Markkinaluotain: Mitä sijoittajan kannattaa nyt tietää?
Säästöpankin Markkinaluotain -webinaarissa asiantuntijat sukelsivat syvälle talouden ja sijoitusmarkkinoiden ajankohtaisiin teemoihin. Vaikka uutisvirta on täynnä epävarmuutta, sijoittajalle tarjoutuu myös mahdollisuuksia. Tässä artikkelissa nostamme esiin webinaarin tärkeimmät havainnot ja vinkit.

Talous on ollut yllättävän vahva
Säästöpankkiryhmä pääekonomisti Henna Mikkonen muistutti, että vaikka maailmantaloutta ovat koetelleet tullit, sodat ja energiakriisit, taloudet ovat osoittaneet yllättävää sopeutumiskykyä. Ennusteet ovat jopa parantuneet keväästä, ja erityisesti Yhdysvaltojen talous on kestänyt paineet hyvin.
Suomessa talous on elpynyt, mutta kuluttajien varovaisuus hidastaa kasvua. Tulot kasvavat ja korot laskevat – mutta rahat menevät säästöön. Kuluttajaa ei kuitenkaan pidä syyllistää. Monelle säästäminen onkin nyt järkevää, sillä monet ovat joutuneet käyttämään säästöjään viimeisten vuosien aikana. Kansantalouden kannalta olisi kuitenkin toivottavaa, että tässä tilanteessa ne ihmiset, joilla raha-asiat on hyvin, uskaltaisivat vähän kuluttaa ja pistää rahaa kiertämään.
Sijoittaminen epävarmassa ympäristössä – hajautus on valttia
Hajauttaminen nousee epävarmassa ympäristössä avainasemaan. Tuntuu, että maailmassa tapahtuu aina jotain yllättävää, vaikka sitä ei osaisi odottaa. Säästöpankkiryhmän markkinastrategi Kalle Ainala linjasi jo tammikuussa, että yllättävintä olisi se, ettei mitään yllättävää tapahtuisi.
Säästäjien ja sijoittajien varallisuus koostuu usein monesta elementistä, kuten esimerkiksi osakkeista, rahastoista, korkosijoituksista, metsäsijoituksista ja asunnoista. Sijoittamisen näkökulmasta esiin nousivat kuitenkin erityisesti rahastot niiden helppouden ja ajansäästön näkökulmasta. Jos ei ole aikaa tai kiinnostusta perehtyä yksittäisiin yhtiöihin, rahastot ovat usein paras vaihtoehto.
Osakemarkkinat: Tekoäly, kehittyvät markkinat ja valuaatiot
Osakesalkunhoitaja Johan Hamström nosti esiin tekoälyteeman, joka on ollut keskeinen ajuri markkinoilla. Teknologiayhtiöt investoivat satoja miljardeja AI-infraan, mutta hype ja kasvu eivät yksin riitä tässä vaiheessa, vaan tarvitaan odotuksia parempaa kasvua ja oikeita bisnestapauksia.
Kehittyvät markkinat tarjoavat nyt houkuttelevia mahdollisuuksia: valuaatiot ovat matalia, tuloskasvu vahvaa ja omistuspohja ohut."Kaikki tähdet ovat oikeassa asennossa", Hamström kiteytti.
Korkomarkkinat: Jokainen päivä on korkopäivä
Korkosalkunhoitaja Mikko Rautiainen muistutti, että korkosijoittajan näkymät ovat parantuneet ja nykyisin korkomarkkinoilla on päästy nauttimaan vähän korkeammasta juoksevasta tuotosta. Myös Ranskan velkamarkkinan riskit ja rahapolitiikan strateginen suunta aiheuttivat keskustelua.
Vaikka inflaatio on saatu kuriin ja ohjauskorkoa on laskettu neljästä prosentista kahteen, on talouskasvu edelleen heikkoa. Tämä herättää kysymyksen siitä, pitäisikö rahapolitiikkaa keventää vieläkin lisää, jotta euroalueen talouskasvu saisi enemmän tukea.