Säästöpankki mukana Anna mahdollisuus -hyväntekeväisyyskampanjassa

Noin joka kahdeksas lapsi ja nuori elää vähävaraisessa perheessä, jossa ei ole mahdollisuutta harrastaa tai hankkia sopivia harrastusvarusteita. Yhteistyössä Salibandy MM2020 –kumppaneiden kanssa järjestettävä Anna mahdollisuus -hyväntekeväisyyskampanja keskittyy liikunnan ilon tuomiseen myös niille, kenelle se ei ole taloudellisesti mahdollista. Kampanjan tarkoituksena on ehkäistä lasten ja nuorten eriarvoisuutta.

Hope

Hyväntekeväisyyskampanja käynnistyy elokuussa 

Lapset kasvavat nopeasti ulos urheiluvälineistä ja -vaatteista, jotka ovat kunnoltaan vielä täysin käyttökelpoisia. Toisinaan laji saattaa vaihtua nopeastikin, jolloin varusteet jäävät ylimääräisiksi. Ehjiä ja vähän käytettyjä urheiluvälineitä ei kannata heittää pois, vaan lahjoittaa eteenpäin, jolloin niistä on iloa toisille. 

Tule kanssamme mukaan hyväntekijäksi

Anna vähävaraisen perheen lapselle tai nuorelle mahdollisuus harrastaa, tule kanssamme mukaan hyväntekijäksi! Kampanjan keräyspisteinä toimivat Stadiumin ja Starkin myymälät ympäri Suomen. Kampanja-aika on 1.8-18.8.2019. Lue lisää ja katso ohjeet kuinka voit auttaa: www.mahdollisuusharrastaa.fi

 
Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista