Säästöpankki Optia Oy lahjoitti 50 000 euroa lasten ja nuorten jouluilon hyväksi Hyvä Joulumieli ja Joulupuu -keräyksiin
Säästöpankki Optia jatkaa perinnettään ohjata joulumuistamiset hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna pankki lahjoitti yhteensä 50 000 euroa lasten ja nuorten jouluilon hyväksi toimialueellaan. Lahjoitukset kohdistettiin Hyvä Joulumieli- ja Joulupuu-keräyksiin.
Säästöpankki Optian työntekijät päättivät joulun lahjoituskohteista äänestämällä. Eniten ääniä saivat kaksi kohdetta, jotka ovat monille tuttuja ja tärkeitä:
- Hyvä Joulumieli -keräys sai 25 000 euroa. Keräyksessä hankitaan ruokalahjakortteja vähävaraisille lapsiperheille jouluruokien ostamiseen.
- Joulupuu-keräys sai 25 000 euroa. Keräyksen avulla hankitaan joululahjoja lapsille ja nuorille, jotka muuten saattaisivat jäädä ilman lahjoja.
- Nämä joulukeräykset lapsiperheille ovat edelleen lähellä säästöpankkiireidemme sydämiä. Haluamme varmistaa, että mahdollisimman monessa kodissa joulusta tulee tunnelmaltaan lämmin ja iloinen, kertoo Säästöpankki Optian toimitusjohtaja Heikki Paasonen.
Hyviä tekoja ympäri vuoden
Säästöpankki Optia on lahjoittanut vuoden aikana yhteensä 130 000 euroa paikallisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Pankki lahjoitti alkuvuoden aikana 80 000 euroa Hyviä tekoja -kampanjassa 42 paikalliselle toimijalle, erityisesti lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen.
- Vastuullisuus on tärkeä osa toimintaamme ja paikallisten toimijoiden tukeminen on meille tärkeää. Hyviä tekoja -kampanjan lahjoitukset ovat konkreettinen tapa edistää paikallista hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Lahjoituskohteiden ehdotukset tulevat paikallisilta asukkailta, mikä vahvistaa myös alueellista osallistumista, Paasonen jatkaa.
Säästöpankki Optian tekemien lahjoitusten lisäksi Säästöpankki Optia Oy:n omistaja Säästöpankki Optian säätiö jakaa tänä vuonna erilaisia apurahoja ja lahjoituksia 300 000 eurolla.
Lisätietoa keräyksistä ja Säästöpankki Optian Hyviä tekoja -lahjoituksesta
Hyvä Joulumieli: https://hyvajoulumieli.fi
- Hyvä Joulumieli -keräys on Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin toteuttama keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
- Hyvä Joulumieli -lahjakortit jaetaan Suomessa asuville lapsiperheille, joilla on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin muun kriisitilanteen vuoksi. Lahjakortteja jaetaan jokaisella Säästöpankki Optian toimipistepaikkakunnalla.
Joulupuu -joululahjakeräys: https://joulupuu.org
- Joulupuu-keräyksellä hankitaan joululahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille, jotka muuten saattaisivat jäädä kokonaan ilman lahjoja. Joulupuu-toimintaa koordinoi, ohjeistaa ja kehittää Joulupuu ry, joka on voittoa tavoittelematon toimija.
- Keräykseen voi osallistua paikallisesti joululahjapaketein tai eJoulupuu-keräyksen rahalahjoituksella. Säästöpankki Optia osallistui joululahjojen hankintaan eJoulupuu-keräyksessä ja lahjoitukset kohdennettiin jokaiselle pankin toimipistepaikkakunnalle: Iisalmi, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pyhäsalmi, Rovaniemi ja Tornio.
Säästöpankin Hyviä tekoja -lahjoitukset: https://www.saastopankki.fi/fi-fi/pankit-ja-konttorit/saastopankki-optia/ajankohtaista/hyvia-tekoja-2025
Säästöpankki Optian säätiö https://www.saastopankkioptiansaatio.fi/
- Säästöpankki Optian säätiö on vuonna 2024 perustettu yhteiskunnallinen säätiö, joka omistaa Säästöpankki Optian ja jatkaa Säästöpankkiaatteen perintöä: paikallista hyvän tekemistä, talousosaamisen vahvistamista ja yhteisöjen tukemista. Säätiön tehtävänä on luoda uskoa tulevaan Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa.
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen