Someron Säästöpankki täyttää 145 vuotta
Kuluneiden 145 vuoden aikana Someron Säästöpankki on kasvanut pitäjänpankista maakuntien pankiksi säilyttäen kuitenkin paikallisuutensa, henkilökohtaisen asiakaspalvelun ja suorat puhelinnumerot. Pankki toimii tällä hetkellä 12 konttorin voimin Varsinais-Suomessa, Hämeessä, Pirkanmaalla, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Alkuvuodesta 2026 pankki avaa uusimman konttorinsa Lempäälän Ideaparkiin. Laajentuminen maakuntiin vahvistaa Someron Säästöpankin pysyvyyttä ja mahdollistaa paikallisen elinvoiman kehitystä. 2020-luvulla Someron Säästöpankki on avannut 7 uutta konttoria. Someron Säästöpankki on osa yli 200-vuotiasta Säästöpankkiryhmää ja ryhmän kolmanneksi suurin pankki.

Someron Säästöpankki avasi ovensa syksyisenä maanantaina 25.10.1880 ja täyttää 145 vuotta lauantaina 25.10.2025. Pankin korkea ikä on merkittävä saavutus nykymaailmassa. Someron Säästöpankin menestyksen salaisuus piilee pankin kyvyssä ymmärtää asiakkaidensa tarpeita, uudistaa itseään, tehdä itsenäisiä päätöksiä ja luottaa omaan tekemiseensä. Pitkän historiansa aikana Someron Säästöpankki on nähnyt pankkimaailman kolhut ja kokenut useat nousu- ja laskusuhdanteet. Pankki on ollut mukana suomalaisten iloissa ja suruissa – pysyen aina itsenäisenä paikallispankkina – lähellä asiakasta.
Pankin ensimmäinen talletus ja laina
Someron Säästöpankin tarina alkaa rouva Helene Löfgrenin 300 markan talletuksesta vuonna 1880. Kaikkiaan 14 asiakkaan talletuksista kertyi yhteensä 800 mk:n pääoma. Ensimmäinen laina myönnettiin kartanonomistaja Carl de Pontille heti ensimmäisenä pankkipäivänä, mutta seuraavat kaksi lainaa vasta helmikuussa 1881.
Kasööriksi eli ensimmäiseksi virkailijaksi valittiin neiti Ida Bergroth ja hänen palkakseen määrättiin puolet pankin voitosta. Tilikirjat olivat ruotsinkielisiä ja merkintöjä tehtiin ruotsin kielellä aina vuoteen 1886 asti. Hallituksen pöytäkirjat sen sijaan kirjoitettiin alusta pitäen suomen kielellä, vaikka jäsenistä puolet oli ruotsinkielisiä.
Perinteet velvoittavat
Ensimmäisestä pankkipäivästä on tultu pitkälle. Pankissa kaikki on muuttunut ja mikään ei ole muuttunut. Tänäänkin ihmiset säästävät, sijoittavat ja hakevat lainaa. Vuosikymmenissä on ollut jotain pysyvää, Someron Säästöpankki. Kun moni yritys kuumeisesti etsii merkitystään, Someron Säästöpankin aate ja arvopohja ovat pysyneet samana jo 145 vuotta. Pankin tehtävänä on aina ollut ja on edelleenkin suomalaisten taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen.
Pankkiin luottaneet eivät ole joutuneet pettymään, sillä pankki on perinteitään kunnioittaen aina pitänyt huolta asiakkaistaan. Nykyhetkessäkin Someron Säästöpankissa asiakas valitsee palvelukanavan, eikä se automaattisesti ole itsepalvelukanava. Kattavien digipalvelujen rinnalla pankissa palvelee 130 finanssialan ammattilaista. Paikallisuus on voimavara, jonka päälle toiminta rakentuu. Laajentuneessa pankissa päätökset tehdään edelleen paikallisesti konttoripaikkakunnilla.
Someron Säästöpankilla ei ole osakkeenomistajia tai omistajajäseniä. Pankin voittovaroja jaetaan toimialueen yhteiseen hyvinvointiin urheiluseuroille, yhdistyksille ja muille paikallisille toimijoille. Pankin vahva liiketoiminta mahdollistaa niin paikallisen elinvoiman kasvua, uusien konttoreiden avaamista kuin uusien työpaikkojen luomista.
Pankki juhlii töiden merkeissä
Syntymäpäiväänsä pankki juhlii työn merkeissä. Henkilökunnan keskuudessa nostettiin malja koko pankin henkilöstöpäivässä syyskuun lopulla. Asiakkaiden kanssa pankki juhlii sijoitusiltojen, talousseminaarin ja kansainvälisen säästäväisyyspäivän (31.10.) kakkukahvitusten muodossa.
Someron Säästöpankki on perustettu vuonna 1880. Toiminta-ajatuksenamme on edistää säästäväisyyttä ja asiakkaiden taloudellista hyvinvointia lähellä asiakasta. Olemme Säästöpankkiryhmään kuuluva suomalainen säästöpankki, joka toimii paikallisesti Akaan, Forssan, Kemiönsaaren, Kotkan, Loimaan, Loviisan, Marttilan, Perniön, Salon, Someron, Turun ja Urjalan toimialueella. saastopankki.fi/someronsp
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija