Lahjoitus Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiölle

Lammin Säästöpankin isännät tekivät kevätkokouksessa 28.4.2021 päätöksen lahjoittaa 15 000 euroa Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiölle.

We­bi­naa­ri: Luon­to­ret­ki -Evo.

Lammin Säästöpankin isännät tekivät kevätkokouksessa 28.4.2021 päätöksen vastuullisuuslahjoituksista, jotka ovat tärkeä osa säästöpankin strategiaa. 15 000 euroa vastuullisuuslahjoituksista kohdennetaan Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiölle.

Säätiön tarkoitus on edistää Helsingin yliopiston Lammin biologisella asemalla tehtävää ympäristöntutkimusta. Säätiö on perustettu 2008. Lammin Säästöpankki kuuluu säätiön perustajajäseniin.

- Lammin Biologisella asemalla tehdään merkittävää ympäristötutkimusta. Korkeatasoinen tutkimustyö on merkityksellistä toimialueemme elinvoiman näkökulmasta, mutta erityisesti yhteisen kestävämmän tulevaisuutemme näkökulmasta, sanoo Lammin Säästöpankin talousjohtaja ja säätiön hallituksen jäsen Mico Pihlajinen.

- Lammin Säästöpankin tekemä lahjoitus on hieno kädenojennus. Säätiön varoja on kohdennettu pääasiassa stipendeihin, mutta parhaillaan etsitään uusia keinoja tukea ympäristötöntutkimusta ja saatu rahoitus sopii hyvin näihin suunnitelmiin, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Kärkkäinen.

- Säätiön saamat lahjoitukset hyödyttävät suoraan monia nuoria tutkijoita heidän uransa alkutaipaleella. Tällä lahjoituksella on myös suuri symbolinen merkitys Lammin biologisella asemalla tehtävälle tutkimukselle ja sen arvostukselle, kommentoi Lammin biologisen aseman johtaja ja säätiön asiamies Janne Sundell

Lammin Biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiön toteuttaa tarkoitustaan myöntämällä apurahoja tutkimushankkeisiin ja opinnäytetöihin, jotka tehdään Lammin biologisella asemalla. Lisäksi säätiö myöntää avustusta muuhun tutkimukseen liittyvään toimintaan, kuten tieteellisten kokousten ja yhteistyöhankkeiden matka- ja osallistumiskuluihin sekä tutkimusvälineistön ja –laitteiston hankintaan.

Säätiön toimintaan voi tutustua Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiön verkkosivuilla.

Lisätiedot:

Säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Kärkkäinen | 050 336 7872 | timo.karkkainen@fyk.fi
Säätiön asiamies Janne Sundell | 050 415 1723 | janne.sundell@helsinki.fi
Lammin Säästöpankin talousjohtaja Mico Pihlajinen | 040 620 1863 | mico.pihlajinen@saastopankki.fi

 
Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista