Apurahan hakeminen
Säästöpankkien Tutkimussäätiö jakaa vuosittain apurahoja rahamarkkinoihin ja säästämiseen liittyviin tutkimuksiin. Apurahojen hakuaika on vuosittain lokakuussa. Apurahaa myönnetään keskimäärin 5 000 euroa.
Tutkimusryhmien osalta apurahat ovat 5 000 – 10 000 euroa.
Millaiseen tutkimukseen voit saada apurahaa?
Jaamme vuosittain apurahoja esimerkiksi rahamarkkinoihin ja säästämiseen liittyvien taloudellisten, yhteiskunnallisten ja oikeudellisten kysymysten tutkimiseen. Myönnämme apurahoja varsinaiseen tutkimustyöhön, ensisijaisesti väitöskirja- ja post doc -tutkimuksiin. Tavoitteena on, että apurahoja myönnetään jo tukea saaneen tutkimustyön loppuun saattamiseen asti.Apurahoja ei myönnetä
- kongressi- ja seminaarimatkoihin
- perustutkintojen suorittamiseen kotimaassa tai ulkomailla
- tutkimusten painattamiseen
- laitehankintoihin
- avustavan työvoiman palkkaamiseen
Apurahan hakeminen
Säästöpankkien Tutkimussäätiö myöntää apurahoja vuosittain. Hakuaika on lokakuussa. Säätiön hallitus arvioi esitykset ja päättää apurahoista joulukuun alkuun mennessä.
Lähetä lisäksi hakemus liitteineen suojattuna sähköpostina
Kun olet täyttänyt hakemuksesi, lähetä hakemuksen lisäksi suojattuna sähköpostina
- Tutkimussuunnitelma, joka sisältää arvion tutkimuksen valmistumisesta. Tutkimussuunnitelman suositeltava pituus on enintään 4 sivua.
- Tutkimustyötä valvovan professorin lausunto. Lausuntoa ei tarvita, jos on kysymys post doc -tutkimuksesta tai vastaavan tasoisesta työryhmän tutkimuksesta.
- Ansioluettelo.
Lähetä hakemus, tutkimussuunnitelma, lausunto ja ansioluettelosi suojattuna sähköpostina osoitteeseen: tutkimussaatio@saastopankki.fi.
Ilmoitamme myönnetyistä apurahoista apurahan saajille sekä saastopankki.fi-sivuilla.
Tutustu aiempiin apurahan saajiin
Apurahan saaja: Lähetäthän valmiin tutkimuksesi meille
Jos olet saanut Säästöpankkien Tutkimussäätiöltä apurahaa, lähetäthän tutkimuksen meille sen valmistuttua.
Tutkimuksen voit lähettää joko:
- sähköpostilla osoitteeseen tutkimussaatio@saastopankki.fi tai
- postitse osoitteeseen: Säästöpankkien Tutkimussäätiö c/o Säästöpankkien Keskuspankki Suomi Oyj, Teollisuuskatu 33, 00510 Helsinki.