
Yrittäjän tahdon asialla
Tahdon löytää sinulle ja yrityksellesi Aito Säästöpankin palveluista ja asiantuntijaverkostosta tarpeeseesi sopivat vaihtoehdot, sillä kaikki pankin ja yhteistyökumppanien kanavat on rakennettu sinua varten.
Lähden aina liikkeelle sinun tarpeestasi: tahdon oppia tuntemaan sinut ja kuunnella sinua. Ei ole mitään niin pientä tai suurta asiaa, ettetkö voisi minua lähestyä. Usein yrittäjä unohtaa kaiken kiireen keskellä omien asioiden hoitamisen, minun tehtäväni on huolehtia myös yrittäjästä. Yrittäjän ja hänen perheensä asioiden hoitaminen on sydämenasiani.
Olen saanut palvella rahoitusalalla yritys- ja yksityisasiakkaita reilu parikymmentä vuotta ja sitä ennen olin teollisuuden palveluksessa yritysrahoituksen parissa kymmenisen vuotta. Vuosiin on mahtunut erilaisia aikoja, välillä haastaviakin; aina on kuitenkin selvitty ja menty eteenpäin.
Nautin asiakaspalvelusta ja uskon, että asioilla on taipumus järjestyä. Ei tarvitse itse aina keksiä ratkaisua, pitää vaan uskaltaa kysyä - ratkaisu voi löytyä seuraavassa tapaamisessamme.
Asiakkaan luottamus siihen, että hänen asiansa tulee hoidetuksi, on minulle kunnia-asia. Laitathan viestiä tai soita minulle, niin sovitaan tapaaminen!
- Toimipiste
- Palvelukielet
-
Englanti
Suomi
- Asiantuntijuus