Lammin Säästöpankki tukee paikallisia yhdistyksiä 50 000 eurolla

Säästöpankkiryhmän jokavuotinen Hyviä tekoja-äänestys on päättynyt. Lammin Säästöpankki on käynyt läpi toimialueelle suunnatut äänet ja niiden perusteella pankki jakaa voittovarojaan 50 000 euroa tukeakseen paikallisten nuorten ja ikäihmisten toimintaa sekä ympäristötutkimusta.

Hyviä tekoja -kampanja 2021 on käynnissä. Ehdota ja äänestä, osallistumalla autat.
Vuoden 2021 Hyviä tekoja -lahjoituskohteet on päätetty Lammin Säästöpankissa. Tahdomme kiittää kaikkia kohteiden äänestäjiä. Tänä vuonna pankki halusi valinnoissa korostaa kahta kategoriaa - nuorten ja senioreiden toimintaa tukevia toimenpiteitä.

Tahdomme kohdentaa lahjoitukset koko toiminta-alueellemme

Lahjoituskohteiden lopulliset valinnat tehtiin Lammin Säästöpankin hallituksen toimesta. Hallitus kävi läpi äänestyksessä nousseita kohteita ja päädyimme tekemään Hyviä Tekoja -lahjoitukset seuraaville kohteille:

  • Parolan Visa, Hattula
  • Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry, Hämeenlinna
  • Hämeenlinnan Järvipelastajat ry, Hämeenlinna
  • Ruumiskoira Team, Hämeenlinna
  • Paavolan yhteisötalo, Hyvinkää
  • Hyvinkään kansalliset seniorit, Hyvinkää
  • Janakkalan nuorison tuki ry, Janakkala
  • Lepsämän Kyläyhdistys ry, Klaukkala
  • Lammin Evonkävijät ry, Lammi
  • Sb Pro junioritoiminta, Nurmijärvi
  • Lopen 4H-yhdistys, Riihimäki
  • Gubbe, Tuusula

”Lammin Säästöpankki haluaa tukea toimialueensa elinvoimaisuutta ja hyvinvointia. Tänä vuonna lahjoituksen saivat yhdistykset, jotka edistävät omalla toiminnallaan nuorten ja ikäihmisten hyvinvointia. Meille on ilo olla tukemassa lahjoituksien kautta heidän tärkeää työtään”, kertoo Lammin Säästöpankin toimitusjohtaja Lauri Kalpala.

Hyviä Tekoja -lahjoituksen lisäksi Lammin Säästöpankin isännät tekivät kevätkokouksessa 28.4.2021 päätöksen lahjoittaa 15 000 euroa Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiölle.

-Lammin Säästöpankin tekemä lahjoitus on hieno kädenojennus. Säätiön varoja on kohdennettu pääasiassa stipendeihin, mutta parhaillaan etsitään uusia keinoja tukea ympäristötöntutkimusta ja saatu rahoitus sopii hyvin näihin suunnitelmiin, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Kärkkäinen.

Tahdomme tukea paikallisia toimijoita, jotka tekevät arvokasta työtä sekä nuorten että iäkkäiden ihmisten parissa ja ympäristömme hyväksi. Teimme lahjoituksen myös Ruumiskoira Teamille ja Järvipelastajille, koska vapaaehtoistyö ja pelastustoiminta alueella ovat tärkeässä roolissa.  

Mihin lahjoituksen saajat käyttävät saamansa tukensa?

Nostamme vuoden 2021 aikana kaikkia lahjoituksen saajia ja heidän ajatuksiaan koskien saatua lahjoitusta. 

Seuraa meitä somessa ja saat tietää, miten paikalliset toimijat hyödyntävät lahjoituksena saadut varat.

Facebook: Lammin Säästöpankki
Instagram: lamminsp

Lisätiedot: Lammin Säästöpankki | Toimitusjohtaja Lauri Kalpala | p. 040 539 4955

Kirjoitettu
Kategoriat
Hyvia tekoja
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista