Säästöpankki Optian yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen


Säästöpankki Optia käynnisti yhteistoimintaneuvottelut lokakuussa 2020 vastatakseen asiakaskäyttäytymisen ja toimintaympäristön muutoksiin. Yhteistoimintaneuvottelun syyt olivat taloudelliset, tuotannolliset ja toimintojen uudelleenjärjestelyt. Yhteistoimintaneuvottelut on saatu nyt päätökseen.

-Suurimmat muutokset kohdistuvat sisäisten toimintamallien kehittämiseen, joiden avulla pystymme vastaamaan entistä paremmin asiakaskäyttäytymisen muutoksiin ja vahvistamaan kilpailukykyämme. Uusi organisaatio aloittaa toimintansa 1.1.2021 alkaen, kertoo toimitusjohtaja Heikki Paasonen.

Yhteistoimintaneuvotteluiden alussa arvoitiin henkilöstömäärän vähennystarpeen olevan enintään 15. Yhteistoimintaneuvotteluiden myötä vähennystarve asettui arvioitua vähäisemmäksi jääden 11 henkilöön koko Säästöpankki Optian toimialueella.

Asiakkaille näkyvät muutokset kohdistuvat ainoastaan käteisen rahan palveluihin, joissa tapahtuu muutoksia 1.2.2021 alkaen, koska käteisen tarve on selkeästi vähentynyt. Mikkelissä, Joensuussa, Kajaanissa, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa käteisen rahan palvelun loppuvat, mutta ovet ovat auki eli neuvontapalveluita toimipisteessä ilman ajanvarausta saa jatkossakin ma ja to klo 10.00-12.30.

Iisalmen toimipisteessä käteisen rahan palveluita ja neuvontapalveluita ilman ajanvarausta tarjotaan ma, ke ja pe klo 10.00-12.30.

Käteistä voi nostaa Otto.-automaateilta ja lisäksi ostosten yhteydessä K-ruokakaupoista, Neste K-liikenneasemilta (max. 200 e) ja R-kioskeilta (max. 50 e). Talletukset onnistuvat TalletusOtto-automaateilla.

- Opastamme ja tuemme asiakkaita henkilökohtaisesti digitaalisten palveluiden kuten verkkopankin, pankkikortin ja mobiilipankin käytössä jatkuvasti. Järjestimme syksyn 2020 aikana lisäksi toimipisteissämme arjen pankkipalveluiden opastustuokiota, joita toteutamme tarvittaessa mielellämme myös ensi vuonna, tähdentää Paasonen.

Muissa Säästöpankki Optian toimipisteissä eli Lappeenrannassa, Lapinlahdella, Kiuruvedellä, Pyhäsalmella, Torniossa, Rovaniemellä ja Kuusamossa palvelut jatkuvat ennallaan.

Muutokset koskettavat ainoastaan kassapalveluita, muut palvelut jatkuvat normaalisti. Henkilökohtaisia neuvotteluaikoja on tarjolla aamusta iltaan verkkotapaamisina tai toimipisteessä maanantaista torstaihin klo 8.30–19.00 ja perjantaina klo 10.00–16.00. Asiakaspalvelumme palvelee puhelimen, chatin ja verkkopankin välityksellä ma–pe klo 8.00–20.00, tunnistettu chat 8.00–19.00 ja la 10.00–14.00

Lisätietoja: Heikki Paasonen, Säästöpankki Optian toimitusjohtaja, 044 544 9950, heikki.paasonen@saastopankki.fi
Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija
...