Meillä on aikaa sinulle

Pankki on monelle paikka, missä säilytetään rahaa, hoidetaan laskuliikennettä ja mistä haetaan asuntolainaa. Pankki on kuitenkin myös paljon muuta. Säästöpankkilakiin on kirjattu taloudellisen hyvinvoinnin ja säästäväisyyden edistäminen. Osana tätä periaatetta Someron Säästöpankista saa myös yksityispankkiirin laadukasta varainhoitoa. Varallisuudesta huolehditaan aina yksilöllisen suunnitelman mukaisesti. Kun haluaa nauttia elämästä ja jättää varoista huolehtimisen muiden harteille, Someron Säästöpankissa se onnistuu.

Kuvituskuva, kaksi naista istuu nojatuoleissa.
Kuvassa: Laura Törnblom, yksityispankkiiri (vas.) ja Niina Raitanen, lakimies. Kuva: Linda Varoma

Säästöpankki Yksityispankin asiakkaana saa mielenrauhaa ja varmuutta sijoitusvarallisuuden hoitoon. Henkilökohtainen pankkiiri pitää yksityispankkiasiakkaan aina tilanteen tasalla ja auttaa tulevaisuuden suunnittelussa. Asiakas päättää haluaako hän kasvattaa varallisuuttaan, siirtää sitä jälkipolville tai esimerkiksi testamentata varallisuutensa.

Yksityispankkipalvelut on tarkoitettu heille, joilla on yli 200 000 euroa sijoitusvarallisuutta ja jotka arvostavat henkilökohtaista asiakassuhdetta.

Luottamuksellinen asiakassuhde

Someron Säästöpankissa on kuusi yksityispankkiiria. Kullekin yksityispankkiasiakkaalle nimetään oma pankkiiri ja tälle vielä varahenkilö. Asiointi on aina ihmislähtöistä ja henkilökohtaista, asiakas muun muassa saa pankkiirinsa suoran puhelinnumeron.

Pääasiassa yksityispankkiiri hoitaa sijoituksia, mutta yksityispankkiasiakkuuteen kuuluu varainhoidon lisäksi koko pankkipalveluiden kirjo kassa- ja lakipalveluista rahoitukseen.

Asiakas saattaa ensimmäisellä tapaamisella jopa yllättyä, miten kokonaisvaltaisesti hänen elämäntilanteensa kartoitetaan. Tapaamisessa käydään muun muassa läpi, keitä asiakkaan perheeseen kuuluu ja millaisia unelmia hänellä on. Haluaako asiakas nauttia itse omista varoistaan vai suunnitteleeko hän niiden siirtämistä jälkipolville?

Koska varainhoidossa huomioidaan myös perheenjäsenet, ihan ensimmäiseksi tehdään yleensä edunvalvontavaltakirja. Se sisältyy maksutta yksityispankkisopimukseen.

Tapaamisessa tiedustelemme myös, onko asiakas kiinnostunut esimerkiksi perintösuunnittelusta tai yrityksen osakassopimuksista. Asiakkaan toiveiden pohjalta laaditaan juuri hänen elämäntilanteeseensa sopivat ja tarpeelliset asiakirjat, esimerkiksi avioehto, lahja- ja kauppakirjat sekä testamentti.

Varallisuuteen ja perimiseen liittyvät asiat ovat arkaluontoisia, joten moni arvostaa niiden hienotunteista hoitamista tutun ihmisen kanssa kasvokkain. Asiakassuhde perustuukin luottamukseen. Mitä avoimemmin asiakas voi kertoa elämäntilanteestaan ja taloudestaan, sitä henkilökohtaisemman suunnitelman pankkiiri kykenee hänelle laatimaan.

Asiat voivat olla monimutkaisia ja vaikuttaa toisiinsa. Ammattilaisen kanssa palapelin osaset tulee yhdisteltyä oikein. Someron Säästöpankissa on aikaa asiakkaalle.

Paikallisesti suora yhteys rahastoyhtiöön

Varallisuuden säilyttämisen ja eteenpäin jakamisen lisäksi asiakkaita yleensä kiinnostaa myös sen kasvattaminen. Harvemmalla kuitenkaan on aikaa tai kiinnostusta seurata pörssikursseja. Someron Säästöpankin yksityispankkiiri tekee tämänkin asiakkaansa puolesta.

Asiakkaan sijoittajaprofiilin pohjalta kartoitetaan hänen tuottotavoitteensa ja tehdään jokaiselle henkilökohtainen sijoitussuunnitelma. Kun Säästöpankin yksityispankkiiri toteuttaa yhdessä asiakkaan kanssa laadittua sijoitussuunnitelmaa, asiakas voi nukkua yönsä rauhassa.

Yksityispankkiasiakas saa sijoitusmarkkinoista tuoreimmat tiedot, ihmiseltä ihmiselle, sillä yksityispankkiireilla on suora yhteys rahastonhoitajiin. Kaikissa pankeissa ei niin vain soiteta salkunhoitajalle, mutta Säästöpankin yksityispankkiireilla on heihin suora yhteys. Säästöpankin asiakas siis pysyy jatkuvasti ajan hermolla.

Sijoitussopimusta tehtäessä asiakkaan kanssa sovitaan säännöllisistä tapaamisista, joissa käydään tilanneraporttia sekä markkinoita läpi. Kuukausiraportit tulevat automaattisesti. Pankki ei ota yhteyttä pelkästään silloin, kun sijoituksilla menee hyvin vaan myös myrskyisempinä aikoina. Toimenpiteisiin ei ole pakko ryhtyä, mutta pankki haluaa osoittaa, että se on tilanteen tasalla ja välittää asiakkaasta.

Someron Säästöpankin yksityispankkiasiakas saa myös kutsuja sijoituswebinaareihin ja pääsee tapaamaan salkunhoitajia pankin sijoitustapahtumiin. Lisäksi yksityispankkiasiakas saa etuja pankkiasioinnista ja lakipalveluista sekä Someron Säästöpankin kumppaneiden tarjonnasta. Kaikki Yksityispankin edut ovat voimassa myös samassa taloudessa asuville perheenjäsenille.

Kuvituskuva, Someron Säästöpankin Kotkan konttorin asiantuntijoita.

Yksityispankkiasiakasta Kotkassa palvelee koko konttorin henkilökunta, yhden kontaktin kautta. Kuvassa vasemmalta Elina Oravakangas, Sini Nurminen, Niina Raitanen, Ilkka Mansikka, Leena Salo, Sari Silvennoinen, Laura Törnblom, Jonna Perttula, Minna Härkönen ja Marja Berg. Kuva: Linda Varoma

Laura Törnblom
yksityispankkiiri
Kotkan ja Loviisan konttorit

Niina Raitanen
lakimies
Kotkan ja Loviisan konttorit

Julkaistu
Olen kiinnostunut Säästöpankki Yksityispankista