttautumismahdollisuuksien parantamiseen.

Kiikoisten alueen muilla lahjoituksilla tehostetaan energiatehokkuutta investoimalla muun muassa Vanhustenkotiyhdistyksen kautta maalämpöjärjestelmään. Paikallista harrastustoimintaa puolestaan tuetaan tuliterien kuntoportaiden valmistamisen (Kiikoisten Kirma), Kiikoisten kirkkokuoron uusien kuoropukujen sekä Kiikoisten kotiseutuyhdistyksen kirjaprojektin muodossa. Pääseepä paikallinen metsästysseurakin (Kiikoisten metsästäjät) rakentamaan uuden lahtisuulin.

Teknologiaa koulutukseen, virikkeitä vapaa-aikaan

Viruspandemian sekoitettua pankin toimialueen asukkaiden arkea, on hienoa tällaisilla pienillä teoilla piristää ihmisten arkea ja tehdä panostuksia erittäin tärkeään harrastus- ja vapaa-ajan toimintaan. Ajatus on, että mahdollisimman monella on mahdollisuus nauttia yhteisestä hyvästä näiden lahjoitusten myötä”, kertoo Huittisten Säästöpankin markkinointipäällikkö Pasi Virtanen.

Huittisissa pankki osallistui Satakunnan Ammattikorkeakoulun HLS-Robo -hankkeeseen, jonka tarkoituksena on alueen teknologia- ja teollisuustoimijoiden osaamisen sekä kilpailukyvyn kehittäminen. Tukea sai lisäksi Kokemäenjokilaakson Luonnonkuvaajat ry:n hieno projekti, jossa valmistetaan luontoaiheisia valokuvatauluja alueen sairaaloiden, vanhustentalojen ja muiden julkisten laitosten väkeä ilahduttamaan.

Alasatakunnassa eli Euran ja Säkylän alueella etenkin ikäihmiset ja lapset ovat avainasemassa siinä, joiden mielet tahdotaan pitää virkeinä poikkeuksellisista ajoista huolimatta. Pankin rahallisen tuen myötä Säkylässä ikäihmiset pääsevät näkemään kylänraittia ja luontoa jatkossa riksapyörän kyydistä (Vuorenmaan Kyläyhdistys ry), Eurassa puolestaan Käräjämäen päiväkodin vanhempainyhdistys Tammenterho ry:llä on mahdollisuudet järjestää uuden päiväkodin avajaisjuhlat sekä päiväkotilaisille retkiä ja muuta mukavaa puuhaa.

Sastamalassa päästään jatkossa nauttimaan ruokapuiston sadosta Rakentavan Esiintymisen Kulttuuri ry:n tekemien istutusten johdosta. Lisäksi Sammaljoen Sampolassa on tarkoitus aloittaa kunnostustöitä esimerkiksi wc-tilojen osalta Sammaan seurojentaloyhdistys Sampola ry:n toimesta.

Porissa Satakunnan Vanhustuki ry jatkaa ikäihmisten virkistystoiminnan parissa, panostaen eritoten teemaluentoihin, yhteisiin retkiin ja ryhmäliikuntatunteihin. Haastavassa elämäntilanteessa olevien tai mielenterveydellisistä ongelmista kärsivien nuorten harrastustoiminta nousi vahvasti esiin tukea tarvitsevia kohteita miettiessä ja tätä edistetäänkin Tukiranka ry/Kulttuuripaja Lumon ylläpitämän nuorten musiikkipajan uusilla soitinhankinnoilla.

Lahjoitukset ovat osa Säästöpankkien perinteistä ja vuosittaista Hyviä tekoja -kampanjaa, jossa Säästöpankit jakavat valtakunnallisesti voittovarojaan paikallisille tahoille ja toimijoille. Suomalaisten yhteisöjen ja yksilöiden hyvinvoinnin turvaaminen on kuulunut Säästöpankin perustehtäviin aina pankin perustamisvuosista lähtien. Lisää tietoa Säästöpankkien hyvistä teoista.

Huittisten Säästöpankki ja Aito Säästöpankki yhdistyvät 1.6.2020. Pankkien yhdistymisen yhteydessä Huittisten Säästöpankki muuttuu Säästöpankkisäätiöksi, ja Huittisten Säästöpankkisäätiöstä tulee Aito Säästöpankki Oy:n suurin osakkeenomistaja. Aiemmin Huittisten Säästöpankki on jakanut vuosittain osan voittovaroistaan hyväntekeväisyyteen, jatkossa tätä työtä jatkaa säätiö jakaen apurahoja ja avustuksia Huittisten Säästöpankin alueella. Yhdistymisen vaikutuksista voit lukea lisää: www.saastopankki.fi/suuremmalla-sydamella.

Kirjoitettu
Kategoriat
Hyvia tekoja
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista