Säästöpankilta kolme uutta kestävää indeksirahastoa

Säästöpankin rahastoja hallinnoiva Sp-Rahastoyhtiö Oy on julkaissut kolme uutta ESG indeksirahastoa 2.11.2026. Uusien rahastojen avulla voit sijoittaa Euroopan, Amerikan ja maailman osakemarkkinoille. Rahastoissa tuottotavoitteen rinnalle on tuotu myös ilmastotavoite.

Säästöpankin brändikuva.

Uusia rahastoja ovat:

  • Säästöpankki Amerikka ESG Indeksi -sijoitusrahasto
  • Säästöpankki Eurooppa ESG Indeksi -sijoitusrahasto
  • Säästöpankki Maailma ESG Indeksi -sijoitusrahasto

Indeksirahastot ovat suosittu vaihtoehto aloitteleville mutta myös kokeneemmille sijoittajille niiden yksinkertaisuuden, kustannustehokkuuden ja pitkäjänteisen sijoitustavan ansiosta.

”Haluamme tarjota asiakkaillemme sijoitusratkaisuja, jotka vastaavat heidän tarpeitaan ja toiveitaan. Indeksisijoittaminen on kasvattanut suosiotaan, joten halusimme tuoda indeksirahastot aktiivisesti hoidettujen rahastojemme rinnalle. Näin yhä useampi voi valita omaan sijoitustyyliinsä ja tavoitteisiinsa sopivan ratkaisun”, kertoo Sp-Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Petteri Vaarnanen.

Sijoittamalla mukaan ilmastomuutoksen hillintään

Kaikissa Säästöpankin rahastoissa huomioidaan yleiset vastuullisen sijoittamisen periaatteet. Säästöpankin ESG Indeksi -rahastoissa ilmastonäkökulma on kuitenkin vieläkin vahvemmin sijoitusstrategian keskiössä. Sijoittamalla Säästöpankin ESG Indeksi -rahastoihin, sijoitat rahastoihin, joilla on tuottotavoitteen rinnalla myös ilmastotavoite.

Kestävien rahastojen avulla sijoitat suurelta osin samoihin yhtiöihin kuin tavallisessakin indeksisijoittamisessa. Molemmissa tapauksissa tavoitellaan indeksisijoittamisen keinoin valitun markkinan tuottokehitystä ja sijoitukset painottuvat kohdemarkkinoiden suurimpiin yrityksiin. Erona kuitenkin on, että ilmastotavoitteellisissa rahastoissa rajataan pois yhtiöitä, jotka eivät tue Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamista. Näin varmistetaan, että rahastojen päästöintensiteetti pysyy tavoitteiden mukaisena.

"Meille oli tärkeää tuoda indeksirahastoihin mukaan myös ilmastonäkökulma. Rahastot noudattavat Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukaisia päästövähennyskriteerejä, joten asiakkaat saavat yhdellä rahastolla laajan hajautuksen osakemarkkinoille ja samalla ilmastotavoitteita edistävän sijoitusratkaisun", jatkaa Vaarnanen.

Vastuullisuudella on merkitystä

Sijoittajat eivät halua nähdä tuottojensa haihtuvan savuna ilmaan, mutta tuskin myöskään haluavat nähdä maailman palavan. ESG voi kuulostaa sijoitussanastolta, mutta sen taustalla olevat tavoitteet liittyvät todellisiin ilmiöihin ja ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät yhä konkreettisemmin ympärillämme: pitkittyneinä hellejaksoina, kuivuutena ja laajoina metsäpaloina, joiden vaikutukset ulottuvat luonnosta ihmisten arkeen ja talouteen.

Sijoittajana et voi ratkaista kaikkea, mutta voit tehdä valinnan ja olla mukana vaikuttamassa. Ilmastotavoitteita edistävissä indeksirahastoissa sijoitat helposti osakemarkkinoilla rahastoilla, jotka aidosti huomioivat ilmastovaikutukset. Päästöt sijoitettua euroa kohden ovat ESG Indeksi -rahastoissa lähtökohtaisesti 50 % pienemmät kuin tavallisessa saman kohdemarkkinan tavallisessa indeksissä. Lisäksi ESG Indeksi -rahasto sitoutuu vähentämään päästöjä sijoitettua euroa kohden vähintään 7 % vuodessa. Valinnoillamme on väliä.

Miksi valita indeksirahasto?

Indeksirahastojen etuja ovat esimerkiksi:

  • Valmis hajautus – sijoituksesi jakautuu satoihin yhtiöihin yhdellä rahastolla.
  • Markkinaindeksin seuraaminen – rahasto pyrkii seuraamaan valitun indeksin kehitystä.
  • Edulliset kulut – passiivisen eli yleistä markkinaa seuraavan sijoitusstrategian ansiosta kulut ovat yleensä aktiivisesti hoidettuja rahastoja matalammat.
  • Sijoittamisen voi aloittaa pienellä summalla – kuukausisäästäminen tekee pitkäjänteisestä sijoittamisesta helposti saavutettavaa.

Olitpa sitten ottamassa ensimmäisiä askeleitasi sijoittajana tai täydentämässä nykyistä sijoitussalkkuasi, Säästöpankin ESG Indeksi -rahastot tarjoavat helpon tavan sijoittaa maailman osakemarkkinoille ilmastotavoitteet huomioiden.

Tutustu rahastoihin

Mainos. Sijoittamiseen liittyy aina riski. Tutustu ennen lopullisten sijoituspäätösten tekemistä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan. Rahastoja hallinnoi Sp-Rahastoyhtiö Oy.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Säästöpankkiryhmä

Rahastot

Ajankohtaista