Bloks – tarina hyytävän hyvästä bisneksestä

Jääpalabisnes ei ole niin uusi juttu kuin voisi ensiksi kuvitella. Jo antiikin Roomassa jääpaloja käytettiin viilennykseen ja ne olivat sen ajan ylimystön luksustuotteita, sillä niitä tuotiin vuorilta alas aasien selässä yhteiskunnan eliitille. Suomeen valmiit jääpalat löysivät tiensä muutama tuhat vuotta myöhemmin, kun Arto Manninen perusti Suomen ensimmäisen jääpalatehtaan Salon Halikkoon.

Valokuva, Kari Heikkilä

Aika vaihtaa alaa - yrittäjäksi?

Arto Manninen oli ollut yhtä jaksoisesti jo 15 vuotta mainosalalla, kunnes pikkuhiljaa mieleen hiipi tunne siitä, että olisi aika vaihtaa alaa. Vaihtoehtoja kypsytellessään hän päätti, että markkinoinnin tehtävät saavat jäädä nyt historiaan ja oli kokeiltava jotain uutta – eri vaihtoehtoja punnitessaan yrittäjyys alkoi häntä kiinnostaa.

Elettiin tammikuuta vuonna 2013 ja paha influenssa oli jonkin aikaa jo vaivannut Mannista. Mutta helmikuussa eräällä virolaisella huoltoasemalla kaikki alkoi pikkuhiljaa loksahdella kohdalleen, kun hän huomasi siellä olevan jääpaloja myynnissä. Pohjoismaissa ja muualla Pohjois-Euroopassa jääpalatehtaita on ollut jo 15–20 vuoden ajan ja etelämpänä, esimerkiksi Espanjassa, vieläkin kauemmin. Hän ajatteli, että jos jääpalat menevät kaupaksi Virossa, niin miksi ei myös Suomessa? Yllättävistä olosuhteista huolimatta ajatus lähti kytemään Mannisen mielessä. Hänen esimerkkinsä alleviivaa sitä, että yritysideat eivät katso aikaa eikä paikkaa, sillä inspiroitua voi missä tahansa. ”Idea voi tulla vaikka kaverin kanssa keskustellessa tai ruokakaupan hyllyjen välissä, kun huomaat jonkinlaisen tuotteen kohdalla puutteen”, hän sanoo.

Yrittäjän suurin koulu

Mannisella oli jo saman vuoden toukokuussa kaverilta ostetut jääpalakoneet ja tuotantolinja heinäkuussa pystyssä Salossa. Tästä alkoikin tuoreen yrittäjän suurin koulu: kaikki oli luotava alusta alkaen itse. Suomessa ei ollut vielä vastaavanlaista yritystä, joten kaikki markkinoita myöden aina valmiiden jääpalapussien piirustuksiin oli luotava tyhjästä. Vaikkei työelämä ollut häntä yrittäjyyteen varta vasten valmentanut, niin hänen mielestään kaikenlaisesta työkokemuksesta on yrittäjyydessä kuitenkin hyötyä. Bloks Oy:tä perustaessaan työkokemusta oli hänelle kertynyt yli 20 vuotta. Nyt piti kuitenkin soveltaa elämän aikana opittuja tietoja käytäntöön aivan uudella tavalla.

Selkeä visio

Alkutaipaleellaan uudenlainen bisnes kohtasi paljon epäilyjä ja povailuja siitä, että jääpalatehtaan perustaminen on mielipuolinen ajatus. Mannisella oli kuitenkin selkeä visio Bloksin menestymisestä, jota hän ei ole itse hetkeäkään epäillyt – olivatpa muut mitä mieltä tahansa. Hän on pitänyt päänsä kylmänä tilanteessa kuin tilanteessa ja uskonut omaan vaistoonsa, sillä ovathan vastaavanlaiset yritykset menestyneet ympäri Pohjoismaita ja Eurooppaa, joten miksi Suomi olisi poikkeus? Epäilijät eivät uskoneet Arton saavan myytyä jääpaloja yhteenkään kauppaan saatikka ravintolaketjuun, mutta jo vuoden 2014 lopulla 30 % jääpaloista toimitettiin ravintoloihin. Tuotteet löysivät tiensä Keskolle ja Kesprolle sekä myöhemmin myös S-ryhmään. Kuinka ollakaan, pian Bloksin jääpalat valloittivat kylmäaltaat ympäri Suomen.

Epäilijöiden lisäksi Bloks törmäsi hieman erikoisempaan rasitteeseen, sillä virvoitusjuomavero ja juomapakkausvero laittoivat kapuloita rattaisiin. Jääpalat katsottiin lain edessä juomaksi: olisihan jäät juomana pitänyt pakata kierrätettävään pulloon tai tölkkiin, joten jääpalapussin hinnasta yli puolet meni suoraan verottajalle. Vuoden 2017 alussa EU päätti nostaa makeisveron pöydälle ja Manninen otti asiakseen samalla poistaa jääpalat virvoitusjuomaveron piiristä. Hän otti yhteyttä kansanedustajiin ja valtiovarainministeriön virkamiehiin varmistuakseen siitä, että jatkossa jääpalat eivät luokiteltaisi juomakategoriaan. Aktiivisuus kannatti, sillä virvoitusjuomaveroa muutettiin niin, ettei se enää jatkossa koskenut jääpaloja.

On uskallettava

”Tietynlainen pelottomuus on näissä hommissa tärkeää. En tarkoita pelottomuudella sitä, että pitäisi ottaa koko ajan älyttömiä riskejä, vaan ennemminkin sitä, että uskaltaa kohdata ihmisiä. Auktoriteetteja ei pidä pelätä, vaan tarpeen vaatiessa on uskallettava mennä vaikka presidentin puheille”, hän kertoo. Ilman, että Manninen olisi tarttunut toimeen lakialoitteen suhteen, tähän epäkohtaan olisi tuskin kukaan muukaan puuttunut. Alkutaipaleen vaikeuksien jälkeen Bloks on tehnyt nyt kolme vuotta putkeen positiivista tulosta ja on myös ansainnut Suomen Vahvimmat -sertifikaatin osoituksena siitä, että yritys toimii vankalla pohjalla.

Pelottomuuden lisäksi yrittäjän täytyy olla Mannisen mielestä luonteeltaan utelias. Ilman kiinnostusta ympärillä oleviin ilmiöihin ja ihmisiin ei pysty kehittymään yrittäjänä. ”Mielestäni tärkeää on myös avoimuus. Omaa tietouttaan jakamalla ja verkostoja rakentamalla voi välillä saavuttaa jotakin sellaista, johon ei olisi yksinään pystynyt” Samalla puheeksi tulee suunnitelmallisuus sekä taito aikatauluttaa elämäänsä: ”Itse olen suunnitellut liiketoimintaani aina pitkän aikavälin tähtäimellä ja pyrin jatkuvasti ennakoimaan, mitä tuleman pitää. Sanoisin, että proaktiivisuudesta on yrittäjyydessä myös suuri hyöty”

Yrittäjyyden haasteet – onko niitä?

Kysyttäessä yrittäjyyden haasteista niitä ei tunnu oikein löytyvän – sen puolesta hyviä asioita löytyy senkin edestä. ”Nautin yrittäjyydestä suunnattomasti. Muutama asia tekee siitä mielenkiintoista. Esimerkiksi, jos joku juttu epäonnistuu, voi syyttää vain itseänsä. Pidän myöskin siitä, että pääsen suunnittelemaan itse viikkoni. Kalenterointi on tärkeä elämän metataito ja pakollinen varsinkin yrittäjälle. Minusta on hienoa, että pääsen itse aikatauluttamaan päiväni eikä kukaan muu aseta kalenteriini mitään. Täytyy kuitenkin muistaa, että vapauksia seuraa aina vastuu – jos kalenterisi ei ole kunnossa, tulee dunkkuun varmasti joka puolelta” Yhden haastavuuden hän kuitenkin löytää, joka koskee varmasti muitakin yrittäjiä: ”Yrittäjät ovat usein kärsimättömiä, sillä kaiken pitäisi tapahtua tässä ja heti. Asiat eivät kuitenkaan tapahdu aina niin nopeasti kuin itse sitä haluaisi”

Menestyksessä 20 prosenttia on liikeideaa, 80 prosenttia on toteutusta

Pelkät suotuisat luonteenpiirteet ja hyvät organisointitaidot eivät kuitenkaan takaa vielä menestystä yrittäjänä. Täytyy olla myös hyvä liikeidea ja ennen kaikkea hyvä toteutus. ”Sanoisin, että yrityksen menestys koostuu 20 prosenttisesti liikeideasta ja loput 80 prosenttia sen toteutuksesta. Huonolla toteutuksella Bloks ei olisi lähtenyt ikinä käyntiin. Olen halunnut tietoisesti pitää tuotevalikoiman mahdollisimman simppelinä ja panostaa laatuun sekä tuotteen saatavuuteen. Loppupeleissä jääpalabisneksessä on kyse taidokkaasta brändäyksestä ja arvolupauksien lunastamisesta”

Bloks Oy myy jääpalojen lisäksi ihmisille aikaa. Kuluttajan ostaessa valmiin jääpalapussin, hän säästää ajan ja vaivan, mikä menisi jääpalojen tekemiseen itse. Valmiit jääpalat tuovat arkeen myös pientä luksusta – pitkän työpäivän jälkeen laadukkaat jääpalat viilentävät juomasi hetkessä ja tuovat pientä juhlan tuntua.

Someron Säästöpankki on ollut mukana Bloksin matkassa jo puolisen vuotta. Bloksin tarinassa korostuu usko itseensä ja rohkeus kokeilla jotain uudenlaista. Se on malliesimerkki siitä, mitä saamme aikaan, kun tahdomme enemmän ”Arvostan Säästöpankin tapaa toimia inhimillisesti asiakkaidensa kanssa. Harva pankki on niin kiinnostunut yrittäjien arjesta, että sieltä tulisi oikeasti pankin työntekijä tutustumaan toimintaamme”, Manninen kertoo lopuksi.

 

Säästöpankissa jokainen päivä on yrittäjien päivä. Säästöpankki tahtoo olla tukemassa kaikin mahdollisin tavoin yrittäjiä – meiltä saat vahvaa asiantuntemusta ja aina henkilökohtaista palvelua 

 

Palvelemme sinua yritysrahoitusasioissa, ota rohkeasti yhteyttä!

Kalle Lepola
Rahoituspäällikkö, yritysasiakkaat, Fossa ja Urjala, puh. 029 041 2334

Sari Lehtinen
Rahoitusasiantuntija, yritysasiakkaat, Forssa, puh. 029 041 2335

Leena Leppänen
Rahoituspäällikkö, Urjalan konttorin päällikkö, Urjala, puh. 029 041 2353

Marko Hotokka
Rahoitusasiantuntija, yritysasiakkaat, Somero, puh. 029 041 2317

Minna Launonen
Rahoitusasiantuntija, yritysasiakkaat, Somero, puh. 029 041 2321

Petteri Elo
Rahoituspäällikkö, yritysasiakkaat, Perniö ja Salo, puh. 029 041 2371

Juha Lehto
Rahoituspäällikkö, yritysasiakkaat, Salo, puh. 029 041 2370

Teija Lähteenmäki
Rahoitusasiantuntija, yritysasiakkaat, Salo, puh. 029 041 2366


Liity ilmaiselle yrittäjän tehokurssille!

Meiltä myös liiketoiminnan uudistamisen ohjelma pienille yrityksille. Tutustu Tahdo uudistua–ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

Julkaistu
Kategoriat
...