Sijoitusneuvoja Enni Piippo hyödyntää työssään pedagogista taustaansa
Enni Piippo eteni pankkiurallaan nopeasti päivittäisasioinnin osaajasta sijoitusneuvojaksi. Pedagogista taustaansa hyödyntävä Enni panostaa työssään kiireettömiin kohtaamisiin sekä selkeään ja ymmärrettävään neuvontaan. Suomeksi ja ruotsiksi palvelevan Ennin tavoitteena on, että jokainen asiakas saa tehtyä itselleen sopivia ja hyvältä tuntuvia sijoituspäätöksiä.
Enni löysi paikkansa Säästöpankista – näin pankkiura alkoi
Enni Piipon ura Myrskylän Säästöpankissa alkoi elokuussa 2025 päivittäisasioinnin tiimissä. Ennen pankkiuraa hän työskenteli terveysalalla asiakaspalvelun ja hallinnon tehtävissä, mutta muutosneuvottelujen myötä kymmenvuotinen ura yrityksessä tuli päätökseen.
– Pyrin ajattelemaan positiivisesti – kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Minulla oli aikaa pohtia seuraavaa suuntaa ja nopeasti tiesin haluavani työn, joka vastaa koulutustaustaani ja jossa saan kohdata asiakkaita, Enni kertoo.
Kun paikka Myrskylän Säästöpankin päivittäisasiointitiimiin avautui, Enni tiesi löytäneensä etsimänsä. Myrskylän Säästöpankissa työskentelevän tuttavan suositukset vahvistivat tunnetta. Enni haki paikkaa ja sai sen:
– Tunsin heti ensimmäisistä hetkistä lähtien, että olen tullut oikeaan paikkaan. Sain kohdata asiakkaita ja auttaa heitä mitä moninaisemmissa asioissa. Meillä on myös aivan mahtava työilmapiiri, jossa työkaverit tukevat ja kannustavat toisiaan.
Monipuolinen koulutustausta tukena sijoitusneuvojan työssä
Vaikka työ päivittäisasioinnin tehtävissä oli mieluisa, Enni halusi tavoitella talon sisällä uutta roolia pian aloittamisen jälkeen. Kun sijoitusneuvojan tehtävä tuli sisäiseen hakuun, hän haki paikkaa rohkeasti ja tuli valituksi.
– Olen ihmisenä sellainen, että opettelen mielelläni uusia asioita ja kehitän omaa osaamistani.
Sijoitusneuvojan tehtävän omaksumisessa Enniä tuki Säästöpankin koulutusten lisäksi monipuolinen koulutustausta. Liiketalouden opinnoissa kertynyttä taloudellista osaamista täydentää opettajakoulussa ja uimaopettajan työssä omaksuttu pedagoginen lähestymistapa.
– Pedagogisesta osaamisesta on selkeää hyötyä sijoitusneuvojan työssä. Tässä työssä on pohjimmiltaan kyse siitä, että osaa kohdata erilaisia ihmisiä ja opettaa heitä ymmärtämään, mitä erilaiset sijoitusratkaisut tarkoittavat ja miten ne sopivat heidän tilanteeseensa.
Visuaalisena ihmisenä Enni hyödyntää mielellään myös itse luomiaan kuvia, joiden avulla monimutkaisetkin kokonaisuudet on helppo selittää ymmärrettävällä tavalla.
Kiireetöntä kohtaamista ja ymmärrettävää sijoitusneuvontaa
Asiakaskohtaamisissa Enni haluaa luoda kiireettömän, kotoisan ja turvallisen tunnelman. Usein tapaamisissa puhutaan paljon muustakin kuin sijoittamisesta.
– Tapaamisissa keskustellaan myös ihan tavallisesta elämästä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Tavoitteena on löytää sellaiset sijoitusratkaisut, jotka sopivat suunnitelmiin ja tuntuvat hyvältä.
Moni asiakas pohtii sijoittamiseen liittyviä riskejä ja arpoo erilaisten sijoitustuotteiden välillä. Osa asiakkaista on hyvin perehtynyt sijoittamiseen, mutta monien kanssa sijoitussalkkua aletaan rakentaa aivan alusta.
– Asiakkaan ei tarvitse tietää sijoittamisesta mitään. Olemme täällä sitä varten, että neuvomme asioissa selkeästi ilman vaikeasti ymmärrettävää sijoitusjargonia, Enni selventää.
Jos tilanne tai tavoitteet muuttuvat, voi suunnitelmia aina päivittää.
– Olemme sen kokoinen pankki, että asiakas voi valita asiantuntijan, jonka kanssa asioi. Meidät saa kiinni suorasta numerosta, joten asiakas voi olla helposti yhteydessä tuttuun henkilöön ja varata ajan tapaamiseen, Enni kertoo.
Sijoitusneuvontaa suomeksi ja ruotsiksi
Ennin mukaan ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa sijoittamista. Sijoitussuunnitelman luominen ammattilaisen kanssa auttaa ymmärtämään oman talouden kokonaiskuvaa ja valitsemaan itselle sopivimmat sijoitustuotteet. Palvelua saa molemmilla kotimaisilla kielillä sekä englanniksi.
– Meillä on täällä minun lisäksi monia, joiden äidinkieli on ruotsi. Palvelen asiakkaita mielelläni suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, Enni toteaa.
Sijoitusneuvojamme liikkuvat toimipisteiden välillä asiakkaiden tarpeen mukaan. Porvoolaisen Ennin voi tavata kotikaupunkinsa konttorin lisäksi myös Sipoossa, Mäntsälässä, Orimattilassa ja Myrskylässä.
Aloita matkasi sijoittajana tai tule päivittämään suunnitelmasi kanssamme! Varaa aika verkossa tai ole suoraan yhteydessä sijoitusneuvojiimme.

Enni Piippo
Sijoitusneuvoja
010 441 7240
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija